Siirry pääsisältöön

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen

Jos tuntuu välillä siltä, että ei uskalla tai jos pelottaa uudenlaisessa tilanteessa kannattaa jo ihan senkin takia lukea Jani Toivolan Musta tulee isona valkoinen. Tekisi mieli sanoa, että tämä kirja muutti elämäni ja sanoisinkin, jos se ei kuulostaisi niin hölmöltä ja mainoslausemaiselta. Vähän sillä tapaa pääsi kuitenkin käymään ja tästä asiasta lisää hieman alempana.

Jos joku sanoo minulle Jani Toivola, niin ensimmäinen asia, mikä minulle tulee mieleen on päänsisäinen kuva Jani Toivolasta loikkimassa pitkin askelin vesilammikoiden yli kelloonsa vilkuillen, sillä hänellä on jo kiire. En kyllä yhtään tiedä, mistä moinen kuva on päähäni muodostunut, enkä tiedä sitäkään, käyttääkö Jani Toivola rannekelloa. Tämän kirjan luettuani voin todeta, että oleellisempaa tässä kuvassa onkin se, että näen Jani Toivolan liikkeessä, menossa jonnekin ja jotakin kohti.

Luin tämän kirjan jo joku aika sitten ja olen jo valitettavasti joutunut palauttamaan sen takaisin kirjastoon, joten en pysty tässä kirjoituksessa ottamaan esiin monia kiinnostavia asioita ihan sen takia, että niistä kirjoittaessani minun pitäisi tarkistaa, millä sanoilla Jani Toivola niistä kertoikaan. Muistiinpanoni sisältävät useampia  kohtia, joissa olen kirjoittanut ylös vain sivunumeroja myöhempää tarkistamista varten.

*

Toivolan kirjan lukeminen muistuttaa minua Ta-Nehisi Coatesin tekstistä Between the World and me. Se ei muistuta minua tästä kirjasta ensisijaisesti siksi, että kumpikin kirjoittajista on tummaihoinen, vaan siksi, että näissä kahdessa teoksessa on jotakin sillä tapaa niin rehellistä, että lukiessa samalla kun ihailu on suurta sitä tuntee myös vähän kauhistusta ja huolta kirjoittajan puolesta. Siis niin, että tulee ajatus: nyt sinä avaat itsesi sillä tavalla, että tämän jälkeen sinua on helppo lyödä. Oletko ihan varma, että niin kannatti tehdä. Tuskin ehdin edellisen miettiä, kun tilalle tulee kiitollisuus siitä, että on ihmisiä, jotka uskaltavat.

Musta tulee isona valkoinen kertoo, miten Jani Toivolasta tuli se Jani Toivola, joka hän nykyisin on. Kirja esittelee hurmaavan pikku-Janin, joka jo lapsena oli sillä tapaa päättäväinen, että ei antanut muiden itseään lannistaa, vaikka niitä muita kyllä oli enemmän kuin tarpeeksi. Elämäkertatarinan rinnalla kirjassa kulkee tarina, jossa Jani Toivola matkustaa veljensä Danielin kanssa Keniaan tapaamaan sukulaisia, joita hän ei ole koskaan nähnyt. Matkalla oma kehonkieli saa selityksensä ja tietyt tavat löytävät alkukotinsa. Matkalla vahvistuvat juuret.

Monet Jani Toivolan rasismiin liittyvistä kokemuksista ovat minulle valitettavan tuttuja, koska minulla on ruskea tytär. Yksi yhä uudelleen nouseva kysymys, josta myös Koko Hubara puhui Savoy-teatterin Kirja viekön -illassa on kysymys: mistä sinä olet kotoisin? Vaikka olisi syntynyt Suomessa on Suomi väärä vastaus tuohon kysymykseen. Yleensä se johtaa vain jankuttamiseen siitä, että tummaihoinen ei voi olla suomalainen. Jani Toivolan kokemuksissa tummaihoinen on sekä huutomerkki, että toisaalta se, jonka ohi katsotaan. Se satuttaa.

Tästä romaanista tekee erityisen hienon kokemuksen paitsi Jani Toivolan rehellisyys, myös hänen tapansa suhtautua eteen tuleviin vastoinkäymisiin. Hänellä on myös suuri kykyä kohdata muut ihmiset ja olla sillä tavalla nöyrä, että muilta oppiminen tulee mahdolliseksi.  Jani Toivola puhuu paljon myös pelosta ja siitä, miten sille ei saa antaa valtaa, sillä pelko on kuin vuorivillaa, joka eristää muista ihmisistä. Pelon vastakohdaksi kirjoittautuu rakkaus, josta "kaikki hyvä elämässä alkaa."

*

Jani Toivola kertoo myös politiikasta sekä niistä vaikeuksista, joita poliittisen ja  yksityisen minän yhdistäminen tuottaa. Hän kritisoi politiikan kiertymistä vanhojen toiminta- ja ajatustapojen ympärille, eikä pelkää tuoda esiin niitä epävarmuuden tunteita, joita hän poliitikkona on kokenut. On aika suuri juttu olla ensimmäinen suomalainen tummaihoinen kansanedustaja, mutta tämä on vasta alkua, sillä kansanedustaja Toivola haluaa isäksi. Tämä on projekti, joka ei etene ihan tavanomaisimpia reittejä, koska Jani Toivola on homoseksuaali. Luja usko ja luottamus siihen, että asiat järjestyvät vie Jani Toivolaa eteen päin ja nykyisin hän on pienen tytön isä.

Musta tulee isona valkoinen herätti minussa valtavasti lämpöä ja kunnioitusta. Teki mieli katsoa Jani Toivolaa vähän  ylöspäin ihan vaan siksi, että hän on sen kaiken elänyt ja kirjoittanut, mistä hän kirjassaan puhuu. Kaiken muun hyvän ja mielenkiintoisen, kaiken muun tärkeän ja rehellisen ylle nousi kuitenkin yksi ihan tietty hetki. Se liittyy Jani Toivolan oleskeluun New Yorkissa, jossa hän kävi näyttelijäkoulua. Kyseisessä koulussa Jani Toivola tajusi, että hänen tilanteensa on varsin haastava, koska a) hän on tummaihoinen b) hän on homoseksuaali ja c) hän ei osaa tarpeeksi hyvin englantia. Näistä vaikeuksista huolimatta hän ei antanut periksi. Nämä Jani Toivolan näyttelijäkoulukokemukset minä siirrän henkilökohtaiseen uskalluspankkiini, josta kaivan ne esiin aina silloin, kun tuntuu siltä, että en osaa. Kun pelkään olevani muiden mielestä naurettava tai en uskalla tehdä, mitä haluaisin.

Musta tulee isona valkoinen on kutsu rohkeuteen. Se on statement, joka osoittaa, että suurimmat vastukset ovat loppujen lopuksi useammin ihmisen sisä- kuin ulkopuolella. Jani Toivolan kirjaa voin varauksetta suositella ihan jokaiselle. Jos se ei synnytä ajatuksia, vikaa kannattaa etsiä jostain muualta kuin Toivolan kirjasta.


Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen - miten päästää irti pelosta ja häpeästä ja seistä omilla jaloillaan
266 sivua
Kustantaja: Siltala


Helmet lukuhaaste kohta 21 Sankaritarina
Feministinen lukuhaaste

Kommentit

  1. Tämä kirja on lukulistalla. Tällaisia kirjoja tarvitaan ihan oikeasti kannustamaan ihmisiä huonoina päivinä. Olen lukenut jostakin, että Jani Toivola on pitkällä sairauslomalla masennuksen vuoksi. Vahvinkin taipuu, se on surullista, kaikkea hyvää Janille, upealle ihmiselle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kirjassa on hurjaa itsensä alttiiksi panemista ja erittäin korkea inhimillisyyden aste. Olen ihan voita Toivolan kirjan edessä.

      Uskon Mai, että tämä on sellainen kirja, josta jaamme samantyyppiset käsitykset.

      Poista
  2. Tämä on minullakin lukulistalla. Kuulostaa todella kiinnostavalta ja koskettavalta kirjalta! Ihailen suunnattomasti Jani Toivolan rohkeutta ja päättäväisyyttä sekä lujaa luottamusta omaan identiteettiin, vaikka moni sitä kyseenalaistaa ja arvosteleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue pian. Haluan kuulla, mitä tästä kirjoitat. Itse asiassa ihmettelen, että tästä kirjasta ei ole juurikaan blogattu. Tällaisia kirjoja tarvitaan ja erityisesti näinä päivinä, kun usko melkein kaikkeen on koetuksella.

      Poista
  3. Taidanpa lisätä tämän omalle luettavieni listalle. Olen tästä joskus kuullut mutta en tiennyt mitä kirja koskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä. Tämä on tosi hieno. Ostan varmaan omaksi jossain vaiheessa, sillä kirpaisi kovin viedä tämä takaisin kirjastoon.

      Poista
  4. Lukulistalla on, ehdottomasti.
    Käy katsomassa, täällä pölötykseni lopussa on sinulle kiitos:
    http://marjatankirjat.blogspot.fi/2017/03/blogitunnustus-bloggaajaystavalta-miksi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Marjatta niin sun kirja. Ihan jo näen, miten sun näppäimistö alkaa sauhuta, kun kirjoitat tästä.

      Kiitos haasteesta. Kävinkin sitä jo tutkimassa, mutta en nyt vastaa, koska olen tähän haasteeseen vastannut jo aiemmin. Kiitoksia paljon tunnustuksesta!

      Poista
  5. Kiitos vinkistä! Tämä piti hakea heti kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa Villis, että kiinnostuit niin paljon, että päätit lukea tämän. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän