tiistai 5. syyskuuta 2017

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä



Inhimillinen hulluus ei ole täysin vailla viehätystä ja se tarttuu helposti, kun olosuhteet ovat sopivat.

Miau! Miten väärän ja oikean kissan voi erottaa toisistaan? Tai oikeastaan: miten mutanttikissan ja ei-mutanttikissan voi erottaa toisistaan? Ei mitenkään, väitän minä, sillä mutanttikissa saattaa tekeytyä oikeaksi niin salakavalin keinoin, että sitä on mahdotonta saada kiinni itse teosta Sch-Sch-Schrödingerin pöydälle nostamisesta puhumattakaan. Voi tosin olla, että kyvyttömyyteni kissojen aitous- ja mutanttiluokitusten tekemiseen johtuu siitä, että olen enempi koiraihmisiä

Dementia tai muistisairaus ylipäätään ei ole kovin mediaseksikäs aihe. Taitava kirjailija kuitenkin onnistuu siitäkin tekemään oivallista kirjallisuutta, kuten on tilanne Pasi ilmari Jääskeläisen Väärän kissan päivän kohdalla. Tässä yhteydessä on myös hyvä muistuttaa mieliin Emma Healeyn romaani Elizabeth is missing (klik), jossa muistisairas vanharouva toimii salapoliisina. Väärän kissan päivän kohdalle rakentaisin nyt sellaisen rinnastuksen, jossa dementia sairautena korreloi Jääskeläisen romaanin rakenteen ja hengen kanssa, mutta huomaan, että pystyäkseni niin tekemään se vaatisi Väärän kissan päivän kirjoittamista uudelleen ja mitäs järkeä siinä nyt sitten olisi, kun kyseisestä kirjasta on jo olemassa aivan mainio eksemplaari.

Mutta miau! Oikeastaan saattaa olla niin, että tämä kirja ei varsinaisesti käsittelekään muistisairautta, vaan äidin ja pojan välistä suhdetta. Muutama vuosi sitten psykologi Ben Furman julkaisi teoksen Ei ole koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Jääskeläisen romaanin myötä Furmanin teoksen voisi uudelleenkirjoittaa ja antaa sen nimeksi Ei ole koskaan liian myöhäistä saada lapsuudenaikaisia asioita selvitetyksi aikamatkustuksen avulla.

Et varmasti väitä vastaan, kun totean, että olisi tottavie aika ruhtinaallista, jos voisi palata lapsuuteensa ja selvittää muutaman siellä tiukaksi keräksi pusertuneen solmun. Tätä ruhtinaallisempaa olisi vain se, että voisi lisäksi matkustaa tulevaisuuteen ja järjestää muutaman hommelin jo etukäteen. Tämäntapaisia liikehdintöjä voidaan lukea tapahtuvan Väärän kissan päivässä, mutta kun näin sanon saatan olla enempi väärän asian ytimessä.

Jääskeläisen ironiantaju on samaa sukuhaaraa kuin omani. Tämän vuoksi monet hänen lauseensa herättävät suurta hilpeyttä. Pääsin peräti romaanin toiseen lauseeseen asti ennen kuin alkoi naurattaa. Haluat varmasti tietää, mikä tuo lause oli, joten katson velvollisuudekseni kertoa sen sinulle. Se menee näin:  "Sitten puhelin soi ja korvaani rapisteli suruviestin yökkönen." Siis mitä minä juuri luin? "Suruviestin yökkönen." Kyllä, juuri tuo kyseinen lajike/epälajike, jonka mainitseminen on tahallisen koomista, koska koko ilmaus on niin alta kaikkien hyvän tekstin rimojen, että se muuttuu poraksi, joka tökkäisee nauruhermoon. Ja tämäntapaisia ilmauksia koko kirja on täynnä eli lukiessa hauskaa on usein ja paljon. Otan vielä varmuuden vuoksi toisen esimerkin:

Lävitseni humahti helpotuksen valkea siipi.

Mutta miau miau! Väärän kissan päivä ei kerro varsinaisesti dementiasta tai äidin ja pojan välisestä suhteesta, vaan se on jyväskyläläinen versio Lewis Carrollin romaanista Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland). Sattuupa vielä  olemaan niin, että romaanin päähenkilön - äitinsä seurassa pojan ja tyttärensä seurassa isän - äidin nimi on Alice. Marrasvirta, jonne tapahtumat sijoittuvat on Carrollin ihmemaa ja vallan outo paikka se onkin. Lewisin romaanista muistuttavat myös kello ja ajan kuluminen sekä tietysti kirjan sivuilla milloin missäkin muodossa liikuskeleva kissa. Kaikkien kukkuroiden kukkuraksi Marrasvirralla vietetään teoksessa kuvattuna tapahtumaikana karnevaalijuhlia ja vaikka ei olisikaan Mihail Bahtin (kuten minä esimerkiksi en ole), toimii tämä juhlatapahtuma täsmävihjeenä (kuin nyrkki silmään) Väärän kissan päivän ominaislaadusta.

Mutta ei siinä kaikki. Nyt on vakavan miaun paikka.

Väärän kissan päivä sisältää runsaasti intertekstuaalisia vihjeitä, joista suuri osa menee minulta ohi, koska ne viittaavat teoksiin, joita en kovinkaan hyvin tunne. Minulle tässä suhteessa merkittävin vihje on ilmaisu Ihmismielen insinööri, jonka tulkitsen viittaavan kirjainta vaille samannimiseen tsekkiläisen Josef Škvoreckýn romaaniin Ihmismielten insinööri vuodelta 1977. Terveisiä vaan kirjahyllyyn ja anteeksi, että lähemmän tuttavuuden tekeminen sen kun pitkittyy. Uskoakseni siellä on kuitenkin kaikki hyvin.

[Astuu sivuverhoista paikalle Orwell ja toteaa]: Valta on sitä, että pystyy repimään ihmismielet palasiksi ja kokoamaan ne uudestaan haluamallaan tavalla. 

Tässä kohdin voisin kertoa, miksi halusin siteerata juuri yllä olevan lauseen, mutta se jääköön tekemättä, koska ... niin on parempi. Sen sijaan vedän seuraavassa yhteen. Tai puhallan, jos kyse on hiilistä.

Väärän kissan päivän päähenkilö on ammatiltaan kaupunkisuunnittelija, joka luo kaupungin ilmettä haluamaansa suuntaan. Kirjailija taas on kirjailija, joka luo omaa maailmaansa hänkin ja niin tehdessään hän sekä jakelee lukijalle vihjeitä, että osoittaa niiden käyttökelvottomuuden. Lukija tanssahtelee omassa verkossaan paitsi silloin kun hän luiskahtaa verkon rei'istä läpi. Paikalle saapuu kirjabloggaaja, joka bloggauksensa lopuksi lausuu pari absoluuttisen totuuden sanaa:  jos joku on jotenkin, se joko on niin tai jotenkin toisin.



Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä (2017)
342 sivua
Kustantaja: Atena

10 kommenttia:

  1. Aah, siis päivän naurut. Kiitos Omppu virkistävästä jutusta - taas kerran! :)

    En tiedä, milloin itse tartun äärän kissan päivään, sillä mulla on tällä hetkellä ihan riittävän ikävä oikeita kissojani, en ole nähnyt heitä nimittäin pitkään aikaan...

    <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näet kissojasi pian. Ehkä sitten heidän seurassaan on hyvä tutustua "vääränkin kissaan" :) Hulvaton teos.

      Poista
  2. Tämä oli kirja josta ajattelin etten pidä, mutta sitten tässä olikin jotain henkilökohtaisesti myös minulle.

    Ihana bloggaus, (: ja todella osuvia huomioita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas arvelin jo etukäteen, että tykästyisin, koska olen pitänyt muistakin PIJ:n kirjoista. Hieno tyyli tässä, toivottavasti käännetään nopeasti muidenkin kuin suomenkielisten iloksi. :)

      Poista
  3. No kas, minäkin lueskelin intertekstuaalistyylisesti Alicea peli-ihmemaassa tästä Jääskeläisen kissanketterästä teoksesta. Mainiosti mau'ut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi kyllä erinomainen tutkimuskohde intertekstuaaliesta näkökulmasta. Varmaan tässä jossain viitataan myös "ystävämme" Bulgakovin romaaniin. :)

      Poista
  4. Miten en tajunnut Alicea ihmemaa-viittaukseksi, tietysti! Niin monitasoinen kirja, että kaikkea ei millään hoksaa heti, ja aion poimia omaankin hyllyyn tämän vielä palattavaksi, kun luin kirjaston kirjan. Huvituin myös erittäin paljon tuosta yökkösestä. :D Siitä jo arvelin että kirja tulee taas olemaan todella hyvä. Nyt voisi olla Jääskeläisen lopullisen läpimurron aika täällä kotomaassakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta eipä tuo haittaa mitään, sillä kuten kirjoitat tässä kirjassa on niin monia tasoja, että jos yhtä tasoa ei huomoikaan, niin riittää puuhasteltavaa niiden muiden tasojen kanssa. En ole ihan selvillä, miten suosittu PIJ on Suomessa, mutta ulkomailla ainakin hän on saanut arvostusta, joka lämmittää mieltä kovasti. Tässä oli kyllä läjäpäin ihan mahtavia väreileviä lauseita.

      Poista