maanantai 5. lokakuuta 2015

Heidi Köngäs: Hertta

En tuhoudu, vaikka yritetään. En lakkaa taistelemasta koskaan. Porvarit, te ette saa minua.

Heidi Köngäksen Hertta on rakkautta ensi kappaleesta. Panen taloni myyntiin ja muutan asumaan Köngäksen kieleen. En voi sille mitään (enkä edes halua voida), että ihannoin ja kunnioitan ihmisiä, jotka ovat valmiita menemään vaikka vankilaan aatteidensa, filosofiansa, elämännäkemyksenä tai vastaavan takia. Hei teoksen ensimmäinen kappale tuo mieleeni Marina Tsvetajevan, Simone de Beauvoirin ja Simone Weilin. Kaikissa näissä naisissa samaa tinkimätöntä hengitystä, vaikkakin maisema on eri.

Näin Hertta alkaa:

Tiiliseinät ovat paksut, kylmät ja ne tihkuvat kosteutta. Minä tihkun suolaa ja kylmää ikävää. Lasken päiviä, seitsemäntoista vielä, sitten minun pitäisi päästä pois. Lähes viisi vuotta pelkkää kovaa sisätilaa, korvakäytäviin sulanutta paukahtelevaa ääntä, kuinka ovia avataan ja suljetaan, kuinka isoja avaimia kolistellaan pitkin rautakaidetta, kuinka metallisia astioita paiskotaan pöytiä vasten.

Okei tämän bloggauksen ensimmäinen kappale on naiivin syleilevää tekstiä ja sen kaltaisesta seuraa helposti, että ihastuksen kohde tulee nostetuksi jonnekin korkeuksiin. Teen siis niin, että ammun Hertta Kuusisen alas toteamalla, että on hyvin vaikea käsittää, miten hän oli niin naiivi Neuvostoliiton ja Stalinin suhteen. Niin täysin yhden totuuden vallassa ilman minkäänasteista kyseenalaistusta. Miten niin älykäs ihminen kuin Hertta oli niin täydellisen sokea vakaumuksessaan? Osaselittäjänä toiminee se, että Hertan isä oli Otto-Wille Kuusinen ja hän oli imenyt itseensä poliittiset näkemyksensä jo lapsena.

No niin matka jatkuu. Hertta on maanpinnalla. Tässä välissä voin todeta, että huomaan kiertäneeni samoja historiallisia vuosia nyt useammassakin teoksessa. Hertta kulkee osin samoja polkuja kuin JP Koskisen Kuinka sydän pysäytetään -romaanin Juho. Kummassakin romaanissa käydään Saksassa, tavataan Kolmannen valtakunnan korkeaa johtoa ja sieltä kulkee mm. Heydrichin muotoinen lanka Laurent Binet'n romaaniin HHhH. Jotakin minä etsin näistä vuosista ja luulen, että se liittyy haluuni ymmärtää sitä, mitä tapahtuu yhteiskunnassamme tällä hetkellä, sillä eihän mikään synny tyhjästä, vaan rakentuu entisen päälle suhteessa siihen ja vuoropuhelussa sen kanssa.

Mutta nyt takaisin Herttaan, jolta haluan kysyä: miksi sinä siihen Yrjö Leinoon rakastuit? Rakastuit häneen noin vain, annoit hänen "mennä verenkiertoosi," - miehen, joka tuli elämääsi pallojuusto kainalossa. Sinä tulisieluinen nainen, luonnonvoima, uuden naiseuden papitar. Mitä oli Leino sinun rinnallasi? Mokoma kuivakiskoinen bakteerikammoinen hygieniaentusiasti, joka petti sinut ja toverisi. Ei kahden ihmisen rakkautta ymmärrä se, joka ei ole toinen noista kahdesta ihmisestä ja harvoin edes he. Myöhemmin elämääsi tuli Olavi Paavolainen ja rakkauttasi häneen on niin paljon helpompi ymmärtää. Tosin nyt ollaan jo Köngäksen teoksen ulkopuolella.

Takaisin Herttaan. Ollaanpas nyt vähän objektiviisia.

Hertta on tinkimätön kuvaus tinkimättömästä naisesta. Hertan elämästä vankilassa ja hänen pakoilustaan yhdessä Yrjö Leinon kanssa. Kärsimässä nälkää ja vilua lämmittämättömässä mökissä, kun pakkanen riehuu ulkosalla. Se on kuvaus aikakaudesta, jolloin luottamus oli arvotavaraa ja liian usein moni luotti vääriin ihmisiin. Hertassa on paljon kipua ja suurinta kipua Hertalle toi se, että hän joutui eroon pojastaan Jurista. Jätti tämän Venäjälle lastenkotiin käydäkseen lyhyellä vierailulla Suomessa, eikä silloin tiennyt, että ei näkisi poikaansa enää koskaan.

Hertan ikävä Juria kohtaan kulkee riipaisevana läpi koko romaanin. Kun hän saa tietää poikansa kuolleen, hän käärii tämän "muiston ympärille kovan, läpäisemättömän kääreen", jota kantaa taskussaan kykenemättä ajattelemaan pojan kuolemaa. Pahinta on, että ei ole edes hautaa, jonka äärelle mennä muistamaan Juria. On vain lastenkodin piha. Lastenkodin, jonne Hertta joutui Jurin jättämään.

*

Teoksen alussa Hertan hallitseva piirre on ryöppyävä seksuaalinen halu ääneen lausuttuine ihonkaipuineen.

Tunsin saippuan tuoksun, kun suutelin hänen ranteitaan siitä kohdasta, johon paidanhiha päättyi. Se oli halun tuoksu. Laukka. Tule taas, satuta minua, ei, et voi satuttaa minua vaikka mitä tekisit ja tee silti. Tee kaikki mitä ikinä. Olen tässä, tuoksun omenasaippualle ja pitkälle puutteelle, ne ovat samaa vaaleanvihreää, samaa haaleaa väriä.

Hertan seksuaalisuuden voimakas kuvaus herätti minussa ensi alkuun hieman kummastusta, kunnes ymmärsin, että se linkittyy Hertan ihaileman venäläisen marxistikirjailijan ja feministin Alexandra Kollontain (1872-1952) ajatteluun. Hertalle Kollontai oli hänen nuoruutensa "vaikuttavin henkilö," jonka oppeihin 'uudesta naisesta' hän tutustui innolla. Hän myös tapasi suurlähettiläänä toimineen Kollontain henkilökohtaisesti.

Kollontailta ovat peräisin Hertan ajatukset naisesta, jolle on mahdollista useat roolit samanaikaisesti. Hän uskoo esikuvansa tavoin, että "myös naisen elämässä työ, rakkaus ja seksuaalisuus voivat kaikki olla yhtä aikaa." 'Uusi nainen' ei anna miehen määrittää itseään. Hän ei suostu hellaorjaksi tai omista koko elämäänsä lapsilleen. Hän on ennen muuta toveri ja taistelija. Hertta ei myöskään tunne syyllisyyttä siitä, että hän rikkoo Leinon avioliiton, eikä koe tekevänsä moraalisesti väärin, koska hänen mukaansa "kahden ihmisen väliin mahtuu kolmas vain silloin kun siinä välissä on jo tyhjää tilaa."

Henkilönä Hertasta piirtyy kuva suorana ihmisenä, joka ei ymmärrä, miksi naiset esittävät olevansa vaikeasti saavutettavia ja tukahduttavat seksuaalisuutensa "ikävänä aviovelvollisuutena." Hertta ei ole Penelope, vaan Odysseus. Hän on ottaja, joka ei odota. Hän heittäytyy seksiin torvet soiden tarjoten kumppanilleen jokaisen solunsa ja säikeensä.

Hän piirtää minut punaisella, punaisella musteella, se on tahmeaa, hyytynyttä kuin härän veri. Olen teuraseläin, olen syksyn lehdet ja kaikki tiilen värit kun sinä huudatat minua.

Vaikka Hertta on vahva, ei pelko jäntä häntä rauhaan. Teoksen alussa hän on ollut vankilassa "valtiopetoksellisesta toiminnasta" melkein viisi vuotta ja ajatus siitä, että hänet vangittaisiin uudelleen on jatkuvasti mielessä. Se ei kuitenkaan estä häntä jatkamasta poliittista toimintaansa ja myöhemmin hänet pannaan yli kolmeksi vuodeksi vankilaan turvasäilöön "yhteiskunnalle vaarallisena aineksena."

Hertta joutuu maksamaan kovan hinnan politiikastaan, joka tulee aina ennen muuta elämää: niin ihmisiä kuin muutakin tekemistä. Isänsä puoluemääräyksen tähden hän joutuu luopumaan jopa rakkaasta Leinostaan. Minulle tosin jäi epäselväksi, missä määrin Hertalle selvisi Leinon petturuus ja mikä oli Leinon rooli siinä, että Hertta suljettiin turvasäilöön.

Googletin monia teoksessa mainittuja historiallisia asioita ja tapahtumia. Käsitykseni mukaan Köngäs kirjoittaa historiaa pääpiirteissään varsin tarkasti niin kuin se nykytietämyksen mukaan tapahtui. Hän valottaa kulissientakaisia poliittisia tapahtumia, joista ei suomalaisessa historiankirjoituksessa juuri ole puhuttu. Erityisen kiinnostavaa oli lukea Etsivä keskuspoliisin (l. Ohranan) johtajan Esko Riekin toiminnasta. Hänen tavoistaan värvätä agentteja, mm. juuri Yrjö Leinon, vakoilemaan kommunistien toimintaa sekä lähettää nuoria suomalaismiehiä Kolmannen valtakunnan koulutettaviksi ja vannomaan valansa Hitlerille. Yrjö Leinon ministeriksi nimittämiseen liittyy siihenkin varsin kiinnostavia näkökohtia, jotka Köngas tuo ansiokkaasti esiin. Läsnä ovat myös ajan poliittiset merkki- ja muut tärkeät henkilöt Hella Wuolijoesta Urho Kekkoseen ja viimeiseen Suomessa teloitettuun naiseen Martta Koskiseen.

*

On noloa ja hävettää tunnustaa, mutta niin se vaan on, että Hertan vilu, nälkä, kärsimys, valvominen ja loputtomat savukkeet muuttuvat minussa bensiiniksi, joka saa minut palamaan elämää. Vaikka se on kunnioitusta, on se myös vähän lapsellista. Kaivetaan hiukkasen ja katsotaan mitä löytyy. Sanoisin, että nyt on kyse siitä, mikä on kellekin pyhää. Siitä, mikä asuttaa ihmisen sisintä kellarihuonetta. Sitä, jota on valmis puolustamaan viimeiseen asti. Hertalle se oli kommunismi. Työväenaate, sorron yöstä nouseminen, kaikkien maailman työläisten vapauttaminen.

Kommunismin tilalle voi kuvitella jonkun toisen aatteen tai filosofian. Mieluusti sellaisen, joka on itselle vastakkainen. Kuvittelua voi jatkaa miettimällä, että sille toiselle se on asia, joka antaa hänen elämälleen tarkoituksen. Luen vähän uutisia. Se, mitä näen on se side, joka junttaa minut osaksi tätä teosta, joka on paras tänä vuonna lukemani kotimainen romaani.


Heidi Köngäs: Hertta (2015)
285 sivua
Kustantaja: Otava. Kiitos arvostekulappaleesta.



23 kommenttia:

  1. Pistit pahan...olin jo päättänyt, että en ota lukuvinkkejä vastaan, mutta Köngäksen kirja osui ja upposi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis tämän vuoden loppuun oli tämä oma lukuvinkkipäätökseni, koska luettavaa on niin paljon itselläkin ;)

      Poista
    2. Olen pahoillani Mai, että bloggasin näin mielenkiintoisesta teoksesta. :) Hertta oli sellainen kokemus, että luin sitä paikoin jopa kävellessä. Sivumennen sanottuna tämä teos sopii minusta äärimmäisen hyvin luettavaksi syksyllä. Luonnon kuoleminen ja ilman kuulaus tuovat vielä omat hehkuvat mausteensa. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Sinä sitten taas Kirjoitit. Kohtasin tämän jossakin ja ajattelin että luen ja ehkä piankin, koska kiinnostaa. Sitten päätin etten pidäkään kiirettä. Enkä kyllä nyt oikein ehdikään kiirehtimään. Mutta kyllä minä tämän vielä luen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä oli kirja, josta olisin voinut kirjoittaa ihan hirveän paljon enemmäkin. Yritin sentään edes vähän suitsia itseäni. Hertta jos mikä sai minut taas muistamaan, miltä se tuntuu, kun on ihan kerrassaan jonkun teoksen pauloissa, liekeissä ja hurmiossa. Hyvää Herttaa, sitten kun on sopiva aika! Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Kiitos, Omppu! ❤ Hertta on vahvasti lukulistalla! Kunpa saisin sen pian käsiini!

    Aatteen puolesta uhrautuminen tuntuu vieraalta ajatukselta nykypäivänä, Kummalliselta tuntuu myös se, että aatteen vuoksi voi joutua vankilaan. Tämä on kuitenkin todellisuutta monessa valtiossa nykyäänkin. Se on varmaankin surrealismia, josta olikin jo puhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina. Olipa kiva, kun eilen katsoin puhelimella ja tuo laittamasi sydän näkyi punaisella. Koneella se näkyy mustana.

      Toivottavasti tosiaan saat Hertan pian käsiisi. Minulle tämä oli aika lailla täydellinen kirja ja humpsahdin tähän tarinaan ja kieleen heti ensimmäisestä kappaleesta. Sitä kun on aina pieni jännitys, kun aloittaa uuden teoksen, eikä vielä tiedä, että miten sen kanssa käy. Hertan kanssa ei tarvinnut epäillä.

      On tosiaankin käsittämätöntä, että aatteensa/mielipiteensä vuoksi voi joutua vankilaan vielä nykypäivänäkin monessa maassa. Toisaalta myös niin, että Suomessakin kaikenlaiset uhkaukset ovat arkipäiväistyneet ja osa porukasta katsoo, että voivat oman "aattensa" takia uhata muita ja lähettää vihapostia. Vähän eri asia tietysti kuin mitä Hertassa, mutta tämäkin puoli tuli lukiessa mieleen. Ja kun noita puolesta-vastaan keskusteluja esim. pakolaisiin liittyen seuraa, niin kyllä ne välillä ovat tosiaan aika surrealistisia. Kiitos kommentisa.

      Poista
  4. Oh, siis mähän olen aivan lovena Köngäkseen, mutta ajatus on ollut vähän säästellä Herttaa. Hitot! Kirjoitat niin raivoisan upeasti, että teos lähtee lukuun jo tänä iltana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, tämä on juuri sellainen "hitot"-kirja. Hitot yhtään mistään, kun vaan saa lukea Herttaa. Tosin nyt kävi ilmi, että kaikille tämä ei ole ollut sellainen maanjäristys kuin mitä tämä minulle oli, vaan mitäpä siitä. Minun maani, minun järistykseni. En ole aikoihin ollut niin tulessa kuin Herttaa lukiessa. Odotan jännityksellä, mitä tykkäsit vai tykkäsitkö ollenkaan.

      Poista
  5. Luin pätkiä arviostasi ääneen eräälle toiselle tässä vieressä. Sain hänet (ja itsenikin tietysti!) hykertelemään innostuksesta kirjaa kohtaan! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Olen näemmä kauttasi osallistunut yleisöesitykseen. :) Pidin eikun rakastin Hertan lukemista. Toivotan sinulle ja toivottavasti myös yleisölle antoisaa lukumatkaa Hertan pariin. Kiitos kommentista.

      Poista
  6. Voi kuule. Et arvaakaan, miten suunnattoman iloiseksi tästä (jälleen kerran huikean hienosti kirjoitetusta) arviostasi tulin. Heidi Köngäs on minulle yksi Elämäni Kirjailijoista, ja olen ollut vähän apeana, kun olen kuullut pariltakin ystävältäni melko nihkeitä sanoja Hertasta (jota en siis itse ole vielä ehtinyt lukea). On pelottanut että voiko muka olla niin, ettei Hertta olisikaan sellaista tuttua Köngästä, joka tempaisee mukaansa ja menee ihon alle, liikauttaa sisältä jotakin oikein kunnolla. Sinun arviosi huojensi ja ilahdutti - ja vakuutti siitä, että Hertta on todellakin otettava lukuun heti kun sen käsiini saan. Kiitos Omppu! <3 Palaan tänne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Sara "nähdä" pitkästä aikaa. Tulin juuri Lumiomenan Katjalta blogikylästä ja hänen kokemuksensa Hertasta oli suht erilainen kuin omani. Minuun tämä meni kuin häkä ja viini. Olisin halunnut kirjoittaa Hertasta vielä paljon enemmän, mutta toppuuttelin itseäni. On teoksia, jotka liikauttavat lukijaansa perustavalla tavalla ja tämä oli minulle sellainen teos. En voi vastustaa "palakaamme lieskoin leimuvin" -kirjallisuutta, en edes yritä, antaudun ja nautin. Jään odottamaan sinun kokemuksiasi. Kiitos kommentista.

      Poista
  7. Oi, Omppu, miten liekehtivää tekstiä! Iloitsen siitä, että välität hurmaantumisesi pidäkkeettömästi, herttamisesti.

    En laillasi syttynyt roihuun, mutta lämpenin vähitellen ja jälkihehku kytee. Mitä enemmän jälkikäteen mietin aiheen käsittelyä, kolmikantakerrontaa, rakkautta, petosta, politiikkaa, ymmärrän Köngäksen valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeki Tuija, huomasin kommenttisi vasta nyt. Pitää varmaan laittaa kommenttien esitarkastus takaisin päälle, kun silloin kommentit tulee parhaiten huomatuiksi.

      Joo, naurattaa nyt kyllä jälkikäteen vähän tuo intoiluni, mutta lukemisen jälkeen olin hirveän fiiliksissä ja sen sitten halusin välittää. :) Kiitos.

      Poista
  8. Kirjoitin jo Ompulle kommentin Lumiomanan blogiin, mutta jatkan vielä vähän.

    Minusta Köngäs ei todellakaan tunne aihettaan: asiavirheitä oli, aineistoa oli valittu Hertan eduksi (jätetty pois epäedullista) enkä enenen kaikkea usko teoriaan Yrjö Leinon petturuudesta (kuten eivät kunnon historioitsijatkaan). Jos Leino olisi ollut petturi, niin miksei hän toimittanut Herttaa vankilaan talvisodan aikana? Sen sijaan että piileskeli tämän kanssa (NL:nmääräyksestä he pyrivät pohjoiseen eli alueelle, jossa puna-armeijan piti katkaista Suomi.

    Köngäs on niin rakastunut Herttaan, että on kääntänyt asiat päinvastoin: Herttahan se petti miehensä, mikä kommunistille oli tietenkin oikein tehty, sillä uskollisuus puolueelle oli aina tärkein. Hertan tapauksessa voi sanoa, että hänen elämänsä mies ei ollut Lehén, Leino eikä Paavolainen vaan isä. Itsenäistyminen tapahtui vasta isän kuoleman jälkeen.

    Paras kohta kirjassa oli, kun Hertta tunnusti itselleen, että hän olisi voinut palata poikansa luo - mutta valitsi Leinon. Toisaalta tietenkin henki säilyi paremmin Suomen vankilassa kuin NL:ssa.

    Pidin Jörn Donnerin Kuulustelusta, jossa kaikki henkilöt on kuvattu puolueettomasti ja kommunistin lojaalisuusongelmat ja no-win-tilanne on kuvattu hyvin.

    Raija Orasen Ketunpesä, jonka toinen päähenkilö on Leino, ei ole mikään suuri romaani, mutta politiikasta Oranen ymmärtää 100 kertaa enemmän kunin Köngäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että tulit jättämään kommentin blogiini, muuten se olisi jäänyt minulta huomaamatta.

      Hertta on fiktiota, ei historiankirjoitusta. Myös Köngäs on korostanut Hertan fiktioluonnetta. Näkemys siitä, missä määrin historialliset tosiasiat pitävät paikkansa tai eivät pidä paikkaansa on ensisijaisesti historiankirjoitukseen, ei fiktioon kuuluvaa tarkastelua. Sinänsä kyllä pidän historiankirjoituksenkin puolueettomuutta varsin haastavana asiana.

      Yleisin näkemys lienee, että ei ole todisteita Leinon petturuudesta. Fiktiossa tietenkin kirjailija voi käsitellä asiaa parhaaksi katsomallaan tavalla ja hänellä on siihen oikeus.

      Minulle kirjassa parasta antia oli Hertan valovoimaisuus, josta ovat puhuneet myös monet hänen henkilökohtaisesti tavanneet puoluekannasta riippumatta. Tämän puolen Köngäs välittää loistavasti.

      Tänään alkaa tv:ssä Köngäksen ohjaama draama Punainen kolmio, joka tuonee oman valaistuksensa Hertan ja Leinon elämään.

      Poista
  9. Tämä oli huikea kirja, tämän olisi pitänyt olla Finlandiaehdokkaana. Mitä ihmettä nuo kirjapalkintoraatilaiset oikein lukevat, kun tämä ei ollut mukana. Tämän kirjan kieli oli kauneinta mitä olen lukenut viime vuoden kirjoista ja tarina oli uskomaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että Herttaa heikompia oli Finlandia-ehdokkaana. Tosin loppujen lopuksi Hertta ei päätynyt omallekaan 3 parhaan listalleni lähinnä siitä syystä, että vaikka minä olin tästä ihan liekeissä, niin kirjallisena teoksena (yleisten kriteerien perusteella, jotka asetan hyvälle kirjallisuudelle riippumatta omasta tykkäämisestäni) tämä ei kuitenkaan ollut niin vahva kuin valitsemani teokset. Kuuden parhaan joukkoon Hertta mahtuisi itsellänikin viime vuoden kotimaisissa kirjoissa.

      Poista
  10. Hertta on vaikuttava niin henkilöhahmona kuin kirjana, jäävät molemmat mieleen. Punainen kolmio odottaa tallennettuna katsomistaan, sekin kiinnostaa nyt aivan uudella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan. Ihmiset joilla on iso draivi on tosi kiinnostavia. Itse en niin kauheasti innostunut tuosta TV-sarjasta, vaikka ei se nyt mitenkään huonokaan ollut. Kiitos Jonna!

      Poista
    2. Piti vielä tulla kommentoimaan, että Punainen kolmio on menossa toisessa jaksossa, enkä ole kovin innostunut. On kyllä kiintoisaa ajankuvaa ja kaikkea, mutta en oikein pääse sinuiksi Hertan hahmon kanssa. Kirjasta välittyi punainen voimahahmo, tv-Hertta on jotain muuta, ainakin paljon vaisumpi.

      Poista
    3. Ihan samaa mieltä. Siinä on paljon hyvää ja kiinnostavaa, mutta on vaikea omaksua näyttelijöitä kirjan henkilöiden rooleihin, vaikka näyttelijöissä ei minusta kyllä ollut mitään vikaa. Kai se on vaan se, kun on luonut henkilöistä lukiessa omat kuvat ja sitten ne ei mene yksiin näytelmän henkilöiden kanssa.

      Poista