Siirry pääsisältöön

Henriikka Tavi: Esim. Esa

Innostuin Henriikka Tavin esikoisrunokokoelmasta Esim. Esa luettunai siitä Luettua Elämää -blogin Elinan mainion kirjoituksen ja melkeinpä samoin tein kävin hakemassa oman "Esani" kirjastosta.

Kun viime aikoina on usemmankin kerran tullut rutistua teosten kansista, niin "Esan" kohdalla mielestäni kannen toteutus on hyvin onnistunut. Kuten kuvasta näkyy kannessa on joku tyyppi, joka ylittää savisessa maassa olevaa aitaa. Tyypin kasvoja ei näy, joten hän saattaa olla esim. Esa, mutta voipi yhtä hyvin olla joku toinenkin. Koska kokoelman nimessä esiintyy Esa veikkaan kuitenkin, että kyse on juuri Esasta tai vähintään Esan representoinnista.

Ensimmäinen kokemukseni tästä kokoelmasta on: Siis täh että mitä? Vaikka olenkin melko ymmälläni Tavin kokoelman parissa on se hyvää ymmällään olemista. Tämä kokoelma on kokeellinen tavalla, joka herättää riemua. On perinteisemmän oloisia runoja, on hyvin hyvin kokeellista, Henriikka Tavin 7 B kirjoittama aine, runonkirjoitustehtävä sekä kaiken muun lisäksi kokoelman alareunassa juokseva runonauha, joka tuo mieleeni uutislähetysten aihenauhat ja joka kommunikoi omalla tavallaan kokoelman muun runouden kanssa.

Edellä mainitusta voisi tulla siihen käsitykseen, että kyseessä on ns. vaikea kokoelma. Voi hyvin ollakin, enkä missään nimessä väitä, että ymmärtäisin, mistä kaikesta tässä kokoelmassa on kysymys, mutta Esim. Esan lukeminen oli todella kiinnostava kokemus ja on ollut vaikeaa - lue: suorastaan mahdotonta - päättää, milloin olisin lukenut Esim. Esaa tarpeeksi voidakseni kirjoittaa siitä bloggauksen.

Tavin kieli on villiä kuin villiviini, joka rehottaa arvaamattomiin suuntiin. Sanoja nostellaan kulmista ja roikotetaan, jolloin niiden taskuista putoilee kaikenlaisia merkityksiä, joista osa on ihan varmaan hämäystä. Tämä kokoelma kasvattaa tietoisuutta kielestä ja sen ruumiinosista ja saa pohtimaan miksi kysymysmerkin muotoinen kaula alkaa nilkasta. Kielen säännöt ja lainalaisuudet häränpyllistelevät, ja siihen, missä on tyhjää kasvaa uutta kuin rikkaruoho ja juhannusruusu olisivat vaihtaneet paikkaa.

Kielen päällä istuu kärpänen ja räpyttelee jalkojaan.

Välillä kärpänen käy villiksi aivan. Kieli on sen trampoliini. Se pomppii ylös näin näin näin, se pomppii ulos siitä näkymästä, joka ikkunastani näkyy. Bye bye siivekäs.

Minä: Ai tulit takaisin?
Kärpänen: surrurrur
Minä: Mitä sinä raahaat? Mikä on tuo nauha
Kärpänen: surrurrur
Minä: Ai viet sananauhaa Henriikka Tavin runokokoelman Esim. Esa alalaitaan
Kärpänen: surrurrur
Minä: okei, voin kirjoittaa palan sananauhaa tähän alle:

ikään kuin ne olisivat särkyviä tai pian lopussa ja vittu päässään huristelee täynnä aikomuksia, ra-

Lukiessani Tavin runoja kieli vie suuren osan huomiostani ja jossakin vaiheessa huomaan olevani sukujuhlissa, joissa on vieraita tätejä ja setiä hyvää päivää hauska tutustua. Ojennan käteni tervehdykseen yhä uudestaan, sanon nimeni mielestäni selkeällä äänellä ja se toinen vastaa olevansa esim. Esa, miten miellyttävää.

*

Esim. Esaa valaisee hurmaava loogisuuden puute. Runot etenevät epämääräisistä suunnista ja katkeavat ilman varoitusta. Joskus ne menevät laatikkoon ja pistävät kannen kiinni. Niissä on hitunen (joskus isompikin nokare) nonsenseä ja surrealismia, mutta kumpikaan edellisistä ei ole Tavin runojen päämäärä, vaan lystikäs muutaman kilometrin välein vastaantuleva puolimatkan krouvi, jossa on kielibileet.

[Tähän olin ottanut sitaatin, mutta aloin pelätä, että se saattaisi karkoittaa lukijoita tarttumasta Tavin kokoelmaan, joten deletoin sen ja valitsin sen sijaan toisen sitaatin, ks. hieman alemmas]

Esim. Esa sisältää kuusi osaa, joiden nimet ovat: Unissakävelyllä, Rose, Tietyömaa, Halusimme ehdottomasti, Kävely hautausmaalla ja Elokuu. Osien nimet ja niihin kuuluvat runot käyvät kiinnostavaa keskustelua keskenään ja usein nimi ei ole ollenkaan enne sen suhteen, mitä kyseisessä osassa tuleman pitää. Esimerkiksi Rose-niminen osio alkaa runolla, jonka otsikko on En siedä kertomuksia rakkaudesta. Rakkauden intohimoinen kukkasymboli ei suostu sille vuosisatojen aikana vakiintuneisiin merkityksiin.

Osiosta Tietyömaa löytyy mm. kaksi koulumaailmaan sijoittuvaa proosarunoa, joista varsinkin koulutunnin kulkua kuvaavassa runossa kaikuu riemukkaan tarkasti oppitunnin kulku. Tässä alla nyt se sitaatti, jonka ylempänä lupasin eli palanen koulutuntirunosta:

... Tehkää tehtävä 1 kielioppipaketin sivulta 45. Nimeni on Henrietta ja toimin tänään sijaisenanne. No niin. Tehkää tehtävä 1 kielioppipaketin sivulta Minnes Niko on menossa? Kaksoispiste merkitään virkkeen lopussa olevan luettelon edelle. Muumimamman käsilaukusta löytyi kaikenlaista: omenanraato, kuittilappusia, muutama kolikko ja likaiset alushousut. Minnes Niko on menossa? Kaksoispiste merkitään virkkeen lopussa olevan luettelon edelle. ...

Tavin nerokkuus ihastuttaa. Se ihastuttaa (nyt pitää olla tarkkana, ettei kirjoita vahingossa ja vastoin omia tuntemuksia v-kirjainta ihastuttamisen eteen, koska silloin koko lause menisi mönkään missä mönkä sitten sijainneekaan) vilpittömästi ja kekseliäästi. Vaikka Esim. Esa on varsin kokeellinen teos, se ei ole sitä kokeellisuuden vuoksi eikä se jää kokeellisuutensa vangiksi, vaan avautuu ja levittäytyy ja tarjoaa loputtomia mahdollisuuksia lähestyä itseään.


Henriikka Tavi: Esim. Esa (2007)
85 sivua
Kustantaja: Teos


Kommentit

  1. Ylläri: olen lukenut kirjan. En vain muista siitä mitään, paitsi kokeellisuuden ja humoristisuuden. Taisin tykätä.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kuvaat sitä riemua, joka kokoelmasta aiheutuu. Teos ei tosiaan jää kokeellisuutensa vangiksi, vaan nousee kärpäsen lailla lennokkaaksi.

    Olen niin iloinen, että teos kolahti sinuunkin! Kantta myöten mainio kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina kiitos sun kutkuttavan postauksen löysin oman Esani. :D
      Tässä oli niin paljon kiinnostavia juttuja, että huh. Esikoiskokoelmakin vielä. Aikamoista!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän