perjantai 31. maaliskuuta 2017

L. Onerva: Murtoviivoja - BAR Finland 13

Novellihaaste on viime aikoina kärsinyt melkoisesti, kun runoinnostus on ollut niin valtaisa. Tuskin enää edes muistan aikaa, jolloin en aloittanut aamuani lukemalla runoja. Nyt joka tapauksessa paikkaan tilannetta kutsumalla BAR Finlandiin L. Onervan (oikealta nimeltään Hilja Onerva Lehtinen) ja hänen novellikokoelmansa Murtoviivoja, joka on vuodelta 1909. Monet aiemmat BAR Finland -teokset ovat olleet uudelleenlukuja, mutta tämän kokoelman luin nyt ensimmäistä kertaa.

L. Onerva (1881-1972) oli monipuolinen kirjailija, joka kirjoitti niin runoja, novelleja kuin romaanejakin. Tämän lisäksi hän teki käännöstöitä ja toimi kriitikkona. Onervan kirjalliselle tuotannolle tyypillisiä kysymyksiä on naisen asema ja siihen liittyvät vapauden ja sitoutumisen väliset ristiriidat, eikä Murtoviivoja tee tässä asiassa poikkeusta. Maria-Liisa Nevalan toimittamassa teoksessa "Sain roolin, johon en mahdu" L. Onervasta kerrotaan kuvaavasti kappaleessa, jonka otsikkona on "Naiseus henkilökohtaisena ongelmana."

1880-luvun naisasialiike kasvatti naisten tietoisuutta omasta sukupuolestaan ja naisen roolia ja naiseuteen liitettyjä merkityksiä alettiin sen myötä yhä enenevässä määrin problematisoida. L. Onerva oli vasta 16-vuotias, kun hän kirjoitti:

Muuten olen usein ajatellut, että jos ei naisen vapautta olisi rajoitettu, niin ehkä olisi maailmassa paljon enemmän nerontuotteita, ja jaloja aatteita. Kenties nuo naiset, jotka syntyivät ja kuolivat niin ahtaissa oloissa, olisivat olleet kuinkakin eteviä ja jaloja. (emt, s. 288)

*

Murtoviivoissa Onerva kuvaa erilaisia variaatioita naisten elämästä ja heidän tekemistään ratkaisuista. Kokoelman aloittava novelli kertoo avioparista, Heikistä ja Elisasta. Siihen on kirjoitettu näkemys, jonka mukaan nainen on miehelle kiinnostava niin kauan kuin hän on haave ja unelma. Todellista naista mies kestää kovin huonosti. Onerva kuvaa Elisan korostuneen lapsenomaisena, kun taas Heikki on kuvattu aikuisena.

Novellissa 'Marketta Salminen' novellin päähenkilö on elämän kovettama nainen, joka on jättänyt taiteilijamiehensä ja jonka elämä naisena on jo 38-vuotiaana monella tapaa ohi. Marketta Salmisen henkilöhahmon kautta Onerva kritisoi mm. naisen ulkonäölle asetettuja vaatimuksia. Nimipäähenkilön kasvoista hän kirjoittaa, että

[n]iistä ei uhonnut enää mitään selittämätöntä suloa, ei mitään tuollaista hämärä-tunnelmien kajoa tai salaperäisten unelmien hymyä, joka naisille yleensä on niin ominaista ja joka voi tehdä rumimmatkin piirteet vielä ijäkkäinä niin sanomattoman viehättäviksi.

Marketta Salmisen itsemäärämisoikeuden hinta on naiseuden menettäminen siinä mielessä, miten muut asian näkevät. Novellin nimihenkilö on itsensä valitessaan muuttunut näkymättömäksi muiden silmissä. Novelli 'Meiri' puolestaan kertoo orvoksi jääneestä Meiristä, jolle Tohtori Kolista tulee ensin isähahmo ja myöhemmin mies. Missään välissä Meirillä ei ole tilaisuutta pohtia, kuka hän itse on. Miehelleen Meiri on kaukana tasaveroisesta kumppanista ja tämä kutsuukin Meiriä "pikku linnuksi."

Murtoviivojen novellien nainen sekä etsii itseään vahvempaa, että toisaalta kärsii siitä ristiriidasta, että hänen on mahdotonta valita sekä itsensä että rakkautensa. Novellissa 'Itsenäinen nainen' Onerva kuvaa naisen tuntoja seuraavasti:

Ja kun minä sitten kohtasin miehen, jonka todellakin tunnustin voimakkaammaksi, oli se samalla minun rakkauteni tunnustus.
[...]
Tunsin, että minun oli luovuttava joko persoonallisuudestani tai rakkaudestani. Kumpikin tuntui yhtä mahdottomalta.

Naiseuden eri puolet eivät mahdu onervalaiseen naiseen. Hänen naisissaan on herännyt uusi tietoisuus, mutta se, miten sen kanssa pitäisi elää on vielä hämärän peitossa ja nainen palaa etsimään turvaa vanhasta tutusta juonikuviosta, vahvan miehen tarjoamasta turvasta, jota vasten hänellä on lupa tuntea itsensä heikoksi. Horisontti avautuu, mutta on vielä valoton. Naisen paikka on jatkuvasti ihan konkreettisestikin murtoviivoilla seisomista.

*

Osa novelleista käsittelee yleisempiä ihmiselämään liittyviä teemoja. Novelli 'Luonnonlaki' esimerkiksi kertoo nuorukaisesta, joka on päättänyt tehdä itsemurhan, koska hän ei kuulu niihin valioyksilöihin, jotka ansaitsevat elää. Novelli 'Elämä kuoleman jälkeen' puolestaan kertoo kirjailijasta, joka on kateellinen hyvin menestyneelle oopperalaulajaystävälleen. Kirjailija ei ole valmis luopumaan vakaumuksestaan ja itselleen asettamistaan eettisistä vaatimuksista, vaan elää mieluummin köyhyydessä ja puutteessa.

Kokoelman loppupuolella Onerva palaa naisen asemaan liittyvään tematiikkaan ja novellissa 'Viha' sekä kokoelman päättävässä novellissa 'Lankeemus' nainen näytetään hänen itselleen asettamiensa ja ympäristön taholta tulevien vaatimusten ristiaallokossa. 'Vihassa' Onerva kyseenalaistaa avioliiton, joka tässä novellissa on instituutio, joka tappaa rakkauden, "ensi-aikojen uteliaan ja herkän hermo-ilon." Avioliitossa nainen ei voi olla kokonainen, vaan hänen on jatkuvasti soviteltava tekemisiään puolisonsa mukaan.

Yhteiselon lakastuneisuus kirjoittuu 'Vihassa' naisen kasvoihin. Väärinymmärrykset puolisoiden välillä kasvavat ja he ajautuvat omiin maailmoihinsa. Miehen "ratkaisu" on elää niin kuin vaimoa ei olisikaan, mutta toisaalta juuri vaimonsa kautta hän alkaa vihata naisia yleisemminkin. Vaimon osana taas on muuttua palvelijaksi, mukautujaksi ja vaikenijaksi. 'Viha' on avioliittoviilto, jossa nainen on lopulta olemassa vain pidäteltyjen vihantunteidensa kautta.

Novellissa 'Lankeemus' naispäähenkilö Ertta omaksuu kovan naisen roolin ja kyseenalaistaa puolisonsa tasa-arvopyrkimykset julistamalla, että hän haluaa katsoa miestään ylöspäin. Samanaikaisesti hän kuitenkin toteaa olevansa miestään vahvempi. Kaikki vuosien aikana Ertan sisimpään kerääntynyt viha ja kuona ryöpsähtää julki. Koska tämä novelli on kokoelman viimeinen vaikutelmaksi tulee, että Ertan myötä pääsevät ääneen kokoelman muutkin naiset, joilta itsenäisyyden puute tai sen hinta on vienyt elämänilon.

Koska et antanut minun virrata elämänvirtana, olen vaikuttava vahingonmyrkkynä. Niinkuin pilaantunut ilma olen minä keinuva sinun ympärilläsi, niinkuin vihollinen veri olen minä soutava sinun suonissasi, niinkuin sairas hermosto olen minä hallitseva sinun jumalallisen aivokoppasi mitätöntä koneistoa.

Onervan kieli on tulta. Se polttaa vielä yli sadan vuoden takaakin.



L. Onerva: Murtoviivoja (2000/1909)
179 sivua
Kustantaja: Otava


#Novellihaaste - 12 novellia

BAR-Finland -välilehti blogissani klik



2 kommenttia:

  1. Ah! Täytyy joskus lukea nämä uudestaan. Mä huumaannuin opiskeluaikoina naisesta täysin, ja ihailen suuresti yhä. Tyttäreninkin sai nimensä hänen mukaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla käy aina niin, kun luen Onervaa niin ikään kuin löydän hänet uudestaan ja ihmettelen, että kylläpäs on hyvää tekstiä. Vaikka olenkin asian tiennyt, niin se kuitenkin tulee jotenkin aina yllätyksenä. :D

      Hienon nimen on tyttäresi saanut. :D Mulla oli lapsena kaveri, jonka toinen nimi oli Onerva ja hän vihasi sitä nimeä ihan kamalasti, kun minä taas olisin milloin tahansa vaihtanut oman Helenani Onervaan.

      Poista