sunnuntai 13. syyskuuta 2015

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään


Sydämen voi pysäyttää  monella tavalla. Luodilla, rakkaudella tai vaikka myrkyllä.

JP Koskisen teoksen nimi 'Kuinka sydän pysäytetään' ei liene kysymys, koska sen perässä ei ole kysymysmerkkiä. Jos se ei ole kysymys, on se joko toteamus tai väite, jolloin sanan 'kuinka' synonyymiksi asettuu 'näin.'  Ja toden totta, JP Koskinen näyttää ja komeasti näyttääkin, miten monella tapaa sydän voidaan pysäyttää. Lukiessani teoksen nimi kulki mielessäni eräänlaisena johtomotiviina ja se sai yhä uusia merkityksiä ja tulkintoja sitä mukaa kuin etenin teoksen lukemisessa.

Koskinen kirjoittaa historiallista fiktiota, jossa hän sekoittaa onnistuneesti todellista ja keksittyä. Kuinka sydän pysäytetään sisältää myös autenttisia kopioita lehtileikkeistä ja asiakirjoista, joiden mukaan ottaminen tuo teokseen yhden tason lisää. Niistä käy ilmi esimerkiksi Suomen epätoivoiset avunpyynnöt talvisodan aikana. Fakta ja fantasia limittyvät, mutta siitä huolimatta tai kenties juuri tämän takia opin Koskisen romaanista enemmän talvisodasta kuin mitä kouluaikaiset opettajat onnistuivat päähäni takomaan.

Teos on kokemuksellisesti äärimmäisen vahva. Silmissäni vyöryvät panssarivaunut. Rikkinäiset lumipuvut lepattavat. Suomalaissotilas ilmoittaa muille kansallisuutensa huutamalla "kuusenkäpy, kuusenkäpy." Neuvostoliitto kompensoi sotilaidensa taidot määrällä. Ihmishenki on vain huokaus 40 asteen pakkasessa. Verta on paljon. Jäseniä ja irtopäitä makaa maassa. Lopun voit kuvitella, mutta miten tahansa kuvitteletkin, todellisuus oli vielä kamalampi.

Koskisen naturalistinen sodankuvaus on sitä luokkaa, että sen rinnalla Danten Helvetin piirit alkavat näyttää paratiiseilta. Koska varsinainen sotakuvaus on paikoin äärimmäisen raakaa, jopa ahdistavaa, on loistava veto Koskiselta rakentaa romaani niin, että sotatapahtumista käydään välillä siviilielämässä. Loppua kohti sodan kuvaaminen tosin kiihtyy kuin Ravelin Bolero.

Teoksen päähenkilö on Juho - mies, jolla on monet kasvot. Hänen elämänsä kolmioleipä muodostuu sodasta, isästä ja Laurasta. Sotimisen filosofian hänelle opettaa isä, jolla sotiminen on sillä tavoin verissä, että hän ei osaa ilman sitä eläkään. Jopa se, kenen joukoissa taistelee, on toissijaista. Jo pikkupoikana Juho oppi isänsä spartalaiskertomuksista kunnian, peräänantamattomuuden ja urheuden merkityksen. Toisinaan isä turvautui myös fyysisiin keinoihin tehdessään Juhosta sotilasta.

Juhon kehitystä on mielenkiintoista seurata. Koskinen vaikuttaisi vihjaavan, että vaikka kapinoisimme sitä vastaan, mitä meille lapsena on opetettu, eivät nämä opit muutu neutraaleiksi tai merkityksettömiksi, vaan niistä kulkee teräsvaijeri nykyisyteen. Vaikka isän katoaminen maailman sotiin herättää Juhossa katkeruutta, hän huomaa isän tarinoiden olevan se ydin, jolle hänen oma näkemyksensä maailman hahmottamisesta perustuu.  

En ole koskaan innostunut mistään niin paljon kuin isäni tarinoista. Kunnia, taistelu ylivoimaa vastaan, peräänantamattomuus. Ne ovat jossakin täällä, sisälläni. Minusta tuntuu, että yksi mies voi kääntää historian kulun pelkällä tahdonvoimallaan.

Isä tuntee Mannerheimin ja sitä kautta Juholle junautuu paikka diplomaattitehtävissä. Näin hänelle avautuvat laajemmat ympyrät, erityisesti Moskova ja Berliini. Poliittiset kanssakäymiset osoittavat, että Juho  on haka pukeutumaan tämän syksyn muotivaatteeseen: kääntötakkiin. Hänen sosiaaliset taitonsa pääsevät oikeuksiinsa erityisesti Neuvostoliitossa, jossa hän muokkaa itseään sen mukaan, minkälaisena on kannattavaa esiintyä ja minkälaista kuvaa itsestään hän haluaa vahvistaa.

*
Laura tulee Juhon elämään jo lapsuudessa ja he jakavat kaiken sen kamalan, jota kokevat kansalaissodan jälkeisellä vankileirillä. Voisi sanoa, että Laura on naula, jonka elämä lyö Juhon sydämen läpi ja tartuttaa häneen sitkeän bakteerin, josta myös nimeä rakkaus käytetään. Poliitikan ja rakkauden tähden Juho tekee pahoja tekoja. Tarkoitan, että hän tekee hyvin pahoja tekoja. Siviilielämässä on eri lait kuin sodassa, mutta Juho toimii toisinaan myös ensin mainitussa kuin olisi pysäyttämässä puna-armeijaa. 

Nuorena oli toisin. Juho ja Laura olivat rinta rottingilla kohti elämää, joka avautui heidän edessään loputtomien mahdollisuuksien virtana.  

Tulevaisuus on suuri ja kaunis. Ja se kuuluu meille, uskotko? Tulevaisuus on meidän, sinun ja minun!

Nuoruuden voima kohoaa korkealle, korskahtelee voimantunnossaan ja vyöryy kuin panssarivaunu. Uskoo, että tulevaisuudesta voi leikata ikioman itselle merkityn palan. Miten väärässä tämä voima onkaan ja mikä onni on, että nuoret eivät sitä tiedä.

Sodasta ja sotafilosofiasta huolimatta Kuinka sydän pysäytetään ei ole varsinaisesti sotaromaani, vaan pikemminkin kuvaus eräästä historiallisesta ajasta ja miehestä, joka eli isänsä, sodan ja rakkauden varjossa. Upposin Koskisen romaanin maailmaan täysin. Teoksen viimeiset 150 sivua luin yhtä soittoa sohvannurkkaan liimaantuneena näkemättä ja kuulematta, mitä ympärillä tapahtui. Jostakin syystä käy yhä uudestaan niin, että kun mietin, mihin sanoihin pukisin tämän teoksen vaikuttavuuden, mieleeni tulee kerta toisensa jälkeen sanapari 'hyvin hyvä'. Tiivistettäköön sitten niin: Kuinka sydän pysäytetään on hyvin hyvä. Finlandia-ehdokkaaksi mars mars!


JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään
350 sivua
Kustantaja: WSOY

18 kommenttia:

  1. (jospa tämä kolmas kommentointiyritys onnistuisi, joka kerta lyhenee, penteleen pädi)

    Koskisen sotakuvaus on todella jäätävän vaikuttavaa. Suomenlinnan vankileiri ei jää toiseksi. Pistää myös ajattelemaan nykyisiä leirejä. Aivan laillasi en kuitenkaan hullaantunut, sillä naiskuvapastissit vähän vieroittivat. Laittamattomasti kuvaat kokemustasti. Juhon kääntötakki, Laura bakteerina jne. kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vihainen sun pädille. Grr. mokomaa vempainta. Tosiaankin minuun tämä puri ihan täysillä. Erityisesti tuo fiktion ja faktan sekoittaminen oli voimakasta ja mainiota. Ks. aiheesta bloggaan vielä toisenkin teoksen yhteydessä ja olen jo nyt julistanut, että kyseessä on tämän vuoden paras käännöskirja. Juho ja naiset, varmaan siinäkin vaikutti isän perintö. Yritti hän kuitenkin äitiään ja sisartaan pelastaa. Hurja kokemus tämä teos kyllä oli, vaikka pidemmän aikaa olin ajatellut, että tämä ei olisi ns. minun kirjani. Olipas kuitenkin. Ihanaa olla väärässä omien etukäteisajatustensa kanssa. Kiitos kommentista.

      Poista
  2. Sinäkin Brutukseni! :) Tässä on kirja, jonka luin jo keväällä ja olen koko kesän ihmetellyt, olenko lukenut aivan eri kirjan kuin muut bloggaajat, jotka ovat tästä hullaantuneet. Komppaan Tuijaa, mutta taidammekin sitten olla Tuijan kanssa ainoat, joihin tämä miehinen sankaritaru ei ole tehnyt veretseisauttavaa vaikutusta.

    Talvisodan dokumentointi oli tämän kirjan parasta antia. Sen sijaan noir-tyyli (femme fatale, kyyninen sankari, laillisuuden rajoilla liikkuminen) ei kolahtanut minuun ollenkaan. Mutta hyvä, että kirjasta pidetään ja sitä luetaan. Talvisotaa ei saa unohtaa. Fiktion ja faktan sekoittaminen toimii yleensä minullekin kuin häkä, esim. Westön Kangastus 38 tai Köngäksen Dora Dora ovat jättäneet syvät jäljet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pahoillani. :) Aika usein on ollut niin, että muut ovat oikein kovasti jostain hurmaantuneet (esim. Lena Anderssonin Omavaltaista menettelyä) ja minä sitten taas en. Nyt ihmettelen asemaani enemmistössä. :) Tosiaankin aloin lukea tätä epäilevin mielin ja jos lähtötilanne on epäily ja sitten kirja vie kaikki epäilyni mennessään, on jo se melkoisen kova juttu. Ei tullut lukiessa noir-jutut edes mieleen. Kääk! Sen sijaan tuli kyllä mielen Veijo Meren Manillaköysi, josta yhtä kohtaa edes niin huonomuistinen ihminen kuin minä ei kykene unohtamaan. Kiitos paljon kommentista. On parasta, kun tulee eriäviä tulkintoja.

      Poista
  3. Voi, tämä on hieno kirja, en millään malttanut laittaa sitä sivuun hetkeksikään! Näkisin myös Koskisen taas Finlandia-ehdokkaiden joukossa, toivotaan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli me Laura kuulutaan tämän teoksen kohdalla samaan jengiin. Oli kyllä taitavasti kirjoitettu ja vahva, huh. Lukiessani toivoin välillä, että voi kun sota jo loppuisi ja samalla toivoin, että kirja ei loppuisi. :)

      Poista
  4. Koska olen kanssasi Omavaltaisesta menettelystä samaa mieltä, luulen että saattaisi pitää tästä kirjasta. :-) Jossakin lukulista perukoilla se jo onkin, ehkä tartutan Koskisen käteeni tulevilta kirjamessuilta. Kirjoitit ainakin niin innostavasti, että luettava on. En ole niin yhtään sotaromaanien puolella, mutta äskettäin jo yhden - sen ehkä ensimmäiseni - luettuani innostus saataa nousta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on Tani hyvät mittarit käytössä. :) En nyt kyllä uskalla arvailla, mitä mieltä tästä olisit, mutta ainakin tämä on kyllä minusta ihan objektiivsellakin tasolla hieno romaani. Makumieltymykset sitten ovat yksilökohtaisia. Eikä tämä tavallaan ole sotaromaani, vaikka sota onkin tässä keskeisessä roolissa. On myös poliittista peliä ja sitten sitä rakkautta, jonkinmoista. Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  5. Minustakin tämä oli hyvin hyvä. Luin sen alkukesästä, ja vieläkin on vahva kokemusjälki kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Paula. Luulen myös, että tämä teos ei muistista ihan hevillä lähde. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  6. No höh! Jos mielipiteet jakautuvat noinkin, niin pakkohan tämä on lukea. Saapa nähdä miten käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluaa unohtumattoman lukukokemuksen, tätä ei kannata jättää väliin. Tämä on varsin tinkimätön kuvaus vaikeista vuosista historiassamme. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. J.P. Koskinen(kin) on minulle suuren suuri arvoitus kirjailijana - vielä. Sotaromaaneista en juurikaan välitä, mutta lohduttavaa oli lukea tekstistäsi, ettei tämä varsinainen sotaromaani olekaan. Pistän muhimaan! :)

    P.S. Löysin yhdestä divarista Hanne Örstavikin Yhtä totta kuin olen todellinen. Inspiroiduin kirjailijasta täällä sinun luonasi. Saa nähdä, milloin ehdin ottaa teoksen lukuun, kirjoja on nyt jonoksi asti. Innolla odotan tod. näk. myöhäisemmällä syksyllä koittavaa lukukokemusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, itsekin joudun usein käyttämään tuota -kin päätettä. :) No, nyt se on osaltani pois Koskisen kohdalla. Ihmettelen oikeastaan, että en ole häntä aiemmin lukenut, edes Rasputinia, joka on ollut paljon esillä.

      Jännä aikanaan kuulla mitä pidit Örstavikista. Kiitos kommentista.

      Poista
  8. Mä luin tämän ihan agenttiromaanina ja tykkäsin kovasti. Romanssi oli myös mielestäni hieman turha, mutta kaikki muu pelitti hienosti ja rytmi oli erinomainen. Rasputin oli mulle liian hidas, jäi kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Taika, että sinäkin pidit tästä. Mietin tuota romanssia. Näkisin, että se oli Juhon luonteenkuvauksen palveluksessa. Ehkä se eräs hänen tekonsa, jonka motiivi liittyy romanssiin, havainnollistaa myös sitä, että isän opit vaikuttivat myös Juhon siviilielämässä. Kiitos kommentista.

      Poista
  9. Hyvin hyvä, ehdottomasti. Itse päädyin lukemaan tämän kahdesti, kerran kesällä ja toisen kerran nyt syksyllä. Ihon alle kiipii tämä teos ja niin komiasti rakennettu. Hyvä havainto tuo opit <> siviilielämä, näinhän se siellä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihon alle kiipii ja siellä pysyy, kyllä vaan. Olin pettynyt, kun tämä ei päässyt Finlandia-ehdokkaaksi. Tässä on sellaista sodan realismia/naturalismia, että huh huh. Ja masentavaa, kun sotiminen vaan jatkuu ja jatkuu. Juuri luin, että Putin on lähettänyt aiempaa kovempaa kalustoa Syyriaan. Kyllä ihminen on tyhmä laji.

      Kiitos kun kävit kommentoimassa.

      Poista