tiistai 20. helmikuuta 2018

Samanta Schweblin: Houreuni

Houreunen mainostetaan olevan ekokauhua. Mikäs siinä, kyllähän se sitä on päättelen kirjan luettuani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Schweblinin romaanin lukeminen pelkästään ekokauhuna helposti typistää tästä romaanista löytyviä kerroksia, sillä Houreuni tarjoaa useita polkuja, joita lähteä kulkemaan.

Argentiinassa syntynyt, nykyisin Berliinissä asuva Samanta Schweblin (s. 1978) ponkaisi kirjalliseen maailmanmaineeseen Houreunella, joka oli Booker-palkinto -ehdokkaana vuonna 2017. Tarina on alusta alkaen tiheä ja tihentyy yhä loppua kohti. Eniten tästä teoksesta saa irti, jos ei tiedä siitä etukäteen yhtään mitään ja jättää myös teoksen takakannen lukematta. Tämän vuoksi en tässä toista niitä asioita, joita Houreunesta yleensä kerrotaan, vaan tarjoilen enempi tyhjää taulua, johon piirtelen vain muutamia tähän teokseen viittaavia viivoja, jotka ovat vaihtoehtoisia mahdollisuuksia tulkintaan.

Houreunessa parasta on se, että oma kyvyttömyyteni täysin hahmottaa, mitä tässä romaanissa tapahtuu kohtaa kiinnostavalla tavalla teoksen päähenkilön vastaavan kyvyttömyyden. Ehkä me olemme sekaisin tai siinä tilassa, kun aamulla herää, mutta on vielä enempi unen maailmassa, eikä heti muista mikä päivä on tai mitä päivän agenda pitää sisällään. Ehkä me näemme samaa painajaisunta, jonka suhteen meille myöhemmin paljastuu, että se on ottanut arkielämämme paikan. Ehkä me muistelemme Calderonia, vaikka tiedämmekin, että tästä piinasta emme hänen avullaan pääse.

Ei olisi väärin todeta, että Houreuni on maagis-realistinen kertomus. Tämä ilmaisu ei kuitenkaan tunnu riittävältä, vaikka se teoksen esitystavan suhteen pitääkin paikkaansa. Teoksen esittämät pohjimmaiset kysymykset ovat kuitenkin hyvin todellisia. Ongelmia, joiden kanssa maailma joutuu taistelemaan päivä päivältä kasvavassa määrin.

Houreuni synnyttää kysymyksiä.

Mitä jos käy niin, että oma lapsi on jonain päivänä ihan vieras, vaikka hän näyttää ulkoisesti edelleen ihan samalta kuin ennenkin? Mitä jos hänen silmistään katsoo jonkun ihan toisen lapsen - tai ihmisen ylipäätään, toivottavasti ihmisen - sielu? Mitä jos en pysty suojelemaan lastani pahalta, vaan asiat tapahtuvat siitä huolimatta mitä teen tai jätän tekemättä? Mitä jos minä olen pelkkä arpakuutio, johon iso käsi tarttuu ja heittää, kun sille tuulelle sattuu.

Houreuni antaa kitsaasti vastauksia ja niin on hyvä. Se ikään kuin pakottaa lukijan käymään mielessään eri vaihtoehtoja ja sitä myöten kokemaan, miten olo lukiessa käy yhä tukalammaksi.

Monet asiat ovat meille itsestään selviä, eikä niihin tarvitse kiinnittää erityistä huomiota. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa veden juominen. Otat lasin, avaat hanan, täytät lasin vedellä ja juot. Aika simppeliä. Mutta mitä jos vesi ei olekaan puhdasta? Mitä jos siinä on myrkkyä, jolla on omituisia vaikutuksia? Myrkkyä, jota laboratoriot ovat kykenemättömiä tunnistamaan. Ei sellaista tapahdu, minulle sanotaan. Mutta mitä jos tapahtuu? Tai mitä jos myrkky on vertauskuva? Miten siinä tapauksessa pistetään aisoihin pelko, joka ei jätä rauhaan? Mihin sellaista pelkoa paetaan? Mihin me mahdumme, jos meidän kaikkien pitää paeta?

Houreunessa Schweblin on luonut verkon, jonka yhdestä reiästä sujahtaa eteen-, toisesta taaksepäin. Joskus ne ovat yksi ja sama paikka, sillä tulevaisuus ja menneisyys voivat mennä päällekkäin ja olla läsnä samassa hetkessä. Ne voivat asuttaa sinut niin, että et enää tiedä, onko se, jonka muistelet tapahtuneen sittenkin toiveunta, jonka toivot toteutuvan. Painajaiset sen sijaan ovat aina todellisia.


Samanta Schweblin: Houreuni (2018)
121 sivua
Espanjankielinen alkuteos: Distancia de rescate (2014)
Suomentanut Einari Aaltonen
Kustantaja: LIKE

PS. Samanta Schweblin on tulossa vieraaksi Helsinki Lit -tapahtumaan toukokuussa


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan tämän kirjan kohtaan 19 kirja käsittelee vanhemmuutta, koska vanhemmuus on Houreunessa - ei pääroolissa - mutta tärkeässä roolissa kuitenkin





6 kommenttia:

  1. Löysin tämän juuri kirjastosta ja luin hetken eilen illalla. Hourin väsymystäni ja pistin kirjan kiinni ja jatkoin unilla. Nukkuminen on ihanaa. Pitää kokeilla tätä hourihtimista vielä tänään uudestaan ja antaa vaan mennä (koska lyhyt kirja, muuten todennäköisesti luovuttaisin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä aika oveluus ja vaikutusta voi vielä tehostaa, jos lukee houretilassa. :D

      Poista
  2. En lukenut tekstiäsi vielä kunnolla läpi, koska aion lukea tämän pian! Odotukset ovat korkealla. Kirjaa on käsittääkseni verrattu David Lynchin töihin ja lynchmäinen outous on hyvin kiehtovaa. Oliko sun mielestä tässä sellaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei lukiessa tullut Lynch mieleen ja kuulin siitä, että tätä teosta on hänen töihinsä verrattu vasta kun olin postaukseni julkaissut. Kuulostaa kyllä ihan osuvalta vertaukselta. Itse luin tätä kirjaa osin hieman eri näkökulmasta kuin mitä teos itse tyrkyttää, joka varmasti vaikuttaa siihen, että Lynch ei tullut mieleen. Sen sijaan välillä koin tunnelmia, joita olen kokenut Tiina Raevaaran kirjojen parissa.

      Kiva, että olet tämän lukemassa, sillä tämä on just sellanen kirja, josta haluaa kuulla mahdollisimman monen ajatuksia.

      Poista
  3. Tämä kirja kestäisi kyllä todellakin useamman lukukerran, melkeinpä vaatisi sitä. Tunnelma on hieno ja hyytävä, ja mieleen heräävät kysymykset jäävät kalvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja voisi kokeilla lukea vähän eri näkökulmista. Sitäkin mietin, vaikka en ottanut esiin, kun en asiaa tarpeeksi tunne, että tuo ympäristökatastrofipuoli todennäköisesti näyttäytyy varmasti eri tavalla, jos asuu vaikka esim. Etelä-Amerikassa.

      Kiva juttu, että kirjailija on tulossa Littiin.

      Poista