maanantai 31. heinäkuuta 2017

Klassikkohaaste V ja BAR Finland, 17: Aino Kallas: Novelleja


En osaa kuvitella suomalaista kirjallista baaria ilman Aino Kallasta, joten tämän kuun BAR Finland -postaus* on samalla myös klassikkohaastepostaus. Lisäksi, kun kyseessä on novellikokoelma, osallistun tällä postauksella myös Nipvet-blogin novellihaasteeseen.

Kesä ja kärpäset. Tässä niitä tulee nitistettyä kerralla kolme.

Luin edelliseen klassikkohaasteeseen Stendhalin romaanin Punainen ja musta, ja se oli sen verran kova tinki, että päätin armahtaa itseni valitsemalla tällä kertaa luettavakseni jotakin sujuvammin etenevää. Niin päädyin Aino Kallaksen novelleihin, jotka eivät kyllä - pakko tunnustaa - ole varsinaisesti klassikkoja. En kuitenkaan voinut valita Kallakselta esimerkiksi Sudenmorsianta, koska klassikkohaasteen sääntöihin kuuluu, että klassikon pitää olla kirja, jota haasteeseen osallistuja ei ole ennen lukenut.

Lukemani kokoelma on painettu vuonna 1928 ja kellertävät pölyntuoksuiset sivut pitävät huolen siitä, että historian havina ei pääse lukiessa unohtumaan. Kokoelman novellit on kouluja varten valikoinut Eino Cederberg, joka on kirjoittanut teokseen myös lyhyen johdannon, jossa hän ei kuitenkaan millään tapaa tuo esiin, miksi hän on päätynyt valitsemaan mukaan juuri nämä kyseiset novellit. Lukiessani mietin kuitenkin väkisinkin, ovatko juuri nämä novellit olleet Cederbergin mielestä sellaisia, että hän on katsonut niiden olevan erityisen otollista luettavaa koululaisille. Kun asiaa tarkastelee lähes sata vuotta kokoelman ilmestymisen jälkeen tuntuu lähinnä nostalgiselta ajatella, että näitä novelleja on luettu kouluissa.





Cederberg toteaa esipuheessaan seuraavasti:

Aino Kallas on siis virolaisaiheisilla tuotteillaan avannut suomalaisille lukijoille uusia aiheellisia ja taiteellisia näköaloja ja täten edistänyt veljeskansan olojen historian tuntemista maassamme.

Erityisen säväyksen Kallaksen noveille antaa se, että lukemassani painoksessa on jonkun toisen lukijan lyijykynällä kirjoittamia merkintöjä. Esimerkiksi novellin 'Lukkari ja kirkkoherra' yhteyteen tämä lukija on kirjoittanut kysymyksen "miten Johannes eroaa Seitsemän veljeksen lukkarista" ja novellin 'Kaupunkimatka' kohdalta taas löytyy seuraava merkintä: "Etsi vertauskuvia Ahon novelleista Rautatie ja Maailman murjoma." Tuntuu jotenkin erityisen hienolta, että Kallaksen novelleja on luettu näin syvästi perehtyen ja niiden paikkaa muun suomalaisen kirjallisuuden joukosta etsiskellen.

Useammassa novellissa Kallas nostaa Viron historiasta esiin ns. saksalaisvallan ajan, johon hän usein viittaa 700 vuotisen orjuuden aikana, jolloin yhteiskunta oli vahvasti jakautunut. Herrojen ja maaorjien asemaan päätyneiden talonpoikien välillä oli ammottava kuilu ja talonpojat joutuivat usein epäinhimillisten raipparangaistusten kohteeksi. Novellissa 'Kaupunkimatka' Kallas kirjoittaa: "Ei kukaan syytä herroja, kukapa niihin ylettyisi, ne tekevät työtään pilvien takana kuin itse isä Jumala ..."

Isä Jumalan tehokkaana apurina maan päällä toimii papisto ja novellissa 'Lukkari ja kirkkoherra' Kallas antaakin palaa kuvatessaan kirkkoherran alhaista luonnetta, hänen saarnojensa talonpoikia kurmottavaa sävyä sekä hänen tuntemaansa nautintoa siitä, että hän itse on talonpoikien  yläpuolella.

Hän [kirkkoherra] rakasti sitä, että talonpojat jo kaukaa kuullessaan pappilan aisakellojen kilinän, - talonpojilta oli kulkusten käyttö kielletty - ajoivat päätä pahkaa rattaansa ojanteeseen, niin että kuorma singahteli sinne tänne. Hänestä oli mieluista, kun talonpojat lähestyivät häntä selkä kyyryssä ja jo veräjällä ottivat lakin päästään, ja kun he kiitokseksi kaksin käsin halailivat hänen polviaan.

Herrojen mielivaltaisesti talonpojille langettamia tuomioita Kallas tarkastelee tiettyyn historialliseen aikakauteen liittyvänä luonnonlakina, jonka kuvaaminen jo itsessään on kumouksellista. Vahvimmin hänen yhteiskunnallinen kritiikkinsä tulee ilmi novelleissa 'Bernhard Riives' ja 'Vanhan Orgin kuolema.' Ensin mainitussa koulusivistystä saanut vahvaluonteinen kapinallisjohtaja Bernhard Riives ei suostu pieksettäväksi, vaan valitsee raipparangaistuksen sijasta kuolemantuomion. 'Vanhan Orgin kuolemassa' talonpojissa kytevä viha herraluokkaa kohtaan saa heidät ryhtymään tuhoisaan kartanon rakennusten tuhopolttoon.

Kokoelman tunnetuinta novellia edustaa Lasnamäen valkoinen laiva, joka on kokoelman novelleista myös monisyisin. Novellin pohjalla ovat todelliset historialliset tapahtumat ja se kuvaa profeetta Maltsvetin 1800-luvulla perustamaa uskonnollista liikettä ja sen seuraajia, jotka kokoontuivat Tallinnan Lasnamäkeen odottamaan valkoista laivaa, joka veisi heidät paratiisiin. Tämän novellin kohdalle edellinen lukija on kirjoittanut seuraavan huomion: "uskonnollisen hurmosliikkeen psykologiset ja sosiaaliset syyt." Olisi kiinnostavaa tietää, minkälaisia syitä hän on novellissa kuvatulle joukkohysterialle löytänyt, vaikka minua tässä novellissa kiinnostaakin ennen kaikkea sen päähenkilön, Maie Meritsin, toiminta.

Lasnamäen valkoisessa laivassa Maie Merits unohtaa roolinsa äitinä ja vaimona ja lähtee Lasnamäkeen laivanodottajien seuraan, jossa hän saa puhujan- ja ennustajanlahjat. Hän joutuu ikäänkuin jonkinlaisen lumouksen valtaan ja irtoaa arkielämästään, eikä enää tunnista edes aviomiestään. Novellin lopussa Maie Merits palaa takaisin itsekseen, mutta sitä ennen laivanodottajien vahva usko laivan saapumiseen on joutunut monella tavalla koetukselle. On kärsitty nälkää, kylmää ja sairauksia. Juuri Maie Merits päättää odotuksen toteamalla, että laivaa ei tule. Novellissa yhdistyy kiinnostavalla tavalla sekä yksilö- että joukkohysteria. Kun otetaan huomioon, että tämä novelli on kirjoitettu vuonna 1913 on sitä mahdollista lukea myös puheenvuorona vuosisadan vaihteen hysteriakeskusteluun.

Kaiken kaikkiaan tämä kokoelma tarjosi mielenkiintoisen matkan Viron historiaan. Kallaksen yhteiskunnallinen kantaaottavuus tulee novelleissa voimakkaasti esiin ja monipuolistaa hänestä aiemmin omaamaani kirjailijakuvaa.



Aino Kallas: Novelleja (1928)
Novellit kokoelmaan valikoinut Eino Cederberg
107 sivua
Kustantaja: Otava

* BAR Finland -esittely ja aiemmat postaukset klik





6 kommenttia:

  1. Kallaksen novelleissa on parasta juuri tuo vahva myötätunto. Hän on näitä virolaisen kansanperinteen tarinoita kuullessaan eläytynyt niin vahvasti, että on pannut kirjoittaessaan koko sielunsa peliin kärsivän kansan puolesta. Kirkkaimpana osoituksena tästä myötäelämisestä on Sudenmorsian, jossa lukijakin tuntee juoksevansa susien mukana suolla ja olevansa muukalainen kyläläisten joukossa.

    Tuli noista kirjan kommenteista suorastaan ylevä olo. Ilmeisesti suomalaista identiteettiä on pontevasti rakennettu kansallisen kirjallisuuden tuntemuksella ja koululaisilla on ahkerasti luetettu novelleja ja on käyty kirjallisuuskeskusteluja. Ei onnistuisi nykykoulussa. Kirjallisuuden opettaminen on aivan lapsipuolen asemassa (vaikka oppiaineen nimeen se onneksi nostettiin äidinkielen rinnalle) ja keskittyy lähinnä lukuinnon nostattamiseen. Sekin on melko toivoton tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan Kallas vaikuttaa ottaneet sydämen asiakseen virolaisten kohtalosta kertomisen.

      Mullekin tuli just tollanen jotenkin kohotettu fiilis noista kommenteista ja mietin - väkisinkin - että luetaanko nykyisin enää yhtä huolellisesti. TOsiaan juuri tuo, että identiteettiä ja käsitystä elämästä on rakennettu kirjallisuuden kautta. Noiden kommenttien avulla pääsi vilkaisemaa menneisiin aikoihin.

      Poista
  2. Kallas kiinnostaa kirjailijana tosi paljon ja Sudenmorsian on hankittuna hyllyyn, se siellä jo hieman polttelee. Näihin novelleihinkin ehdottomasti pitää tutustua joskus. Kuvaamasi novellit yhteiskunnallisesta vastarinnasta ja kertomus uskonnollisesta hurmosliikkeestä vaikuttavat ainakin tosi mielenkiintoisilta. Olipa järkevän oloisia reunamerkintöjä tässä, yleensä ne ovat jotenkin ihan pölöjä silloin kun niitä esim. kirjaston kirjoissa on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista reunamerkinnöistä vielä sen verran, että tämä kirja on tullut mulle erään vanhemman tuttavani jäämistöstä. Saattaa olla, että ne ovat hänen merkintöjään. Hänellä oli tapana miettiä ja kommentoida lukemaansa joko itse kirjaan tai sitten pieniin muistilappuihin sivujen väliin.

      Kallakseen tutustumista suosittelen lämpimästi.

      Poista