sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Zinaida Lindén: Nuorallatanssija - #novellihaaste

Nuorallatanssijan novellit ovat kuplivia ja ovelasti pirskahtelevia. Kaiken kaikkiaan usein hieman fresitamaisia.

Joulukuisella novellimaratonilla Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus luki mm. Zinaida Lindénin novellikokoelmaa Nuorallatanssija (200). Kiinnostuin ja kiinnostukseni vahvistui, kun luin kirjastossa kirjan takakannesta, että "Kahden kulttuurin välissä tasapainoilevien ihmisten kautta Lindén tavoittaa oivaltavasti ulkopuolisuuden tunteen." Taisinpa mennä mainoslausehalpaan, mutta asia ei kaduta minua tippaakaan.

Usein ja rehellisesti sanottuna kyllästymiseen asti olen kuunnellut toisteltavan lausetta, että kirjallisuus lisää empaattisuutta ja auttaa ymmärtämään elämänpiirejä, joista itsellä ei ole kokemusta. Että se on avain näkemiseen ja oman horisontin laajentamiseen. Näin varmaan onkin, mutta oikeasti kirjallisuudella ei ole muuta kuin itseisarvollinen tehtävä: olla kirjallisuutta osana laajempaa taiteen kenttää.

*

Lindénin kokoelman novelleja yhdistää ihmissuhdekiemurat eri muodoissaan. Rakkauden tarve, sen haastavuus ja peräti mahdottomuus kulkevat tekstistä toiseen. Toiveet ja todellisuus törmäilevät ja usein kirjailijan tapa lähestyä rakkauden olemusta saa hymyn  nousemaan suupieleen. Ei ole rakastaminen tai rakastetun löytäminen helppoa, kuten saa kokea mm. Fauni-nimisen novellin nainen, joka on mieltynyt neroihin.

Useimmiten nerot suosivat hiljaisia ja harmittomia naisia. Sellaisen naisen kanssa on mukava kehittää lahjojaan. Minua voi tuskin sanoa harmittomaksi. Vaikka miten yrittäisin, palat eivät vain sovi yhteen.

Se on juuri se, kun se toinen ei ole niin kuin haluaisin, vaan hänen käytöksensä on kummallisuuksia täynnä. Vallan mutkikkaaksi rakkaus käy, kun osapuolet tulevat erilaisista kulttuureista. Novellin Romeo ja Julia alaotsikoksi sopisi (Italon Calvinon kautta lainaten) rakkauden kosmokomiikkaa. Siinä ottavat yhteen venäläisyys, suomalaisuus ja japanilaisuus. Kenen tahansa edellä luetellun ryhmän sisältä katsotaan toista ryhmää, niin on vaan niillä kummia tapoja ja välillä keskenään jopa merkitykseltään täysin vastakkaisia. Japanissa esimerkiksi miehet eivät tanssi, kun taas Suomessa he tekevät niin usein ihan vapaaehtoisesti. Venäläiset naiset taas ovat perikateellisia ja jantelaisuus määrittää heidän tekemisiään. Niinpä he ulkomailla tykkäävät syynätä ja arvostella toisiaan.

He ottavat selville kuka on menestynyt, kuka naimisissa ja kuka eronnut, kenellä on viisiovinen auto ja kuka tyytyy vain kolmioviseen.

Lindén esittää tarkkoja kevyesti ilmaan kuin ohimennen heitettyjä havaintoja ja käsityksiä, joita eri kulttuureihin kuuluvilla on toisistaan. Hänen käsittelyssään kulttuuristereotypiat alkavat näyttää ihan niin naurettavilta kuin mitä ne ovatkin. Erityisen mukavasti kopsahtaa, kun osansa stereotypioista saavat suomalaiset. Malliesimerkkinä toimii suomalainen puhumaton mies, jota Nuorallatanssijassa esittää antaumuksella Ofelia-novellin Paavo.

Paavo ei ole mikään sananiekka. Hän on sähkömies. Pisin lause, jonka hän saa suustaan, kuuluu: Äkillinen virranlisäys johti ylikuumenemiseen ja vaurioitti kaapelin eristettä, mistä aiheutui oikosulku.

*

Onko Nuorallatanssija feministinen novellikokoelma? Mietin tätä asiaa, koska Sivutiellä-blogissa on parhaillaan menossa Feministinen lukuhaaste.

Se, että kirja on naisen kirjoittama ei tietenkään tee siitä automaattisesti feminististä ja myös niin, että miehet ovat ihan kykeneviä kirjoittamaan feministisiä romaaneja. Monet heistä tosin eivät niin tee, mutta se on taas sitten jo toinen juttu.

Vaikka Lindénin novelleissa feministisiä kysymyksenasetteluja onkin, pääasiassa ne kuitenkin pikemminkin vahvistavat - vaikkakin toki leikkisästi - sukupuolten välisiä eroja kuin varsinaisesti purkavat niitä. Nykykirjallisuudessa feminismiksi ei enää riitä, että annetaan naiselle ääni ja tilaa tuoda itsensä esille, vaikka edellä mainitut tärkeitä asioita ovatkin. On mentävä syvemmälle. On mentävä rakenteisiin, jotka horjuttavat jakoa kahteen eri sukupuoleen.

Tiedän edustavani tässä asiassa monen mielestä kenties tiukkaa kantaa, mutta mikään ei tasa-arvon osalta tosiasiassa muutu niin kauan kuin on olemassa erityisiä naisten, tyttöjen, miesten, poikien, valkoisten, mustien, heterojen, homoseksuaalien, transsukupuolisten jne. juttuja. Jokainen voi kokeilla, miten vaikeaa on puhua käyttämättä edellä mainittuja kategorioita ja toki joissakin yhteyksissä niiden käyttäminen voi olla ihan relevanttiakin. Astetta tiukemmassa feministisessä keskustelussa asiaa on korjattu puhumalla esim. nais- ja miesoletetuista.

Minusta tuntuu, että olen nyt liian ankara Zinaida Lindéniä kohtaan. Toisaalta on kuitenkin muistettava, että kaunokirjallinen feminismi ei sinänsä tee teoksesta sen parempaa tai huonompaa, vaan kirjallisuuden laatua mittaavat kirjallisuuden omat lainalaisuudet ja vuosien saatossa muotoutuneet arvostelukäytännöt. Luin Lindénin novelleja erittäin mielelläni. Tuntui kuin ne olisivat tarttuneet käsipuolesta ja pyytäneet mukaansa kirmaamaan kedoille, heittäytymään selälleen makaamaan ja tuijottamaan pilviä ja toteamaan, että onpa vaan ihminen hassu.

Nuorallatanssijaa kuvaavampaa nimeä tälle kokoelmalle on vaikea kuvitella, sillä ihmissuhteet ovat usein juuri sellaista nuoralla pysyttelemisen yrittelyä, jota Lindén novelleissaan kuvaa. Putoamisen pelko on tässä touhussa kovin usein läsnä. Harjoittelemalla voi kuitenkin kehittyä taitavaksi ihmissuhteilijaksi. Ehkä. Ainakin harjoittelemalla voi päästä eroon itsestä erilaisiin kohdistuvista ennakkoluuloista.


Zinaida Lindén: Nuorallatanssija (2009)
179 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos Lindanserskan (2009)
Suomentanut: Jaana Nikula
Kustantaja: Gummerus



Nuorallatanssija on aikamoinen haasterohmu, sillä se sopii peräti neljään haasteeseen:

1) Novellihaaste 
2) Helmet lukuhaaste, kohta 14 Valitsit kirjan takakansitekstin perusteella
3) Suketuksen Muuttoliikkeessä-haaste
4) Sirrin Feministinen lukuhaaste - jos ei sisältönsä puolesta, niin ainakin siksi, että se sai minut pohtimaan soveltumistaan tähän haasteeseen


11 kommenttia:

  1. Jesjes, olen iloinen, että lähdit tasapainottelemaan Lindénin matkaan. Mielestäni hän on todella kiinnostava kirjailija, jolla on tarkka ja terävä katse ja kynä. Minulla on kirjastosta haettuna Monta maata sitten, viimeisin romaaninsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan hyvä reissu :D En osannut odottaa mitään etukäteen, joka oli mainio tilanne lukemiselle. Se tuli vähän yllätyksenä kuitenkin, että monet novellit oli niin hauskoja. Varmsti ns. sivusta näkee tarkemmin ja samaa mieltä siitä, että Lindénin katse on tarkka kun haukalla. Kiitos!

      Poista
  2. Taatusti tämä passaa haasteeseeni! Lindén kiinnostaa tematiikkansa kautta minuakin, mutta luin aikoinaan yhden romaanin, enkä tykästynyt yhtään. Voi olla, etten ainakaan vielä kokeile uudestaan, vaikka esimerkiksi kansallisuuksien ja naiseuden kuvaukset kiinnostavat kyllä.

    Vaan jäinpä muuten pohdiskelemaan, miten kirjallisuuden arvostelu ja feminismi kytkeytyvät toisiinsa. Olen välillä kokenut ahdistavaksi sen, miten paljon uusia ajatuksia feminismi tuo kaunokirjallisuuden arviointiin (väkisinkin mietin, voiko kirja olla mielestäni hyvä, jos se ei ole jollakin tavalla feministinen tai edusta tavoittelemiani arvoja) – ja samalla tätä hommaa tehdessä puhuu tietyn ryhmän äänellä ja luo tiettyä maailmankuvaa. Varsin feministisiähän ovat kysymykset vaikkapa siitä, ketkä arvioivat kirjallisuutta, kenen kirjallisuutta arvioidaan ja toisaalta myös se, mitä pidetään arvossa. Toisaalta en minäkään haluaisi tyrmätä kirjaa sen perusteella, että kirjoittajalta puuttuu feministinen ote. En tiedä, auttaako asiassa se, että huomaa, että kirja on kirjoitettu tietylle ryhmälle muttei välttämättä puhuttele tai huomioi kaikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistäpä sitä tietää, jospa novelli on Lindénin laji. En kyllä osaa sanoa sen enempää, kun tämä oli eka häneltä lukemani.

      Nuo kysymykset, mitä nostit esiin on niin järkyn kiinnostavia ja samalla monimutkaisia.

      Olen taipuvainen ajattelemaan, että kirjallisuuden arvo/merkittävyys on asia sinänsä. Jos otetaan vaikka Joycen Odysseus tai Nabokovin Lolita, niin ne on mielestäni hienoja teoksia, vaikka eivät feministisiä olekaan. Toisaalta sitten taas kaikkea voi lukea feministisen tarkastelutavan kautta, jolloin löytyy asioita, joita ei toisenlaisella tarkastelutavalla löytyisi. Voisi sanoa niinkin, että myös hyvin epäfeministinen kirja voi olla feministisesti arvokas, koska se (tavallaan käänteisesti) voi opettaa paljon.

      Tuo kysymys, ketkä arvioivat kirjallisuutta ja miten tietyt arvot ovat syntyneet onkin jo paljon vaikeampi. Virginia Woolf kirjoitti ironisesti siitä, miten hänen kirjansa ei ole tärkeä, koska se ei kerro sodasta ja historian suurista tapahtumista. Tässä huomio kiinnittyy siihen, että Woolf kiinnittää tahallisesti huomiota tiettyihin aiheisiin (omia tarkoitusperiään esiin tuodakseen), joka taas ei vakavasti ottaen liity siihen, mikä on hyvää kirjallisuutta.

      Tämä on sellaista maastoa, jota miettiessä ei loppua tule vastaan. Ihanaa! Kiitos Sirri kommentista ja inspiroinnista.

      Poista
  3. Mieheni luki juuri Lindéniltä Ennen maanjäristystä ja Monta maata sitten ja suositteli minullekin tätä kirjailijaa. Monta maata sitten on omakohtaista ainesta sisältävä fiktio ja juuri sellaisista pidän. U. piti erityisesti siitä, että kirjat kuvasivat hyvin ajankohtaansa.
    Ei kuulemma huomannut feminismiä näissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, jälleen sattuma, että miehesi on lukenut juuri Lindéniä. Ei tosiaan tämä Nuorallatanssijakaan ole feminististä kirjallisuutta, mutta laitoin sen tuohon Sirrin haasteeseen, kun se kuitenkin sai mut pohtimaan asiaa. Luulen muuten, että tykkäisit näistä novelleista, kun näissä on sellaista pilkettä, jota sinussakin on. Kiitos kommentista!

      Poista
  4. Tarkastin ihan wikipediasta, että olen lukenut kaikki Zinaida Lindenin suomennetut teokset. Tykkäsin (silloin joskus ainaski) tosi paljon kirjasta Ennen maanjäristystä. Muistelisin että tykkäsin tästäkin. (Kaikista en siis tykännyt.) Eikös tässä ollut se novelli missä firman pikkujouluissa(?) tanssittiin jotain Juicen biisiä ja se aiheutti myöhemmin kertojanaisessa paljon pohdittavaa?
    En huomannut/ajattellut varmaan lainkaan feminismiä tätä lukiessa.

    Olen kanssa sitä mieltä, että taiteella on itseisarvo. Mutta olen myös sitä mieltä, että voi sillä sen lisäksi olla muitakin arvoja. Nykyään kirjallisuuden kohdalla kun toistellaan tuota empatiaa ja muuta kehittävää ehkä sen takia, koska kaikki tunnutaan mitattavan rahallisena hyötynä, tai jos ei ole rahallista hyötyä niin olisko edes jotain muuta. Taidetta taiteena harvoin ymmärretään hyötynä ja sit pitää hokea niitä muita hyötyjä; empatiaa, keskittymiskyvyn parantumista, kielentajun laajentumista jne. -> lue kirjoja niin siitä on sinulle hyötyä jossain muussa hyödyllisemmässä asiassa. Harmi. Inhottaa myös, että päiväunet on nykyään hyödylliset. Mä nauttisin enemmän, jos saisin ottaa pienet päivätorkut ihan vaan syntisen laiskana.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä oli tosiaan vasta ensimmäinen Lindén ja tässä oli juuri tuo mainitsemasi "Juice-novelli."

      Taiteen tehtävä on olla taidetta PISTE. Sulle voin kirjoittaa näin suoraan, kun tiedät, mitä tarkoitan. Taide on monella tapaa hyödyllistä ihmiselle, mutta se hyödyllisyys ei ole sen tehtävä. Olen täysin kyllästynyt kaikkeen tuohon, miten mahtavaa monella tavalla lukeminen on ja pälä pälä. Vaikka sinänsä en noita mainostettavia asioita kiistä, mutta ne eivät ole kirjallisuuden tehtävä.

      Tulee tässä nyt ensimmäisenä mieleen taiteen yhteiskunnallinen arvo, jolloin voi hyvinkin olla tilanne, että yht.kunn. aspekti on niin tärkeä, että se ikäään kuin ohittaa sen, onko taideteos itsessään hyvä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että yhteiskunnallisuuskaan olisi taiteeen itsensä tehtävä, mutta taide voi toimia yht.kunnallisuuden tehtävän palveluksessa. Ymmärrät varmasti, mitä tarkoitan, vaikka selitys on vähän sekava.

      Ja totta on, että kun asiaan yhdistetään hyödyllisyys ja sitä ihan erikseen ja jatkuvasti korostetaan, niin tylsäksihän se muuttuu. :D Kiitos Sanna.

      Poista
    2. Jees, enköhän ymmärrä. Tätä mäkin tarkoitin, että taide voi olla yhteiskunnallista, feminististä, terapeuttista, empatiakykyä lisäävää ym. ym., mutta sen EI TARVITSE olla. (mäkin halusin käyttää capseja;))

      Aiotko kirjoittaa erillisen postauksen tuosta eilisestä Kirja vieköön -illasta? Vai täytyykö mun tyytyä noihin palkkejen twitter- ja facepäivityksiin? (kamala lukija yrittää peittää pliis pliis -marinavaatimuksensa melko asialliseen pyyntöön.:D)

      Poista
  5. Oi nautitaan vain kirjallisuudesta, unohdetaan se iänikuinen feminismi, se on kuluttanut itsensä loppuun, se on niin ahdasmielistä ja väsyttävää.
    Kirjan haluan kyllä lukea, se kuulostaa kiinnostavalta. Ilman mitään -ismejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ikävää, että kokemuksesi feminismistä on noin negatiivinen. Olen asiasta aivan eri mieltä.

      Mukava kuulla, että Lindénin novellit kiinnostavat. Ne ovat varsin skarppeja ja usein iloisia.

      Poista