Siirry pääsisältöön

Bloggarin mittauskateus - Tuija Välipakka: Uutisia!

Kuinka usein olet lukenut runokokoelmaa, jonka sisäkannet ovat täynnä hedelmiä? Minulle Tuija Välipakan Uutisia! oli ensimmäinen laatuaan. Hedelmällinen kokemus (heh-heh), sanoisin.

Tuija Välipakan Uutisia! on runoilijan iltavilli.* Sitä lukiessa ei tiedä, mitä seuraavaksi tulee, sillä Välipakka on tässä kokoelmassa riemullisen kuriton ja menee paikoin lähes maanisen vimman vallassa läpi siitä, mistä nyt haluaa mennä. Voisi todeta, että tämä kokoelma on runsaudensarvi, mutta jos sanon niin alan miettiä, että mikä ihmeen sarvi. Onko joskus ollut olemassa joku sarvi, joka on ollut ihan erityisen runsas? (en kato googlesta, kato mua en kato!!!) Ja miksi nyt sanoisin sarvi, se kun nyt on aika fallinen symboli kumminkin. Tällä tapaa Uutisia! lukiessa ajatus lähtee omituisiin suuntiin, mutta näistä tuntemattomista suunnista Välipakka vetää minut takaisiin tekstiinsä. Oles ny siinä.

Jaahas. Ollaan ny tässä.

Uutisissa! minua viehättää erityisen paljon Välipakan kokeilut kielen kanssa. Sanaleikit, -muunnokset ja -väännökset, joista hän saa paljon irti ja osoittaa, että se tapa, miten normisti sanoja käytämme on varsin suppea. Voisi sanoa vankila. Tai vähintäänkin avovankila. No parole possible. Voisi todeta, että tämä kokoelma estää kieltä köyhtymästä. Niin kieli. Se on kans jännä sana. En koskaan tiedä, että kun sanon kieli, niin onko mielessäni enemmän kieli merkityksessä sanajonot joita puhutaan/kirjoitetaan/ylipäänsä ilmaistaan vai suussani oleva kieli vai sen porsaan kieli, jonka näin 5-vuotiaana teurastamolla. Laitan kielen keskelle kämmentä - pitäisköhän tästä nyt ottaa valokuva facebookiin? Ai niin joo, olen lähes lopettanut facebookin käytön (paitsi kirjallisissa tarkoituksissa). Kuvan sijasta tämä:

sillä kaikki LEHMÄn kirjaimet
on MEHiLÄisellä mukanaan

Josta päästäänkin (vai päästäänkö? päästään päästään) Välipakan kokoelman "Facebook-osaan" eli teoksen lopussa oleviin teksteihin, joita runojen viereisellä sivulla kuvittavat fysiikan lakeja uhmaavat hedelmäjonot. (En nyt selitä tätä tarkemmin, että sulle jäis yllätystä, kun alat lukea Välipakan runoja).

Somemaailma on rantautunut kirjallisuuteen ja aika usein se herättää minussa suht paljon hämmennystä. Niin tälläkin kertaa. Toisaalta hyvä, että some ilmiöineen on läsnä kirjallisuudessa, sillä kuvastaahan se meidän aikaamme (ja ajan kuvastaminen on hyvä sanovat ne jotka tietävät). Toisaalta taas somen mukaanottaminen tuntuu aika lässähtäneeltä. Vähän niin kuin jo menneeltä muotivillitykseltä, josta en oikein jaksa innostua. Ja vielä kerran toisaalta mistä tahansa voi tehdä mitä vaan melkein ainakin. Parasta Välipakan somehedelmärunoissa on tapa, jolla hän  mittaa hedelmäpinojensa korkeuden. Esim.

Kuudes torni: korkeus 45,5 cm, vastaa puukaulimen pituutta, vain leivontatarkoitukseen.

Välipakan kokoelmassa ovelaa on juuri se, että runoilija onnistuu jatkuvasti johdattamaan minut sivupoluille. Kuudennen tornin kohdalla esimerkiksi alan miettiä erinäisiä mahdollisuuksia, joihin puukaulinta voisi käyttää. Niitä on suhteellisen paljon, joten voitaneen todeta, että on väärin puukaulinta kohtaan nimetä sen käyttötarkoitukseksi pelkästään leipominen. Niin no, leipomisellakin voidaan tarkoittaa monia asioita, joista ensimmäisenä tulee mieleen jääkiekkoilijat, jotka leipovat kiekkoa.

Välipakan runoissa mitataan paljon ja huolellisen omituisesti ja tästä hänen mittausprojektistaan saan monta ideaa, joiden käytännön toteuttaminen jää silleen, koska en keksi hupaisampaa mittaustapaa kuin Välipakan tapa mitata Näsinneulan korkeus Kari Aronpurolla. Kärsin siis niinsanotusta mittauskateudesta.

on vain valittava oikea yksikkö
Näsinneula on 91 Kari Aronpuroa seisomassa päälletysten
nupissaan kolme keltaista säkenöivää lamppua.

Edellisestä tietenkin seuraa, että haluaisin todentaa mittauksen paikkanpitävyyden Kari Aronpuron avulla. Siitä seuraa edelleen erinäisiä villejä tapoja mitata asioita ja ihmetellä, että miksi mittaaminen  ylipäätään suoritetaan varsin tylsästi. Kokeilen vähän. 1 metri on = 4 Tuija Välipakan Uutisia!-kokoelmaa päällekkäin. Jatkan vähän. Liisa Penttinen (nimi muutettu) on = 6 Tuija Välipakan Uutisia!-kokoelmaa päällekkäin + 1 Lauri Viidan Betonimylläri.

Uutisia! on hälyisä kokoelma ja itse runot jäävät paikoin vähän liikaakin muun tämän kokoelman sivuilla tapahtuvan toiminnan varjoon. Kuitenkin tämä häly on kiinnostavaa hälyä, mutta siitä huolimatta pyytelen lukiessani välillä armoa. Koska teoksen kannessa on nainen joka kelluu niin jo etukäteen ja itseltänikin salaa onnistuin luomaan position, että lähden tutustumaan näihin runoihin nimenomaan kellunta-asennosta. Asetuin selälleni ja sitten mentiin. Mihin mentiin? No se ei nyt ole se pointti. Sen seuraus on.

Seuraus on sekin, että törmään uutisiin, joihin olen vaarassa hukkua. Ehkä se kannen nainenkin on jo hukkumassa. Näyttääkö hukkuva muka niin rauhalliselta kuin kannen nainen? Ettei vaan olisi kyseessä valehukkuja? Uutisten! käsipuolessa roikkuvat sinnikkäästi valeuutiset  ja niiden ihoon on tatuoitu fontteja. (No kun nyt kerran kysyit, niin Times New Roman).

Uutisissa! keikahtaa usein. Se lisää lukijansa luovuutta ja vapauttaa näkemään elämää ympärillä uusista näkökulmista. Ei siis olisi järin väärin väittää, että Uutisia! on luovuuden self help -kirja.



Tuija Välipakka: Uutisia! (2018)
109 sivua
Kustantaja: Siltala
Upea kansi on Elina Warstan käsialaa

Kiitos arvostelukappaleesta!

*iltavilli=pikkulapsilla tavattu tila, joka iskee iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja ilmenee vauhtina ja vaaratilanteina ja venyttää vanhempien hermoja tilanteeseen nähden jälkikäteen ajatellen kohtuuttomasti. Saattaa myös aiheuttaa kyseisten vanhempien kyseisten hermojen ns. menemisen.



Kommentit

  1. Valehukkuja! :DD
    Onhan tämä mainio, jos ei sarvi niin joku runsauden juttu kumminkin. Hälyisä = säläisä. Minua huvittivat kovasti nuo Välipakan 'hyödyttömät' yötoimet!

    Mainio postaus - kiitos hauskasta aamutuokiosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin kun ei voi koskaan tietää, mikä on valejotain ja mikä taas ei. Tämä oli kyllä hauska teos, joka kuvastaa sitä informaatioähkyä, jonka keskellä elämme.

      Poista
  2. Onpa eläväinen blogikirjoitus, Omppu, oikea bloggaajan iltavilli! Nautin suuresti, kiitos.
    Sanoja on aina kiintoisaa käännellä ja pohtia luovasti. Luovuuden self help -kirja kuulostaa teokselta, jonka luen. Kansi on todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Villi tarttuu!
      Mahtavaa, jos luet tämän, sillä luulen, että sulla tulee olemaan tästä monenmoista kiinnostavaa sanottavaa.
      Elina Warsta on tehnyt monia todella hienoja kansia. Tämä niistä yksi.

      Poista
  3. No voihan iltavilliys! <3

    Pitäisikö tämä nyt ottaa lukuun. Hedelmät rupes kiinnostamaan

    Kiitos Omppu tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Iltavilliä tosiaan saattaa esiintyä myös aikuisilla :D
      Välipakan teoksessa on monia kiinnostavia juttuja niin hedelmistä kuin muutoinkin. Voi ainakin katsoa kuvat! :D Mutta joo, leikki sikseen, tekstipuolellakin löytyy

      Poista
    2. Löysin tämän uutuushyllystä kirjastosta. Kuulostaa lupaavalta, niin lupaavalta! ❤

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä