sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Miksi kirjabloggari on kirjallisuuden vihollinen?

Olin tänään kuuntelemassa keskustelua, jossa puhuttiin suomalaisen kirjallisuuskritiikin tilasta. Keskustelijoina olivat Esa Mäkijärvi ja Rauha Kejonen, jotka ovat sekä kirjailijoita että kriitikoita. Haastattelijana toimi Venla Hiidensalo.

En tässä referoi kyseistä keskustelua, vaan tyydyn ottamaan esiin vain pari yksityiskohtaa.

Ensimmäinen näistä on kritiikeissä käytetty otsikointi, josta Mäkijärvi mainitsi, että jopa Helsingin sanomien nettiversiossa kirjallisuuskritiikkien otsikointi on muuttunut klikkaushakuiseksi. Päätinpä sitten minäkin kokeilla klikkaukseen houkuttelevaa otsikkoa tässä postauksessani. Mahtaneeko toimia?

Toinen huomioni liittyy bloggarien asemaan kirjallisuuden kentällä. Mäkijärvi mainitsi, että pääsääntöisesti blogeissa ei ole korkeatasoisia juttuja.

Tähän liittyen muutamia kommentteja:

1) En tunne ketään kirjabloggaria, joka pyrkisi blogiteksteissään toimimaan ensisijaisesti kriitikkona. Itse esimerkiksi en edes haluaisi olla kriitikko, koska kritiikkien kirjoittaminen (jota sitäkin tyylilajia olen kokeillut) on paljon tylsempää kuin blogitekstien kirjoittaminen. Koska kuitenkin kirjablogeja on noin 200 kappaletta, on mahdollista, että sellaisiakin bloggareita on, jotka pitävät itseään kriitikkoina.

2) Kun esitetään kirjablogeihin ja -bloggareihin liittyvä yleistys olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moniin kirjablogeihin yleistyksen esittäjä on tutustunut

3) Miksi edelleen halutaan pitää yllä jyrkkää eroa ns. virallisten kriitikoiden ja kirjabloggarien välillä. Eikö olisi paljon hedelmällisempää keskittyä viemään eteenpäin kirjallisuuden ilosanomaa?

Sofi Oksanen puhui eilen siitä, että kirjallisuus ei enää saa yhtä lailla mediatilaa kuin aiemmin. Tähän voi todeta, että ilman kirjablogeja tilanne olisi vielä huomattavasti synkempi.

4) Miksi kritiikki on automaattisesti parempi tapa esitellä kirjallisuutta kuin jonkun muun tyylinen kirjoitus?

5) Tavalliselle lukijalle blogikirjoitus, joka on muodoltaan kritiikkiä helppolukuisempi, saattaa olla oivallisempi tapa saada tietoa kirjoista.

6) Kirjablogeissa luetaan kirjallisuutta laajasti ja blogeissa  kirjoitetaan myös vanhemmasta kirjallisuudesta, jota "oikeat kriitikot" harvoin tekevät.

7) Kumpi on kirjan ja kirjailijan kannalta parempi vaihtoehto: se, että siitä ei kirjoita kukaan vai se, että lukeva yleisö saa kirjasta tietoa kirjablogien kautta?

8) Mitä enemmän bloggarien asemaa kyseenalaistetaan, sitä tärkeämmäksi blogin kirjoittamisen koen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikki bloggarit eivät luultavasti ajattele samoin ja jos joku kirjabloggarien osaksi varsin usein tulevan kritiikin vuoksi lopettaa bloggaamisen on vaikea nähdä, että voittaja olisi siinä tapauksessa kirjallisuus.



68 kommenttia:

  1. Olen blogannut kohta kahdeksan vuotta ja todennut, että aina aika ajoin bloggaajia kritisoidaan jostakin. Ehkä se liittyy siihen, että bloggaajilla on myös valtaa, joten annan yleensä mennä toisesta korvasta sisään ka toisesta ulos.

    Alkuaikoina oli enemmän epäilyä bloggaajien puolueellisuudesta kunnes todettiin, ettei kustantamojen kanssa tehtävä yhteistyö ehkä rapauta bloggaajien selkärankaa sen enemmän kuin toimittajien tai kriitikkojenkaan.
    Siinä missä kriitikkoja on helppo syyttää norsunluutornista katselusta, bloggaajien kohdalle tuntuu vakiintuneen tämä mutuhuttu-läppä. Helppo heittää ilmoille, ja vaikea puolustautua sitä vastaan.
    Onneksi kuitenkin valtaosa kirjallisuuskentästä arvostaa bloggaajia paljon, tämä käsitys voimistui taas messuilla, niin yleisen ilmapiirin kuin suoran palautteenkin muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kaikkea ei tarvitse vaan ottaa vastaan ja hyväksyä. Messuilla tuli esiin, että yhdellä jos toisellakin olisi sanottavaa siitä, miten bloggareita ja meidän kirjoittamista määritellään, mutta asian esiin ottaminen koetaan vaikeaksi/hankalaksi/liikaa uskallusta vaativaksi.

      Niin ja samaa mieltä tuosta ja sama kokemus, että arvostus bloggareita kohtaan on kasvanut. Se pitää (ainakin minut) nöyränä tekemisissäni.

      Poista
  2. Mikähän mahtoi olla Mäkijärven näkemys korkeatasoisesta postauksesta? Pitäisikö kirjablogien olla akateemisia kirjallisuusanalyyseja, joissa jokainen tapahtuma ja henkilö on pureskeltu tuleville lukijoille valmiiksi? Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että helppolukuisuus ja yleistajuisuus tekevät kirjablogeista helposti lähestyttäviä. En itse ehtinyt kritiikkikeskusteluun, mutta yleidedti ottaen tuntuu, että kriitikot halveksivat sitä, etteivät bloggaajat kritisoi tai suorastaan lyttää teoksia tarpeeksi. Tätäkään en ymmärrä, jos samalla pitäisi kannustaa ihmisiä lukemaan. Totta puhut siitäkin, etteivät kirjablogit ole olemassa vain toisille lukijoille. Olen itse ymmärtänyt blogini kirjallisuuskeskustelujen ja lukukokemusten paikaksi. Kritiikkien ja blogipostausten jatkuva vastakkainasettelu tuntuu tosiaan jo vähän väsyneeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akateeminen kirjallisuusanalyysi on sikälikin yliampuvaa, että ne ammattimaiset kirjallisuuskritiikitkään eivät kävisi akateemisesta analyysista. Meitä varoitettiin opinnoissa kirjallisuuskritiikin mutuilusta ja hämäristä ilmaisuista. Sen verran mitä olen kritiikkejä lukenut, harvemmin niissäkään lähdetään perustelemaan tekstianalyyttisesti arviota. Kriitikko voi ehkä olla kompetentimpi lukija kuin keskiverto bloggari, mutta argumentit harvoin ovat parempia.

      Tuo kirjojen kritisoiminen tuntuu olevan aika poleeminen aihe ylipäätään. Blogeissa yleisempi mielipide tuntuu olevan se, ettei kirjoja pitäisi tai kannattaisi kritisoida kuin aivan ääritapauksissa ja silloinkin silkkihansikkain, ettei jollekulle (blogin lukijalle, bloggarille itselleen tai kirjailijalle) tule paha mieli. Kriitikkopuolella voisin kuvitella helpommin taas kritiikkiä esittämättömän tekstin tulevan helpommin tulkituksi (ehkä kollegojen parissa?) merkiksi kriitikon osaamattomuudesta - eihän mikään kirja ole lopulta täydellinen.

      Tämä on tosin vain mutuilua. Kuten meillä kirjabloggaajilla on tapana.

      Poista
    2. Itse arvostan kovasti hyviä kritiikkejä. Ongelmana on lähinnä niiden puute / vähäinen määrä.

      Kun aloin blogata kirjoitin enempi akateemisen diskurssin sisältä, koska en muuta tapaa osannut. Aika nopeasti alkoi tuntua, että ko. tapa ei oikein sovellu blogiin ja siitä sitten kirjoitustapa on pomppinut milloin mihinkin suuntaan. Tykkään blogin suomasta vapaudesta ihan hirmuisesti.

      Olen itsekin törmännyt tuohon ajatukseen, että blogeissa ei kritisoida tarpeeksi ja tiedän, että on myös niitä, jotka eivät halua kriittisesti kirjoittaa. Useammin kuitenkin kyse lienee siitä, että jengi lukee lähinnä kirjoja, joista pitää. Jos ei pidä, niin jättää kesken. Toisaalta sitten tuskin mikään teos on täydellinen ja itse ainakin haluan tuoda esiin myös niitä puolia, jotka teoksessa ei toimi. Uskon, että sen voi oppia tekemään myös tyylikkäästi sekä tekijää ja teosta kunnoittaen ja lyttäämättä.

      Poista
  3. Mahtava kirjoitus. Virtuaalitaputuksia sinulle.

    Itse jätin tänään messuilut väliin ja virittäydyn tulevan työviikon täpinöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannilainen. Olisipa ollut kiva tavata. Toivottavasti ensi vuonna.
      Mukavaa työviikkoa! Työt mokomat minullakin tuppaa häiritsemään luku- ja bloggausharrastusta.

      Poista
  4. Olisipa ollut mielenkiintoinen keskustelu olla mukana vastaamassa kirjablogien lukijana. Itse intohimoisena lukijana olen saanut blogeista lukemattoman määrän lukuvinkkejä ja löytänyt sitä kautta paljon uusia, etenkin kotimaisia kirjailijoita.

    Toisekseen koen tällaisen keskustelun aliarvioivan kirjablogien lukijoita. Jokainen lukija varmasti ymmärtää, että teksti on kirjoittajan näkemys ja henkilökotainen mielipide kirjasta. Jos kirja tuntuu minusta mielenkiintoiselta, niin blogikirjoituksen perusteella en jätä kirjaa hankkimatta ja lukematta.

    Erilaiset maku- ja näkemyserot ovatkin mielestäni lukemisen ja kirjamaailman suola. En osallistu lukupiireihin tai muihin vastaaviin, joten on mukava lukea miten muut ovat kokeneet saman kirjan. Muiden kokemukset eivät kuitenkaan tosiaan ohjaa omia lukemiseen liittyviä päätöksiäni.

    Itse käsitän blogit enemmänkin kirjapäiväkirjoiksi ja muistiinpanoiksi, eikä minulle ole lukijana tullut kertaakaan mieleen, että bloggari toimisi kriitikkona. Jokainen kirjoittaa omalla persoonallisella tavallaan ja toivon, että jokainen jatkaisi kirjoittamistaan sillä omalta tuntuvalla tavalla.

    T: Piia


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mahtavaa kuulla, että joku on saanut lukuvinkkejä. :D Minullakin erityisesti suomalaisen nykykirjallisuuden tuntemus oli paljon heikommalla tolalla ennen kuin luin blogeja. Nykyään pysyn kattavasti selvillä suomalaisista uutuuskirjoista blogien kautta ja vaikka en itse jotain kirjaa lukisikaan on kuitenkin mukava lukea siitä jonkun toisen kirjoitus niin tietää vähän missä mennään.

      Tämä sun lause: "Jokainen kirjoittaa omalla persoonallisella tavallaan ja toivon, että jokainen jatkaisi kirjoittamistaan sillä omalta tuntuvalla tavalla." KIITOS KIITOS KIITOS - voisin kehystää tämän!

      Poista
  5. Hyvä teksti aiheesta, josta tuntuu aina riittävän väännettävää. Itselleni blogi on harrastus ja tämän seikan pyrin tuomaan toistuvasti esiin, ja yleisesti välittämään blogini seuraajille. Kirjoitan omasta intohimostani kirjallisuuteen samanlaisena rivilukijana kuin kuka tahansa muukin voisi tehdä. Kriitikko en ole, enkä halua olla. Näen kritiikin ja blogitekstit kahtena eri asiana, jotka voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, alkaa olla jo kohta ikuisuusaihe. Toisaalta sekin on toiselta puolin positiivista, että tämä aihe aina vaan jaksaa kiinnostaa. Joka kerta, kun tästä puhutaan, niin kyllä siinä syntyy jotain uuttakin ajatuksentynkää ja hahmottamisen tapaa.

      Käytän ihan täysillä niitä vapauksia, joita mulla on, koska EN ole kriitikko. :D

      Poista
  6. Komea kahdeksikko sinulla, teesejä jopa. Minusta vastakkainasettelu kritiikin ja blogien välillä on tarppeton, ja perustelit sitä pistämättömästi. Messujen aikana kuuntelemissani kirjailihaastatteluissa monet kirjailijat mainitsivat kirjablogit. Westö antoi kunniaa kirjanrakastajien kirjakeskusteluille, ja Katja Kallio taisi jopa liikuttua kirjablogien tavasta kohdata romaanipäähenkilö. En tarkoita, että kaiken kirjablogipuheen pitäisi olla myötäsukaista, mutta kirjakeskustelukartalla on paikkansa moniääniselle kirjavapaaehtoistyölle, kirjablogeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vastakkainasettelu on aika hedelmätöntä - siis muutoinkin kuin tässä asiassa.

      Siellä lukupiirissäkin Westö puhui hyvin myönteisesti blogeista ja piti niitä tervetulleina mm. siksi, että ne mahdollistavat vuorovaikutusta eri tekijöiden välillä.

      Poista
  7. Tämä bloggarien ruotiminen nousee esiin aika ajoin. Kaikki yleistäminen negatiivisessa tarkoituksessa ei ole kovinkaan rakentavaa. Kuten Piia kirjoitti kirjablogien lukijat ovat fiksuja, kuten kirjojen lukijat, kirjailijat ja myös kirjabloggarit. Minusta positiivisissa asioissa yleistäminen on minusta rakentavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, olen täällä ihan fiiliksissä erityisesti tuosta sun viimeisestä lauseesta. Positiivissa asioissa yleistäminen - hienosti sanottu.

      Poista
  8. Isoja kysymyksiä, vähän selkeitä vastauksia.

    Itse saan nykyään palkkaa kritiikkien ja muun kulttuurijournalismin harjoittamisesta sanomalehdissä, mutta aloitin – ja toivottavasti ehdin vielä joskus jatkaa – kirjabloggaajana.

    En osaa sanoa, teenkö tällaista virallista "oikeassa mediassa" julkaistavaa kritiikkiä sillä tavalla kuin pitäisi, koska tyylini kritikoida on aika lailla sama kuin tyylini blogata. Toisaalta esim. taidekriitikko Osmo Kantokorpi bloggaa hyvin samalla tyylillä kuin on kritikoinut vuosikymmeniä.

    Ja luulen, että etablisoituneiden kriitikoiden ja kulttuurialan henkilöiden epävarmuus kirja- ja kulttuuriblogien edessä juontaa juuri siitä, ettei esimerkiksi nykyisen sanomalehtikritiikin ja monien kirja- ja kulttuuriblogien välillä ole suurta eroa. 70-80 kertaa vuodessa teatterissa käyvä tai 70-80 kirjaa vuodessa lukeva, kokemuksiaan analysoiva ja perusteellisesti taustoittava bloggaaja voi kehittää ajan kanssa vähintään yhtä vankan näkemyksen taiteenalastaan kuin ammattikriitikko – vaikkei se edes olisi tiedostettua ja ohjelmallista näkemyksenmuodostusta, vaan tulisi siinä tekemisen sivussa.

    VastaaPoista
  9. Hyvä pointti varsinkin tuo kuudennes, sillä minusta on kiva lukea vanhemmasta kirjallisuudesta. Itse aina kipuilen sen kanssa, pitäisikö postauksieni olla enemmän "virallisempia" ja kirja-arvostelujen kaltaisia. Mutta yritän vahvistaa ajatusta siitä, kuinka jokainen kirjoittaa omalla tyylillään.

    Oli mukava nähdä tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä, vaikka vähän lyhyeksi jäi.

      Komppaan tuota, että jokainen tyylillään ja se tyyli kuitenkin muuttuukin, kun pitempään kirjoittaa. Hakeutuu pikku hiljaa omemmaksi.

      Poista
  10. Moikka! Hyviä pointseja! Olen valekirjailija ja osapäiväkriitikko, ja eri mieltä Mäkijärven Esan kanssa: kirjablogeja on itsestäänselvästi eri tasoisia. Jotkut kirjoittavat enemmän itselleen, kuin lukupäiväkirjaa, jotkut vetävät mielestäni erittäinkin pätevää analyysia. Sitä paitsi: moni kirja-alan ammattilainen pitää "kirjablogia", minäkin, ainakin jonkinlaista. Voi myös helposti todeta, ettei laaduton kirjallisuuskritiikkikään sukupuutossa ole.

    Itse muuten raapaisin aika mausteisen blogientryn messuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valetulenkantaja tervehtii valekirjailijaa :D

      Kai se on väkisinkin niin, että jos on joukko x, niin osa siitä on enemmän kuin toinen osa.

      Huomaan kyllä syyllistyväni siihen, että totean joskus, että ennen kritiikit olivat laadukkaampia ja punnitumpia. Tämä kyllä saattaa olla nostalgiaharhaa ja peräisin ajalta, jolloin tilasin vielä Hesaria ja sunnuntaisin vierähti hyvä tovi, kun luki kaikki kirjajutut. Vaikuttaa myös jossain määrin siltä, että osin lehtikritiikeissäkin ollaan lähdetty hieman blogityylisempään kirjoittamissuuntaan. Ei tietenkään koske ollenkaan kaikkia lehtikritiikkejä, mutta tuon tapaistakin on tullut vastaan.

      Bloggaamisessa pidän sen vapaudesta.

      Poista
  11. kritiikki negatiivinen sana, ei onneksi sitä usein kuule.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein kritiikki aarkikielessä mielletään negatiiviseksi, mutta ei sen välttämättä tarvitse sitä olla.

      Poista
  12. Onpa hyvä kirjoitus Omppu, ja hyvää keskustelua!
    Minusta kirjabloggauksessa kivaa on juuri 1) vapaus ja 2) ajatustenvaihto. Niissä - eli meissä - ei siis mitään vikaa.

    Sen sijaan toivoisin, että kriitikoiden arvostelut olisivat oikeita arvosteluja, kaikkine perinteineen (monipuolinen tarkastelu, kirjan sijoittaminen kirjallisuuden kenttään jne. ), ne ovat nykyään usein bloggaustyyppisiä oman mielipiteen ilmaisuja. Erikseen on tietysti featurejutut, joissa saamme tutustua kirjan tekijään. Niitäkin saisi olla enemmän. Mutta siis parempia arvosteluja kriitikoilta, kiitos!

    Ehkä bloggaamisen oma erityinen laatu on kirkastunut tällä hetkellä. Kyllä minusta aiemmin on ollut myös sitä ilmapiiriä, että kirjabloggarit ovat olleet mielestään kriitikkoja.
    Kustantamothan antavat mielellään bloggareille arvostelukappaleita kirjoista. Itse en ota noita, vaikka on tarjottu, koska en mielestäni arvostele. (En myöskään tarvitse niitä, koska saan omasta kirjastosta niin nopeasti kaikki uutuudetkin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaus on mullekin korkea arvo ja ihan parasta, kun syntyy keskustelua.

      Kaipaan kritiikiltä usein juuri tuota kirjallisuuden kenttään ja laajempiin yhteyksiin sijoittamista, suurempien virtausten hahmottamista. Tosin nykyisin lähinnä nopeasti katson töissä Hesarin kritiikit. Monena päivänä ei ole kirjallisuudesta mitään, mutta nyt Hesari on käsittääkseni ryhtymässä korjaamaan asiaa. Jännää nähdä, mitä on tulossa.

      Niin ja Parnassoa luen, mutta kyllä sielläkin on välillä tekstejä, joista ihmettelen, millä perusteella ne on mukaan otettu. Kirjavaa tasoa sielläkin siis.

      Tuohon, onko kirjabloggarit olleet mielestään kriitikkoja en osaa ottaa kantaa, kun ei sellaista ole tullut omalla kohdalla vastaan. Enemmän on minusta ollut vääntöä siitä, että kirjabloggareihin suhtauduttaisiin siinä mielessä vakavammin, että ei erityisesti väheksyttäisi.

      En itsekään pyydä enää arvostelukappaleita. Paitsi kahdesta runokokoelmasta nyt tänä syksynä pyysin. Saatan kyllä kirjoitta, jos a-kappaleita mulle lähetetään, mutta yhtä lailla saatan jättää lukematta, jos kirja ei kiinnosta.

      Poista
  13. Hyviä pointteja nostat esiin. Tämä aihe on taas vellonut keskusteluissa melkein kyllästymiseen asti, mutta toisaalta kertoo myös siitä että blogien asema kirjallisuuskentällä on vahvistunut ja vakiintunut. Ei ole vaan marginaalisen joukon keskinäistä puuhastelua.

    Se mietityttää, käydäänkö vastaavaa keskustelua muiden kulttuuriblogien kohdalla. Voiko esim. elokuva-, teatteri- tai taidekokemuksesta kirjoittaa blogissa ilman että syytetään huonoksi kriitikoksi? Tai voiko ravintolakokemusta ruotia ihan tavisbloggaaja ilman ammattiarvostelijoiden väheksyntää? Olisi kiinnostavaa tietää koskeeko tämä ilmiö vain kirjallisuuskritiikkiä.

    Sellaista mietiskelen väsyneenä mahtavien messupäivien päätteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä keskustelu varmasti ainakin osittain liittyy tilaan ja sen haltuunottoon. Perinteisen kirjoista kirjoittavan joukon lisäksi kirjallisuuden kentälle ovat astuneet bloggarit ja se ei välttämättä kaikkia miellytä (en nyt tässä viittaa Mäkijärveen, vaan yleisesti). Olen kuullut, että on myös blogivastaisia kirjailijoita, mutta omaa kokemusta ei asiasta ole, vaan aivan päinvastoin.

      En tunne elokuva- yms. blogien tilannetta, joten en tiedä, miten on tilanne niiden suhteen. Kiintoisa kysymys.

      Poista
  14. Maakuntalehtiin varsinkin on nykyään kirjoitettava hyvin kansantajuista ja särmätöntä kritiikkiä. Bloggarina en ainakaan olisi huolissani kirjallisuustieteellisen termistön puutteellisesta käytöstä, sillä harva palkkaa saava kriitikkokaan enää luotaa kovin korkealle. Kuinka monta "oikeaa" kriitikkoa tässä maassa sitten enää on jäljellä?

    Parasta bloggaamisessa on huomata,että kirjailijat todella lukevat blogiarvioita ja arvostavat niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ehkä päätellä niin, että on suorastaan tarve erityyppisille kirjoista kirjoittamisen tyyleille, jolloin voisi ajatella, että on ehdottomasti rikkaus, että niitä myös julkaistaan.

      Blogissa kirjallisuusanalyysi ei ole mahdollista ainakaan,jos on tuoreempi teos kyse, koska silloin helposti tulisi paljastaneeksi teoksesta liikaa. Tässä suhteessa vanhempi kirjallisuus on otollisempaa maaperää.

      Kyllä on tässä messuviikonloppuna ja muutoinkin viime aikoina vahvistunut myös tuo kanta, että blogeille on tarvetta.

      Poista
    2. "Maakuntalehtiin varsinkin on nykyään kirjoitettava hyvin kansantajuista ja särmätöntä kritiikkiä."

      Olen eri mieltä. Mihin mediaan sitten kirjoittikaan, lukijaa ei pidä aliarvioida. Olen kirjoittanut joitakin vuosia Hämeen Sanomiin, eikä kukaan ole koskaan vaatinut mitään tuollaista.

      Poista
    3. Toivottavasti Anu tulee kommentoimaan mihin hänen ajatuksensa perustuu.

      Poista
  15. Hyviä mietteitä!

    Olisipa hauska tietää muuten kuka keskustelijoista otti kirjablogit puheeksi, jos ja kun keskustelun aiheena oli nimenomaan 'kirjakritiikin tila'. Kuten tuossa sanoitkin, harvassa lienevät ne kirjablogistit, jotka tuntevat itsensä juuri kriitikoiksi. Eipä Suomessa taida olla 'puhtaita' ammattikriitikoitakaan - ainakaan siinä määrin kuin joskus ennen muinoin.

    Menikö keskustelu sitten niin, että kun olemattomasta kritiikistä ei saatu tarpeeksi jutunjuurta, hampaisiin otettiin myös bloggarit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en väärin muista Esa Mäkijärvi mainitsi kirjallisuuskritiikin siirtymisestä nettiin, pois printtimediasta. Tässä yhteydessä hän mainitsi tuon mielipiteensä blogijuttujen vaihtelevasta tasosta. Mäkijärvi peräänkuulutti jotain uutta, Kiiltomadon tyyppistä nettiportaalia, jonne kritiikit ja kriitikot keskittyisivät.

      Poista
    2. Riitta, OK. Olisi ollut mielenkiintoista olla seuraamassa tuota keskustelua. Ensi vuonna paikan päälle!

      Poista
    3. Kiitos Riitta, että kävit jo vastaamassa Kaisa Reettan kommenttiin. Kannattaa lukea myös hdcanisin bloggaus, jossa on vähän enemmän juttua eilisestä keskustelusta.

      Nettiportaalissa on varmasti hyvät puolensa, mutta en näe sitä minään ihmeratkaisuna. Olisi hyvä myös miettiä (kriitikoiden siis), että kenelle niitä kritiikkejä kirjoitetaan. Itse olen suuri Kiiltomadon ystävä, vaikka harvoin muistan ko. saitilla käydä. Olen kuitenkin kuullut myös sellaista mielipidettä, että Kiiltomadossa olevat kirjoitukset ovat ns. tavalliselle lukijalle liian vaikeita. Monenlaiselle kirjapuheelle on tarvetta ja tätä moninaisuutta blogit mainiosti edustavat.

      Poista
  16. Keskustelua en ollut kuulemassa, mutta tottahan se on, että kirjallisuuskritiikki on lehdissä vähenemään päin – olettaisin, että maakuntalehdissä vielä enemmän, kun samat jutut kierrätetään kaikkiin konsernin lehtiin. Kirjablogit ovat tärkeitä, mutta turhaan näitä kahta asiaa vastatusten laitetaan, mieluummmin ne sopisivat vieretysten.

    Hesarin kulttuuriuutisten ja kirjakritiikkien klikki-, sensaatio- ja viihdyttämishakuisen otsikoinnin olen minäkin pannut harmikseni merkille. Yleensä pyrin lukemaan kaiken kirjallisuuteen liittyvän, mutta tuollaisia otsikoita en periaatteestakaan halua klikata. Toimivat siis ainakin omalla kohdallani päinvastoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse lopetin Hesarin tilaamisen juuri sen tähden, että kirjallisuuskritiikit kävivät niin harvinaisiksi. HBL:ssä on parempi tilanne ja sitä tilasin aikani, mutta sitten koin, että hinta oli liian kallis. HBL:ssä kritiikki on yleisesti ansiokasta, mutta fokus on hieman toinen kuin Hesarissa, joka tietysti on myös rikastava asia. Tuntui myös, että HBL:ssä ollaan "edellä" ja esim. Ferrantesta puhuttiin siellä varmaan jo jotain vuotta ennen kuin Suomessa kukaan vielä keskusteli Napoli-sarjasta.

      Poista
  17. Huoh, tätä ikuisuusaihetta, eikö jo riittäisi. Ja todellakin, tämä aihe pyörii yleensä vaan kirjallisuuden ympärillä.
    Eivät muoti-, ruoka- ja tyylitoimittajat itke ja pelkää samoista aiheista bloggaavia, tekevät jopa yhteistyötä.

    Oma- ja pienkustantamisen ryvettämänä olen enemmän kuin kiitollinen kirjabloggareile, jotka nostavat kaltaisteni kirjoja lukulistoille. Saan näkvyyttä, mainostusta. Kiitos siis.
    Lehtiin totta kai lähtee myös arvostelukappaleita, vaan turha luulla, että niukasta palstatilasta luovutettaisiin milliäkään tällaisille teoksille. Mediaseksikkyys kun puuttuu.

    Aikanaan, bloggaamiseni alkuaikoina puhuttiin paljon kansalaisjournalismin vaaroista ja uhista. No, osittain some on toteuttanut nuo uhkakuvat räävittömyydellään, mutta silloin ei haluttu "tavallisten" ihmisten saavan liikaa sanansijaa.
    Saaran blogissa oli jo vuonna 2006 hyviä esseitä tästä pelosta, kaivoin yhden jutun esiin.

    Kiitos kaikille kirjabloggareille, jatkakaa lukemista ja bloggaamista!

    http://saaranblogi.blogspot.fi/2006/11/kansalaisjournalismi-kukkii.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista muoti- yms. blogien suhteen. Mikä ihme siinä voi olla, että kirjablogien kohdalla on toisin. En nyt keksi mitään selittävää syytä vai onko kirjallisuus niin paljon pyhempää, että siitä ei haluttaisi kenen tahansa kirjoittavan? Kriitikkobloggariyhteistyö - se nyt alkoi kiinnostaa. Mitä se voisi olla ja miten sitä toteuttaa? No nyt tulikin jo mieleen esim. sellainen, että kriitikko ja bloggari kirjoittaisivat samasta kirjasta ja kummatkin tekstit julkaistaisiin samalla foorumilla. Jotain tuollaista kenties. Mitäköhän siitä seuraisi?

      Varmasti tilanne saada mitään pienemmän kustantamon juttuja julki isommissa lehdissä on suorastaan mahdotonta.

      Pitääpä käydä tutkimassa tuota laittamaasi linkkiä. Kiitos siitä.

      Poista
  18. Luin tätä keskustelua Twitteristä ja nyt täältä. Olet nostanut (minun mielestäni) oleelliset kohdat esille: asiat joita itsekin salaa ja vähemmän salaa ihmettelen.

    En nyt ihan tajua, miksi blogitekstejä pitäisi edes jonkun toisen tai kolmannen osapuolen editoida? Eivät ne ole mitään sanomalehtien kulttuurijaostoja eikä niitä pidä sellaisena nähdä (Huom: eri asia toki, jos pitää blogia jonkin lehden portaalissa ja saa/ei saa maksua siitä kuin että pitää blogia jossain Bloggerissa itsenäisenä ja vapaana muista medioista ja niiden arvoista). Vähän sama kuin (ammatti)valokuvaaja esittäisi, että blogeissa on potentiaalia, mutta kyllä kannattaisi otattaa kuvansa ammattilaisella tai ainakin antaa ne ammattilaisen editoitavaksi. Eeeeh.

    Minusta blogeja ja kritiikkejä on ihan turha rinnastaa: ne ovat eri asioita jo lähtökohdiltaan. Myös bloggaaminen omaan blogiin ja toimittajana työskenteleminen (kriitikot kai usein ovat toimittajia) ovat ihan eri asioita.

    Ehdottomasti kannatan moitteentonta kieltä ja perusteltuja ajatuksia, mutta uskon että melko moni ihminen kykenee sellaiseen ilman editoriakin, kun kyseessä ei kuitenkaan ole romaanin kirjoittaminen vaan bloggaaminen, joka monelle on ihan vaan harrastus.

    Olen blogannut reilut yksitoista vuotta. Bloggaaminen on muuttunut paljon sinä aikana: silti tuntuu, ettei moni oikein käsitä, miten monimuotoista bloggaaminen on, vaan se yritetään survoa johonkin yhteen muottiin.

    Ilmeisesti tämä aihe ei lopu ikinä, vaan sama valssi käydään vähintään kerran vuodessa. Noh, luulen että passaan seuraavan kierroksen suosiolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti editointi tekee tekstille hyvää, mutta on nopeallakin tekstillä puolensa - ainakin, jos pitää spontaaniutta jonkinlaisena arvona. On välillä tosi piristävää lukea myös ns. hehkutusvuodatuksia, koska ne on teksteinä niin aitoja.

      Tuo sun valokuvaajavertaus on kyllä mainio. Minusta lähtökohtaisesti suurempi ongelma on se, että kirjoittaessaan (minä ainakin) enemmänkin sensuroin itseäni kuin otan riskejä. Tosin runousprojekti on aika lailla muuttanut tilannetta ja hyvin usein on niin, että oma teksti hävettää suht hemmetin paljon, mutta julkaisen silti. Tämä on osa bloggaamisen vapautta, jota arvostan päivä päivältä enemmän. Saa kokeilla, leikkiä ja vaikka mitä. Kriitikolla on varmaan monesti tylsempää :D

      Olen myös huomannut, että eri teokset synnyttää mussa erilaista kirjoitusta. Aiemmin pidin tätä ongelmana, mutta nykyisin ajattelen, että se on myös hyvä asia, että bloggauksessa ikään kuin heijastuu se itse teos. En osaa tätä kovin hyvin selittää, mutta aavistelisin, että tiedät, mitä tarkoitan.

      Nämä ovat hyvät tanssit, ei tarvii edes iltapukua osallistuakseen. :D

      Poista

    2. Kaikki mun blogipostaukset on ns. nopeita tekstejä. :P En jätä niitä yöksi tai edes tunniksi muhimaan, vaan kirjoitan ne alusta loppuun kerralla. Sitten oikoluen tekstin ja siivoan typot, jotka puolisokea haukansilmäni bongaa. Silti tekstiin voi jäädä typoja, koska omalle tekstille tulee sokeaksi. Jos esitän jotain faktoja, varmistan niiden oikeellisuuden. Olen tosin kerran virheellisesti väittänyt, että jotakin kirjaa ei ole suomennettu, mutta sitten siitä löytyykin suomennos. Korjasin mokani ja kiitin henkilöä, joka oikaisi minua.

      Mielestäni ajatus, että lähettelisin tekstini jollekin toiselle osapuolelle esiluettavaksi ja editoitavaksi ennen blogiin paiskaamista on suoraan sanottuna absurdi. Ja villisti veikkaaan, ettei niitä lehtijuttujakaan kukaan toinen osapuoli editoi/oikolue. Kyllä toimittaja sen ihan itse tekee (otsikot voi joku muuttaa). Näin ainkin jo silloin kun itse toimittajana työskentelin (ja jäljestä päätellen näin on edelleen sekä lehtien netti- että paperiversioissa: perustan väitteeni siihen, että luen paljon suomalaisia paperilehtiä käydessäni Suomessa ja joskus mietin, ettei edes toimittaja itse ole oikolukenut omaa tekstiään, mikä ärsyttää minua valtavasti).

      Mutta meni nyt tosi villisti aiheen ohi. Tai ehkä ei mennyt, kun kerran editoimisesta oli kyse. Itse kannatan ehdottomasti monimuotoisuutta ja juuri sitä kokeilevuutta blogeissa. Ihana vapaus, kun voi testailla ja vääntää jutut millä tyylillä sattuu. Ja joskus tai peräti usein se tyyli muodostuu jo kirjaa lukiessa: juuri siitä, mitä Tunteita ja ajatuksia kirja herättää. Tunteita piti oikein kirjoittaa isolla alkukirjaimella, koska bloggaaja voi revitellä ja rohkeasti tuoda esille kirjan nostattamat tunteet ja elämykset. Että uskon ymmärtäväni mitä tarkoitat.

      Minulle tuli muuten tuosta Twitter-keskustelusta mieleeni taannoinen päivänvarjo- ja pöytäliinakohu: Helsingissä esitettiin, että ravintoloiden terassien ulkonäköä tulisi "yhtenäistää" ja ehdotettiin varjoille ja liinoille tiettyjä värejä tmv. Onneksi kyseinen tasapäistäminen ei mennyt läpi. Miksi kaiken pitäisi olla samanlaista ja "yhtenäistä" ja miksi sitä pitäisi ohjata "ulkopuolelta"? Nähtävästi jotkut haluavat asiansa - siis vaikkapa blogit - samasta puusta veistettynä. How booooring.

      (Pitääköhän vääntää oma postaus aiheesta, kun en nähtävästi malta lähteä tansseista) :D

      Poista
    3. Mulla taas on paljon vaihtelua siinä, kuinka paljon käytän aikaa tekstin kirjoittamiseen. On aika harvinaista, että teksti syntyy kerralla. Usein kirjoitan ensin jotain, annan olla ja palaan siihen myöhemmin. En myöskään kirjoita alusta loppuun, vaan eri kohdista ja siirtelen palasia paikasta toiseen. Typoja jää melkein, koska jotenkin kummasti vaan niille sokeudun, mutta en nyt sitä niin vaarallisena pidä ja välillä korjailen sitten tekstin jo julkaistuani. Esim. tuossa pari viikkoa sitten onnistuin kirjoittamaan Annina Holmbergin kirjan otsikonkin väärin ja ehdin sen tekstin jo jakaa ennen kuin huomasin asian, joten niin se sitten on väärin blogin FB-sivulla edelleen.

      Luin eilen ensimmäisiä blogipostauksiani ja voi taivas, miten surkeilta ne vaikutti. Yksi suunta, johon haluaisin kirjoittamistani kehittää on essee-tyyppinen postaus. Haluan kuitenkin myös tehdä ns. vähän älyttömiä postauksia välillä ja niitäkin ideoita mietiskelen. Eri kirjat suorastaan maanittelee eri tyyppiseen kirjoittamiseen ja jos ne ei yhtään maanittele niin silloin itse lukukokemuskin on usein jäänyt aika laimeaksi.

      Kävin tutkimassa Kiiltomadon viime aikaisia kirjoituksia ja kyllä sielläkin oli subjektiivisutta tuotu esiin. Luulen, jos en suorastaan väitä, että subjektiivisuus ja itsen kautta reflektointi on kirjateksteissä lisääntynyt.

      Väännä ihmeessä postaus, itsekin suunnittelen seuraavaa, mutta se vaatii vähän enemmän kehittelyä kuin tämä kyseinen purskahdus.

      Poista
    4. Pakko tarkentaa, etten alusta loppuun kirjoittamisella tarkoita kronologista kirjoittamista: siirtelen ja muuttelen kyllä kappaleita. Lähinnä sitä, että duunaan tekstin lähes aina yhdellä istumalla. Varmaan luonnekysymyskin: tykkään saattaa heti asiat valmiiksi. Parempaa jälkeä varmaan tulisi, jos antaisi tekstien muhia, mutta blogatessa en niin tee (muuten kyllä).

      Löytyy minunkin blogistani suoranaista skeidaa, erityisesti koko blogin alkuosa lienee täynnä sitä itseään ja osa nykyisestäkin varmaan jonkun mielestä. Mutta asiavirheitä ei pitäisi olla. :D

      Ehkäilen tätä aihetta. Toisaalta alan olla aika kulunut koko touhuun.

      Poista
    5. Ok. Ihailen ihmisiä, jotka pystyy suunnittelemaan koko jutun ja sitten kirjoittamaan sen alusta loppuuun, koska itse ole siihen melko lailla kykenemätön. Aika usein on niin, että blogiteksti oikeastaan syntyy vasta kirjoittaessani. On jotain ajatuksia, joita lähden jahtamaan, mutta teksti saattaakin lähteä yllättävään suuntaan ja esiin nousta asioita, joita ennen tekstin kirjoittamista en ollut tullut edes ajatelleeksi.

      Joo. Tuoreempiakin aiheita saattaa löytyä :D

      Poista
  19. Tästä aiheesta olen minäkin kirjoitellut jo paljon, ja puin tämänkertaista keskustelua läpikäyden mm. bloggaamisen perusteita (ja vähän myös kritiikin): https://hdcanis.blogspot.fi/2017/10/helsingin-kirjamessut-sunnuntai.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla olikin tosi hyvä juttu, jossa oli monia erinomaisia pointteja. Kiitos vielä "pahisteluseurasta" messuilla.

      Poista
  20. Hyvä kirjoitus! Tämä kirjallisuuden kenttä tuntuu olevan kovin herkkänahkainen ja jokseenkin vanhakantainen. Ei haluta muuttua ja mietitään liiaksi sitä, että asiat olisivat jotenkin toisiaan poissulkevia. Mielestäni on enemmän kuin positiivista, että bloggaajat ovat aktiivisia alalla. Kriitikoiden olemassa ololle on tietenkin myös oikeutus, mutta tämän päivän lukijat löytyvät laaja-alaisemmin bloggareiden listoilta. Ja ala tarvitsee huomiota enemmän kuin aikaisemmin, sillä myös julkaisujen määrä on noussut huomattavasti. Kriitikoiden arvostelut ovat pieni osa alaa, josta bloggarit ottavat ja saavat koko ajan enemmän tilaa. Suomessa vielä ollaan vastahakoisia asialle, mutta maailman mittakaavassa asia ei olekaan enää niin, vaan päinvastoin ja bloggareiden lukukokemuksille annetaan jopa suurempi arvo. Tämä vastainasettelu koko kirjallisuuden kentässä mukaan lukien suuret kustantamot vs pienet kustantamot tai omakustanteet on jo aika haudata ja keskittyä siihen, että näkyvyyttä tulee saada lisää ja uusia keinoja kirjallisuuden esiintuomiseksi on kehitettävä huomattavasti lisää. Vain se palvelee sekä kirjailijoita sekä lukijoita. Kaikki vastakkainasettelu pois ja keskitytään siihen, että Suomen kirjailijat saavat lukijoita ja menestystä sekä lukijat saavat hyviä tarinoita luettavakseen. Itse olen kovin kiitollinen, että bloggaajat ovat ottaneet kentän omakseen. Näin kirjailijan näkökulmasta ja juuri esikoisteoksen julkaisseena. Ja arvostelukappaleen saa täältä ilman muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon onnea esikoisteoksesta. Mahtava juttu!

      Loukkaantumisen ja mielensäpahoittamisen trendiä on ilmassa, mutta luulen, että tässä asiassa on jotenkin lähtökohtaisesti jo olemassa tilanne, että vähän kalistellaan sapeleita sen suhteen, kuka missäkin saa mitä kirjoittaa. Miksi näin on, onkin sitten jo kimurantimpi juttu.

      En oikein pysty näkemään, että blogikirjoitukset voisivat olla mitenkään kriitikoilta pois. Minulla tulee näinä päivinä neljä vuotta täyteen bloggarina ja ihan valtavasti olen tänä aikana kokenut ja kyllä bloggaamisella on ollut vaikutusta myös lukemiseen ja ennen kaikkea siihen, että tulee luettua huolellisemmin, joskaan ei riittävän huolellisesti, miten se sitten määritelläänkin.

      Tuo mitä kirjoitat näkyvyyden tärkeydestä on varmasti se olennaisin asia ja tähän myös Sofi Oksanen messuilla viittasi. Miten voisi lukea kirjan, jonka olemassaolosta ei tiedä? Blogien ansiosta pysyn varsin kattavasti kirjallisuuden kartalla suomalaisen kirjallisuuden suhteen.

      Poista
  21. Kyllä niitä ei-niin-korkeatasoisia juttuja tosiaan löytyy niistä kirjakritiikeistäkin. Itse olen lukenut useamman. Miten korkeatasoinen kirjoituksen tosiaan tarvitsisi ylipäätään olla, että se olisi hyväksyttävä?

    Etenkin suomenkielisen kirjallisuuden tilanne olisi aika surkea ilman kirjablogeja. Lehtien kritiikeissä kuitenkin painotetaan aina enemmän tunnettuja nimiä ja aika iso osa kustannuskentästä jää huomiotta. En olisi viime vuosina onnistunut itsekseni löytämään puoliakaan siitä suomenkielisestä kirjallisuudesta, jos niitä ei olisi blogeissa suositeltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen löytänyt muutaman sellaisen jopa Parnassosta :D

      Niin ja mikä automaattisesti autuaaksi tekevä asia (ja kenelle?) se korkeatasoisuus sitten on? Onko parempi, että tekstin ymmärtää vain pieni joukko vai että se innostaa laajempia joukkoja lukemaan? Eiköhän kummallekin tyypille ja monelle muullekin tyypille vielä niiden välistä ole tarvetta.

      Tosi mukava kuulla, että olet tehnyt blogeista löytöjä. Blogit voinevat toimia eräänlaisena löyhänä karttana, joka auttaa suunnistamaan nimikkeiden valtavassa viidakossa. Koskaan ei ehdi lukemaan lähellekään kaikkea mitä haluaisi, joten valintoja on pakko tehdä ja se, minkä perustella esim. itse ne teen on välillä aika sumeaa logiikkaa.



      Poista
  22. Voi Omppu, nyt on niin osuvaa asiaan, että ihan pakko itsekin tulla kommentoimaan. Näköjään hyvin herättelee pöhinää muutenkin!

    Oot tosiaan hienosti tiivistänyt asian ytimen, erityisesti tuo seiska-kohta, sillä kaikki kirjat ansaitsevat tulla nähdyksi. Tosiaan olennaista varmaankin on just tuo, etteivät kritiikit ja kirjablogit kilpaile keskenään. Tai ainakaan itse en koskaan ole ajatellut. Kun tarjotaan eri tyyppistä materiaalia, tavoitetaan laajempi yleisö, ja sehän pitäisi olla yhteinen tavoite kaikille kirjallisuuden kentän pelaajille. Tiedän, todellisuus on toinen. Oon kyllä kiinnittänyt huomiota, että tuntuu ilmoilla olevan myös tietynlaista kahtiajakautumista: löytyy niitä ehdottomia old school-heppuja/heputtaria ja sitten hieman rennompia tulokkaita. Mutta muutoshan on aina pelottavaa ja se aiheuttaa aluksi närää. Kyllä mä luulen kuitenkin, että tilaa lopulta riittää kaikille. Pääasia, että kirjallisuudesta keskustellaan!

    Kiitos kirjoituksesta, ja harmittaa, ettei nähty kirjamessuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosi kurjaa, ettei nähty messuilla. Hengailin kyllä välillä bloggaripisteelläkin, mutta ei osuttu sinnekään samaan aikaan.

      Voi sun kanssas, naurattaa nyt nuo old school-heput ja -heputtaret sekä rennommat tulokkaat. :D Toisaalta, kuten kirjoitat, on ihan ymmärrettävää, että ihminen on tottunut tietynlaiseen systeemiin ja kun tilanne sitten muuttuu, niin sitä haluaa pitää siitä vanhasta ja tutusta kiinni.

      Tuosta kahtiajakautumisesta tuli mieleen, että jotkut kirjailijathan eivät missään nimessä halua myöntää edes lukevansa blogeja. Joskus tämän asian korostaminen tuntuu hieman hassulta ja erityisesti se, kun se niin painokkaasti mainitaan herättää ajatuksen, että noinkohan mahtaa olla, jos nettiä kuitenkin muutoin käyttää. Sitten taas on kirjailijoita, jotka myös kommentoivat blogeihin ja sen jotkut kokevat noloksi. Rauha Kejonen esitti keskustelussa varsin painokkaasti, että kirjailijan ei pidä kommentoida saamaansa kritiikkiä, vaan se pitää vaan kestää. Tästä poikkeuksena hän näki selkeisiin asiavirheisiin reagoimisen. Tämäkään ei minusta ole mitenkään yksiselitteinen asia, koska kyllä sekin voi tuntua aika hmm. kummalliselta, jos kirjailija käy kovasti teostaan selittämään ja puolustamaan.




      Poista
  23. Kirjablogi: Lukijan yritys kirjoittaa itse omakuvansa lukijana. Kirjoittamisen lajina uusi, tavallisen lukijan kokemusta valottava. Usein k. tarkoitushakuisesti tai tietämättömyyttä tulkitaan huonoksi kirjallisuuskritiikiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Lukijan yritys kirjoittaa itse omakuvansa lukijana." Heitit sitten tällaisen aforistisen määritelmän :D

      En ole tullut ajatelleeksi asiaa näin. Toisaalta tarvitseeko sitä omakuvaa yrittää erityisesti kirjoittaa, eikös se muodostu joka tapauksessa? Toki jos haluaa ohjata kuvaa itsestään kirjoittamisensa kautta, niin tilanne hieman muuttuu ja sitten se vasta hankalaksi meneekin, jos haluaa yrittää kirjoittaa itsestään mahdollisimman rehellisen muotokuvan.

      Poista
    2. Joo, kokemusten kirjaaminen ja pohdiskelu tuottaa ajatusten ja oivallusten lisäksi muotokuvan tai "muotokuvan" tai omakuvan, vaikka se ei kenties ole tietoinen tavoite. Pohdiskelu synnyttää ne arvostelmat, tarinat ja hokemat, joita toistamalla ihminen kokee olevansa "minä" ja joiden kautta ihminen tavallaan tuottaa itsensä. Kirjoitukset ovat kirjoittajalleen peili, jonka ääressä ainakin itse vietän liikaa aikaa. (Onko minussa minä pelkkä kielellinen konventio? Mitä mieltä minä olen? Hmm, kysynpä itseltäni.)

      Lukija, jolle kertoja vaikkapa tunnustaa epävarmuutensa avioliitostaan, ei ole enää muiden määrittelemä abstraktio vaan subjekti, joka kirjaa ja julkaisee kokemuksensa ilmaisten suhteensa teokseen, kertojaan ja kerrottuun. Muistaakseni osa kirjallisuustutkimuksesta on aikeissa kiinnostua tästä tuntemattomasta mantereesta, lukijasta.

      Poista
    3. "Muistaakseni osa kirjallisuustutkimuksesta on aikeissa kiinnostua tästä tuntemattomasta mantereesta, lukijasta."

      Eikä vain ole aikeissa, vaan on jo. Esimerkiksi reseptioestetiikan klassikot ovat jo 70-luvulta. Ja siitäkin on jo edetty. Ymmärtääkseni vuorovaikutteisesti tekstin ja lukijan välillä syntyvät merkitykset on konseptina ihan kirjallisuudentutkimuksen valtavirrassa jo aika yleisesti hyväksytty perusolettamus.

      Poista
    4. Juha, tai kuka/mikä se minä on, joka sanoo olevana jotakin mieltä ja jos on samanaikaisesti useampaa mieltä (kuten oma tilanne useimmiten) niin onko silloin useampia "miniä" samanaikaisesti vai vaihtuuko yksi minä niin nopeasti toiseen, että sitä ei huomaa? (ja tää nyt oli tajunnanvirtainen kommentti, joka tuli sun kommentista mieleen ja annan nyt sen olla tässä sellaisenaan sen enempiä miettimättä ja totean, että sun inspiraatiovaikutus on aina hyvin huomattava :D)

      Lukijatar, reseptioestetiikka, kuten tiedämme, tutkii taiteen vastaanottoa ja mitkä tekijät ja millä tavalla siihen vaikuttaa. Omia suosikkejani on Jaussin odotushorisontin käsite, joka oli aikanaan tosi avaava juttu ja huomaan, että siitä on jäänyt joku pidempikin jälki omaan tapaan tarkastella kirjallisia teoksia.

      Luulen, että Juha tarkoitti jotain muuta kuin reseptiotutkimusta, mutta hän toivottavasti avaa asiaa enemmän.

      Poista
    5. En ajatellut reseptioestetiikkaa, koska en tunne sitä. Leikin joskus käsitteillä, jotka tunnen huonosti. :-)

      Ajatus oli hutaisu, mutta toisaalta taiteen vastaanottamisen teoriat kuvaavat minusta jotenkin "tilannetta" tai vastaanottamisen kolmiyhteyden "tapahtumaa": vasemmalta tuleva nuoli tekijästä osuu teoksen kautta vastaanottajaan. Vuorovaikutuksessa syntyy merkityksiä, jotka ovat "tapahtuman" sanottakoon filosofinen seuraus, mutta vastaanottajassa syntyy myös ajatuksia, jotka usein muuttavat vastaanottajaa. Tämä on "tapahtuman" psykologinen seuraus. Saatan toki yksinkertaistaa liikaa.

      Kirjablogit tallentavat hitaan muutoksen, joka tapahtuu vastaanottajassa aikaa myöten. Ehkä reseptioestetiikka tai taiteen vastaanottamisen teoriat ovat jo kartoittaneet vastaanottoa tällaisena jatkuvana prosessina (Tästä muistelen jonkun proffan kommentoineen jotenkin uutta tutkimussuuntaa, mutta en muista enää, mitä).

      Kirjabloggaajat ovat lukijoita, joilla on nimi ja joiden kirjaama kokemus on suhteutettavissa aiempaan kirjattuun kokemukseen (hdcanisin... hdcaniksen sanoin: "kokonaisuus onkin blogi, ei yksittäinen teksti"). Näin lukukokemus ei ole periaatteessa mikä tahansa lukukokemus tai pelkästään yksittäisen taideteoksen vastaanottotapahtuma, vaan sen voi suhteuttaa muuhun blogiin eli kokonaiseen historiaan. Samaan tapaan päiväkirjamerkinnät eivät ole kiinnostavia pelkästään sellaisinaan vaan erityisesti osana merkintöjen ketjua.

      Kirjablogit palvelevat tietysti monia asioita, mutta puhun toistuvasti lukemisen ja kirjoittamisen vuorovaikutuksesta, koska kirjoittaminen muuttaa lukemista. Olen itse huomannut muuttuvani, menettäväni kirjamakuni, innostuvani kirjoista vasta kirjoittaessani niistä ja innostuvani kirjoittamisesta luettuani kirjoituksia uusista tavoista lukea. Muutos on ollut hallitsematon ja kiehtova.

      käyttämättä jääneet sanat: dialektinen, murros, anteeksi

      Poista
    6. Kiinnostaisi nyt kovasti nuo professorin sanomiset, joihin viittaat. On harmillista, kun yliopiston ulkopuolella on niin vaikea pysyä kärryillä siitä, mitä uutta tutkimuksessa tapahtuu.

      Taiteen vastaanotto (ja sen teoriat) kiinnostaa mua paljon, mutta en itsekään tunne kyseisiä tutkimussuuntia tarpeeksi. Nyt viime aikoina olen miettinyt sellaista, että miten voisi tutkia sitä, miten kunkin lukijan subjektiivisuus (omat elämänkokemukset yms.) vaikuttavat siihen, miten hän teosta tulkitsee. Tämä kai olisi kirjallisuustieteen ja psykologian risteymätutkimusta. Kiinnostus tätä asiaa kohtaan on noussut juuri bloggaamisen kautta, sillä huomaan, että kun luen omia vanhoja postauksiani, on aika selvästi havaittavissa, että kiinnitän huomiota juuri tiettyihin tekijöihin lukemissani teoksissa, esim. identiteetti ja ihmisen paikka maailmassa ja miten tuon paikan pystyy ottamaan.

      Em. on sinänsä ihan linjassa sen kanssa, että opiskeluaikana olin kiinnostunut erityisesti kehitysromaanista, jossa ko. problematiikka tulee kirjallisuuden lajeista korostuneimmin esiin. Jos haluaa yksinkertaistaa niin voisi todeta, että lukemalla etsin omaa olemassaolon tapaani. Tämä näkyy suoraan myös siinä, minkä tyyppisistä teoksista yleensä viehätyn, mutta tämä saattaa näkyä myös enempi vähempi siinä, että ko. juttuja etsin myös teoksista, joihin niitä ei ensisijaisesti ole kirjoitettu. Ja taas oikoen voisi sanoa, että tulkintaani saattavat vaikuttaa asiat, joiden ei pitäisi siihen vaikuttaa. On teoksia, jotka ns. pitävät kiinni omasta laadustaan, eivätkä suostu siihen, että tulkitsen niitä -alitajuisesti tai tietoisemmin - omista kiinnostuken kohteistani käsin. Sitten taas on teoksia, jotka helpommin "taipuvat" intressieni edessä. Missä sitten on kohta, jossa tulen tehneeksi väärin itse teosta kohtaan. Se on äärest mielenkiintoinen kysymys. Toki sinänsä ajattelen, että kaikki perustellut tulkinnat ovat valideja, mutta kiinnostaa tässä se ketju, miten, miksi ja millä tavoin se validiteetti luodaan ja mikä tässä on itse teoksen, mikä tulkitsijan osuus.

      Tuo mitä mainitset lukemisen ja kirjoittamisen suhteesta on alati kiinnostavaa. Sitten vielä se, että mitä tässä olenkin kirjoittanut, tuli olemassaolevaksi siksi, että kommenttisi oli se kanava, joka käynnisti oman kommenttini.

      Käytetty sana: vuorovaikutus (vaikka sit ei olisi suoraan ilmaistu)

      Poista
    7. Lähinnä nostin reseptioestetiikan esiin ensimmäisenä valtavirran tutkimushaarana, joka näki tekstin ja lukijan vuorovaikutuksen tutkimuksellisesti olennaisena asiana. Odotushorisontti on tuoreempaa teoriaa ja sitä näkee aika paljonkin käytettävän. (Ei ole tosin minun erityisalaani.)

      Mutta jos sitä tarkoitettiin, että itse lukijaa tutkittaisiin ja tekstin rooli olisi toissijainen (identiteetin väline tms.), niin sitten en tiedä, menisikö se jo ohi kirjallisuustieteen tutkimuskentästä ts. saataisiinko mitään mielekkäitä tuloksia kirjallisuustieteellisin metodein. Vai olisiko joku psykologia järkevämpi tieteenala sitä tutkimaan.

      Mutta ei ollut tarkoitus sotkea keskustelua. Jatkakaa.

      Poista
    8. TL;DR:
      * Kommentti reseptioestetiikasta oli hyvä.

      * Kirjablogeilla on arvoa kokonaisuutena: aineistona kirjablogit ilmentävät yksilöitä, lukemista, aikakautta ja teoksia ryhmittelystä ja lähestymistavasta riippuen.

      * Kirjablogien tutkimus osuisi luultavasti muutaman tieteenalan rajalle (kieliteknologia, kirjallisuustiede, ...)

      * Voisikohan reseptioestetiikan ilmiöitä tunnistaa tekstistä automaattisesti? Kenties. Kirjallisuustiede on tulkintatiede, joka lähtee huolellisesta teoksen vastaanottamisesta, mutta suuren aineiston kohdalla voidaan epävarmuuksia ja kohinaa käsitellä tilastollisin menetelmin. Nyt huomaan kirjoittavani asioita, joita ei alla suoraan mainita.


      Kommentti oli tervetullut jo siksikin, että opin jotain uutta. Lisäksi jouduin selvittämään myös itselleni mitä tarkoitin. Enkä vieläkään ole aivan varma. :-)

      Lukijan tutkimus ei tosiaan ole ehkä kirjallisuudentutkimusta, ainakaan jos se on psykologisen muutoksen mallintamista. Jos toisaalta lukijat ovat kirjabloggaajia, lukukokemus on tallennettu tekstiksi. Koska blogeja on paljon, ja ne ovat helposti saatavissa, voidaan puhua laajasta ja rakenteettomasta tekstiaineistosta, jota voi järjestää vaikkapa kirjoittajien, teosten, genrejen mukaan.

      Blogien kautta voi saada kuvan lukijoista, lukemisesta ja vaikkapa teosten merkityksestä tavallisten lukijoiden parissa, mutta tämä olisi ehkä kulttuurihistoriaa. Muutokset lukijoissa voi olla vaikea jäljittää pelkän blogitekstin ja teosten perusteella eivätkä ne oikeastaan ole enää suoraan teokseen liittyvää. Tietysti jos dataa on riittävästi...

      Muutamat kavereistani ovat tunnustaneet, että tieteessä näyttäisi olevan käynnissä kuhnilainen paradigmamuutos. Tutkimus on yhä enemmän kookkaiden tai suurten data-aineistojen käsittelyä. Esimerkiksi biologialla, historialla ja oikeustieteellä on tietysti omat menetelmistönsä, mutta niihin alkaa uida tilastomenetelmiä. Näin vaikkapa 1400-tullimanifestit muuttuvat aikasarjoiksi. Oikeudenkäyntien oikeudenmukaisuuden toteutumista voi tutkia tapauskohtaisesti, mutta jos tuomiot näyttävät olevan kovimpia juuri aina ennen lounasta, ihanteen toteutumiseen vuotaa jotain jostain muualta.

      J. M. Coetzee muistaakseni käytti väitöstutkimuksessaan tietokonetta teoksen sisällön jäsentämiseen. Ehkä blogeja voisi tutkia tietokoneavusteisesti ja katsoa mitä löytyy. Oma stetsonista heitetty hypoteesini on, että blogit kokonaisuutena antavat aikakaudesta, teoksista ja lukemisesta (eli suunnilleen vastaanotosta) "paremman" kuvan kuin harvat kritiikit, vaikka ammattilaiset ovat varmasti parempia kuorimaan teosta ja sen merkitystä. Toisaalta kritiikitkin ovat muuttuneet, kuten tässä ketjussa todetaan, blogahtavammiksi.

      Poista
    9. Jäin miettimään tuota reseptioestetiikkaan liittyvää mahdollista automaattista tunnistamista. En tunne ko. alaa tarpeeksi ottaakseni kantaa, mutta lähinnä tässä ehkä nyt se, että RE:ssä tutkitaan (käsittääkseni) enempi sitä vastaanottoprosessia, eikä niinkään itse teosta, vaikka tietenkään teosta ei voi tuosta prosessista erottaa.

      Kirjallisuustieteessä lienee harha (vai onko sitä enää), että samoilla välineillä eri tutkijat päätyisivät samaan lopputulokseen. Tai ainakin joku ajatus siitä, että tutkimus olisi jonkun toisen toimesta toistettavissa. En usko, että niin kuitenkaan tapahtuu, vaan että tulkintaan vaikuttaa aina myös tulkitsija ja hänen elämänkokemuksensa yms. Tosin tämä on yleistä muissakin tieteissä, mutta usein siitä puhutaan erityisesti humanististen tieteiden kohdalla. Lisäksi mm. sattuman osuus voi vaikuttaa paljonkin esim. siihen, mihin huomiota kiinnitetään. Tämä nyt on niin laaja kokonaisuus, että pitäisi lukea parin kirjastollisen verran ennen kuin pystyisi kaikkia mahdollisia tekijitä hahmottamaan (ja tuskin siloinkaan).

      Tuosta kirjablogien kokonaisuudesta vielä. Varmasti on kuten sanot, mutta kuka pystyy kaikkii blogikirjoituksiin tutustumaan, jota kokonaisuuden hahmottaminen vaatisi? Eli näen, että tuo kokonaisuus on enempi ns. teoreettinen mahdollisuus. Itse ainakin joudun lukemaan useita yhdenkin blogin kirjoituksia ennen kuin pystyn muodostamaan kuvaa, millä tavalla ko. blogissa kirjoitetaan. Tämä erityisesti jos on huumoria, ironiaa jne., joiden havaitseminen saattaa olla vaikeaa, jos ei ole mitään kontekstiä, johon yksityisen tekstin asettaisi.

      Mielenkiintoista tuo, mitä kirjoitat tutkimuksesta ja tilastotieteen siihen "uimisesta." Muutama päivä sitten törmäsin johonkin kirjoitukseen netissä, jossa oli tuosta asiasta, mutta kun en sitä silloin lukenut ja kirjanmerkinnyt niin enpä nyt enää tarkemmin muista, missä se edes oli julkaistu. Damn.

      Uskon myös, että blogit antavat kritiikkejä paremman kuvan lukemisesta ylipäätään, mutta tämä nyt osin johtuu siitä, että aineisto on niin paljon laajempi. Kritiikkeihin valikoitunee myös jo lähtökohtaisesti pääosin ns. hyvää kirjallisuutta. Kritiikkejä myös varsin pääsääntöisesti julkaistaan uudesta kirjallisuudesta, kun taas blogeissa käsitellään myös vanhempaa kirjallisuutta. Mitä tulee teosten "kuorimiseen" niin se on kyllä varsinainen taitolaji, kun samalla on pidettävä mielessä, että teoksesta ei saa paljastaa liikaa. Subjektiivisempi kirjoittaminen on alkanut näkyä myös kritiikeissä. Lieneekö blogien vaikutusta vai jotain yleistä kehitystä/kritiikin kirjoittamisen liikehdintää?

      Poista
    10. Blogeja on, kuten mainitsit, niin paljon, ettei niitä pysty ihminen kaikkia lukemaan. Tilanne vieläpä pahenee kaiken aikaa!

      Ajattelin automaattisen prosessoinnin nimenomaan tarkastelevan ja tutkivan blogikirjoituksia. En yhtään tiedä (tai no vähän), mitä varsinaisia ilmiöitä tekstistä voisi tai pitäisi etsiä, mutta entinen tutkija minussa näkee tässä kartoittamattoman maaperän. Perhana.

      Poista
    11. No nyt kun tuon mainitsit, saatan itsekin muutamia juttuja keksiä, joita voisi automaation keinoin tarkastella. Huomaan, että ajatus alkoi sinussa itää. Mitäköhän siitä seuraa? :D Odotan jännityksellä.

      Poista
  24. Kuuma aihe, Omppu! Luin kaikki kommentitkin ja riemastuin, koska nyt on taas pohdittavaa - päiväni piristys!

    Kirjoista keskusteleminen on ihan parasta, tai oikeastaan - lukemisen jälkeen
    - toiseksi parasta puuhaa. Bloginikin perustin, jotta saisin "puhua" lukemistani kirjoista muiden lukijoiden kanssa ja tämä haave on toteutunut. Muiden bloggaajien blogikirjoitusten kommentointi ajaa samaa asiaa (kuten nyt tässä). Parastahan olisi sellainen ikuinen lukupiiri, jota visioit tuoreimmassa blogikirjoituksessai, mutta kun arkeakin pitää elää, niin bloggaaminen on ehkä ikuisen lukupiirin halpa kopio.

    Kaipaan kirjakritiikkejä päivälehtiin. Oikeastaan olen lopettanut Aamulehden lukemisenkin siksi, että mielestäni siinä pitäisi olla päivittäin juttuja kirjallisuudesta - ei ole. Odotan, kuten sinäkin, miten Hesarin uusi linjaus alkaa näkyä. On jotenkin kummallista, että lasten lukutaidon heikkenemisestä puhutaan paljon, mutta ei huomata, kuinka kirjallisuuden merkitys koko kansalle on vähentynyt. Ylen 101 kirjaa on pieni yritys nostaa kirjallisuus koko kansan puheenaiheeksi, kun sen pitäisi olla sitä koko ajan ja joka mediassa, jos sivistyskansasta halutaan puhua. Jos kirjallisuuskeskustelu jää kirjabloggaajien kirjaintoiluksi, niin se saa näköjään liian suurta painoarvoa, jos muut mediat vaikenevat - enkä tällä halua vähätellä kirjabloggaajien taitoja, vaan hämmästelen vastuuta, joka kirjabloggaajille sysätään. Yhtäkkiä tällainen tavallinen kirjojen suurkuluttaja, joka haluaa lähinnä jakaa harrastajan innostustaan, onkin rakentamassa kirjallisuuden kenttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aluksi: tosi kurjaa, ettemme tavanneet messuille. Taisi aikataulut mennä aika ristiin. Jonain päivänä kyllä vielä.

      Mainitsit tuon vastuun sysäämisen kirjabloggareille ja se on asia, jota itsekin olen mietiskellyt. Minäkään en pidä sitä ollenkaan pelkästään hyvänä asia. Kirjallisuus ansaitsee tulla keskusteluun useiden kanavien kautta ja blogit eivät saa olla liian suuressa roolissa, vaan niiden rinnalle tarvitaan lisää niitä ns. ammattikritiikkejä. Harva kuitenkaan on kriitikkoseppä syntyessään, vaan kirjoista kirjoittamiseen tarvitaan myös asiantuntemusta, joka hankitaan paitsi lukemalla, myös kirjallisuutta opiskelemalla. Eri tekstityypit täydentävät toisiaan ja varmasti on tilausta ns. korkeammalle kuin ns. ei-niin korkeallekin.

      Minulla vaikeuttaa kirjoittamista se, että koen vahvasti, että teos vaatii, että siitä nostetaan tietyt asiat esiin ja se ei aina ole kovin helppoa. En kuitenkaan suostu julkaisemaan postausta ennen kuin ko. asiat olen saanut tekstiksi puettua. Just tässä vähän aikaa sitten oli tilanne, että luulin postauksen olevan valmis ja sitten muistinkin yhden aika oleellisen jutun, jota oli hankalaa ottaa siihen tekstiin mukaan, joten piti kirjoittaa uusiksi, että sain sen sopimaan muuhun tekstiin. Ei sitä varmaan kukaan olisi huomannut, jos se juttu olisi puuttunut, mutta minusta se oli oleellinen ja siksi se piti olla mukana. Koen, että olen kirjoittamisestani vastuussa ensi sijassa itselleni, enkä halua päästää itseäni liian helpolla. Viimeisen vuoden aikana on ollut paljon sitä, että kirjoittaminen on takunnut tavallista enemmän. Siksi onkin hieno tunne, kun onnistuu saamaan kirjoituksen valmiiksi tekstin vastaanahangoittelusta huolimatta.

      Poista
    2. Blogikirjoittaja on vastuussa myös siitä mitä kirjoittaa ja miten ettei riko julkisuuslakia. Tätä valitettavasti tapahtuu. Eikö tämä asia ole kaikille bloggaajille selvä? Joten ei riitä että on vain itselle vastuussa. Bloggaajia saa olla, mutta pitää myös kestää blogikirjoituksiin kohdistuva kritiikki. Nyt näyttää siltä, että Mäkijärven ulostulo sattuu, vaikka pitäisi alkaa miettiä omia kirjoituksia ja sisältöjä, mitä korjattavaa teksteissäni on, vahingoitanko esim. sanoillani kirjailijaa, aiheutanko vahinkoa, yms? Rakentava, monipuolinen kirjoittaminen vie kirjallisuutta eteenpäin.

      Poista
    3. En ehkä maininnut tarpeeksi selvästi, että olen kirjoitukseni TASOSTA vastuussa itselleni. Tiedossani ei ole, että blogeissa olisi rikottu mitään lakeja. En silti väitä, etteikö niin mahdollisesti ole voinut tapahtua, koska minun on mahdotonta tietää kaikista kirjablogikirjoituksista.

      Mitä tulee bloggaajia kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja sen kestämiseen, niin siinäkään asiassa en voi lausua muiden puolesta. Minulla näinä 4 bloggausvuotena ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa olisin blogeja kohtaan esitetystä kritiikistä loukkaantunut. Omasta blogistani en taida olla edes saanut (negatiivista) kritiikkiä tai jos olenkin, niin en ole sitä niin tulkinnut. Kritiikki on ihan hyväksi niin suuntaan kuin toiseenkin. Mäkijärven sanoista on seurannut paljon hyvää keskustelua, josta itse ainakin iloitsen ja luulen, että Mäkijärvi olisi asiasta samaa mieltä.

      Tuo kirjailijan loukkaaminen (tai vahingoittaminen, jota sanaa käytät) on aika monimutkainen asia. Tuskin kukaan kirjabloggari tieten tahtoen haluaa ketään kirjailijaa loukata, mutta silti saattaa loukkaantuminen kirjailijan puolelta tapahtua.

      Viimeinen lauseesi: ”Rakentava, monipuolinen kirjoittaminen vie kirjallisuutta eteenpäin” – juuri näin.

      PS. Miksi halusit esittää kommenttisi anonyyminä?

      Poista