perjantai 30. kesäkuuta 2017

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat - BAR Finland, 16


Vielä eilen he olivat yhtä kansaa. He istuivat yhdessä jo toki toisiaan kyräillen, uhmakkain katsein ja tulikivisin silmin. Kotimatkalla he kietoivat käsivarsiinsa nauhat, toiset punaiset, toiset valkoiset. Oli alkanut sota, jonka jälkiin törmäämme yhä edelleen.

Veijo Meren romaani Vuoden 1918 tapahtumat (1960) tuo sodan Bar Finlandiin. Tämä Riihimälle sijoittuva sotakuvaus on kiihkoton, paikoin suorastaan lakoninen esitys Suomen sisällissodasta. Erityisesti teoksen alkupuolella Meren kuvaus on fragmentaatrisuudessaan sekavaa ja jollakin tavoin pomppivaa ja hänen kirjoitusotteessaan peilaantuu sisällissodan ja erityisesti punaisten puolen järjestäytymättömyys.

Meri kuvaa sisällissotaa sekä punaisten että valkoisten näkökulmasta asettautumatta kummankaan puolelle. Sota esiintyy tässä romaanissa historiastaan irrallisena tapahtumana, jonka syttymissyitä Meri ei analysoi ja jota hän ei liitä laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin. Tämä romaani ei kerro sankareista, vaan näyttää sodan kaaoksena,  jossa pelko ja epävarmuus vallitsevat ja josta sodankäynnille ei löydy minkäänlaista oikeutusta.

Vuoden 1918 tapahtumat ei tarjoa samaistuttavia henkilöhahmoja, joiden viereen lukija voisi asettautua jännittämään, miten heidän tässä romaanissa käy. Meren kuvaus on etäännytettyä ja sota näyttäytyy teoksessa kaikinpuolin järjettömänä ja usein etenemiseltään enemmän sattumanvaraisena kuin minkäänlaisen etukäteen luodun suunnitelman noudattamisena.

Tekstille leimallista on Meren kuivakka huumori, jonka paikoittainen ironia yhä lisää tunnetta sisällissodan mielettömyydestä.

Tänne ei kuulu kummempia. Pojat ampuivat lumiukkoa, jonka Heikkilän lapset olivat tehneet. Luulivat pimeässä että se oli lahtari. Ketän muuta valkoista täällä ei olekaan ammuttu.

Sota on Meren romaanissa paikoin omaakin huumoriin vivahtavia sävyjä tappaa se hetikohta naurun huulille. Romaania lukiessa tekee mieli huutaa: mikä ihme teitä vaivaa, tulkaa järkiinne ja lopettakaa se toistenne tappaminen.

Yukio Mishiman kirjasta The Sailor who fell from grace with the sea (1965) postatessani mietin, että kirjoitettiinko 1960-luvulla erityisen vahvaa kirjallisuutta . Vuonna 1960 julkaistussa Vuoden 1918 tapahtumissa siinäkin sanat ovat erityisen painavia ilman että niitä on millään tapaa metaforisesti tai muullakaan tapaa koristeltu. Ne ovat luiden kaltaisiksi kaluttuja ja piirtävät vahvasti esiin hämäläisen maiseman, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Todellisuus näyttäytyy Meren romaanissa lähes surrealismin kaltaisena poukkoiluna. Pelko puristaa ja saa osan porukasta vaihtamaan puolta. Usein siitä, miten seuraavaksi pitäisi toimia ei vallitse minkäänlaista yhteisymmärrystä. Järjestystä romaanissa edustaa lähinnä saksalainen upseeristo, jonka toimia Meri kuvaa korostetun kylmäverisesti.

Kantaja astui yhtäkkiä pakkauksen ylitse, kääntyi ja lähti ripeästi kävelemään tietä siihen suuntaan mistä oli illalla tänne tultu. Aliupseeri katsoi häntä suu auku. Sitten hän laski lautasensa tasanteelle, otti kiväärinsä, ojensi sen ja ampui. Sitten hän laski kiväärin, otti lautasen käteensä ja työnsi lusikallisen suuhunsa katsomatta tulosta.


Kuva: 1918-näyttely Vapriikissa Tampereella

Vuoden 1918 tapahtumat on otsikkoaan myöten kantaa ottamaton romaani. Se osoittaa harvinaisen selvästi, että sisällissodassa kukaan ei voita, vaan kummatkin osapuolet joutuvat elämään sodan jättämien jälkien ja haavojen kanssa lopun elämäänsä.



Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1981/1960)
200 sivua
Julkaisija: Otava (Delfiini-kirjat)

Tägit:
BAR Finland
1918 haaste
Helmet lukuhaaste kohta 8: Suomen historiasta kertova kirja


Aiemmat BAR Finland -postaukset (klik)

2 kommenttia:

  1. Veijo Meri on yksi lempikirjailijoistani, vaikka kaikki kirjat sivuavat sotaa jollakin tavalla. Sota on läsnä, mutta lukemissani kirjoissa ei olla sotatilanteessa, ehkä evakossa tms. Manillaköysi taitaa olla viimeisin lukemani Meren kirja.
    Kiitos lukuvinkistä. Meren ironia on huikeaa, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida olla Mereltä lukenut tämän lisäksi muuta kuin juuri tuon Manillaköyden (+ yksittäisiä novelleja) ja siinä on kohta, joka on kirkkaasti mielessäni, vaikka kirjan lukemisesta on jo ainakin 20 vutta.

      Tämän kirjan pelastin taannoin kirjaston poistohyllystä.

      Hyvää viikonloppua Mai!

      Poista