keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen meri - #Novellihaaste

Löysin Marisha Rasi-Koskisen reittiä, jota pitkin en aiemmin ole ketään toista kirjailijaa löytänyt. Seuraan nimittäin häntä instagramissa ( @marisharasikoskinen ) ja olen ihastellut hänen valokuviaan, jotka ovat paitsi hienoja ja taidokkaita, myös sillä tavalla puhuttelevia, että niiden herättämille tunteille ei ihan helposti löydy sanoja, sillä tuntuu kuin ne kulkisivat pitkin alitajuntani käytäviä.

Rasi-Koskisen valokuvien innostamana halusin alkaa tutkia, onko hänen kirjoissaan sitä samaa kuin valokuvissa. Koska parhaillaan on menossa novellihaaste, päätin aloittaa hänen novelleistaan. Ja kyllä vaan. Ne jäljet ja tunnelmat, joita hänen kuviaan katsoessani koen, ovat läsnä myös Vaalenpunaisessa meressä. 

Jukka Viikilän romaanista 'Akvarelleja Engelin kaupungista' kirjoittaessani totesin, että monet Viikilän sinänsä hienoista lauseita jäivät minulle jollakin tapaa vieraiksi ja käsittämättömiksi. Koin, että omalla kohdallani Viikilän teoksen esteettinen vastaanotto epäonnistui. Rasi-Koskisen kohdalla tästä ei ole pelkoa, sillä minusta tuntuu kuin hänen lauseensa lähtisivät jostakin paikasta minua. 


Ihossani on kuoppa. Jotain sen alta on jäänyt Vaaleanpunaiseen mereen.


*

Tematiikaltaan Vaaleanpunaisen meren novellit liittyvät voittopuolisesti vanhempien ja lasten välisiin suhteisiin. Niille on tyypillistä useat lukijaa harhauttavat suunnanmuutokset. Muistinpanoistani löytyy seuraavantapaisia merkintöjä: tapahtuu x; ei kun ei tapahdukaan, tapahtuukin  y; ei kun tapahtuu sittenkin x. Rasi-Koskinen luo tilanteita, jotka kutkuttavat ja sallivat useampia tulkintoja. Novellit eivät tyhjene, vaan niitä pidempään miettiessä keräävät itseensä yhä lisää ilmaa. Jään vangiksi. Jään kysymään, mitä tapahtuu todella.

Vaaleanpunaisen meren novelleissa on paljon kuolemaa. Sitä vasten elämä hinkkaantuu. Se on tuulinen ovi, heikosti saranoidensa varansa ja usein itselleenkin vaarallinen. Sukupolvien väliset ketjut kolisevat, liikkuvat eteen ja taakse, eivät ehdi ruostumaan. Etunimet kulkeutuvat isältä pojalle, josta tulee aikanaan isä. Nimien mukana siirtyvät elämänkivut  ja vihassa lausutut peruuttamattomat sanat. Elämä on pieni ja lyhyt. On paljon asioita, joita sillä ei ole sen enempää aikaa kuin kykyäkään korjata. Joskus toisen ihmisen maailman voi murskata 51 merkkiä sisältävällä tekstiviestillä.

Novellissa 'Toinen maailma' näkökulmien käyttö vahvistaa ihmisten kyvyttömyyden nähdä toisensa, tulla yhteen ja lohdutetuiksi. Kokoelman novellit ovat tarkkaan harkittuja esteettisiä kokonaisuuksia, jotka tarjovat ennalta-arvaamattomia nautintoja. Omaksi suosikkinovellikseni kohosi novelli nimeltä 'Viimeinen', joka alkaa dystooppisena kuvauksena äidistä ja tyttärestä, mutta kääntyy joksikin aivan muuksi. Se, mitä novellissa ei sanota, mutta jonka se antaa ymmärtää, kasvaa valtavaksi maailmaksi, joka pysähdyttää ja tönii paloja kurkussa. 'Viimeinen' on huikea esimerkki novellin voimasta ja mahdollisuuksista. Se pitäisi painaa kirjaan, josssa opetaan, miten kirjoitetaan hyvä novelli.

*

Viime keväänä ihmettelin, miksi kukaan ei puhu Emma Puikkosen Eurooppalaisista unista. Ilokseni tämä teos päätyi sittemmin Finlandia-palkinnon ehdokaslistalle. Nyt voisin kysyä samoin. Missä ihmeen piilossa ja komerossa Marisha Rasi-Koskista pidetään? Eivätkö ihmiset näe hänen kirjoissaan sitä, mitä minä näen? Rasi-Koskisen novellit ovat novellinomaisesti taidokkaita. Ne sisältävät paljon sellaista auki jätettyä, joka menee luista läpi ja saa ne kolisemaan. Tuntuu, että tämän kokoelman luettuani edessäni on maailma, joka on aiempaa todempi. Jossakin sitä osaa minua, jonne pääsyä ei ole, on liikahtanut. Se tuntuu siltä kuin mannerlaatat rakastuisivat toisiinsa.

Vaaleanpunainen meri loksahtaa Helmet lukuhaasteen kohtaan 13 Kirja joka kertoo "sinusta". Näin siitäkin huolimatta, että se EI kerro sinänsä mitään elämästäni, eikä varsinkaan siitä, minkä muut ihmiset näkevät. Sen sijaan se kertoo järkyttävän paljon siitä maastosta, jossa pääni sisällä kuljen ja siitä, minkälaisen vaikutuksen haluaisin kirjoituksellani tehdä.



Marisha Rasi-Koskinen: Vaaleanpunainen  meri (2014)
197 sivua
Kustantaja: WSOY
Kansi: Jussi Karjalainen

#novellihaaste - 7 novellia

8 kommenttia:

  1. Olen lukenut kirjailijan teoksen Katariina, josta bloggaus 2012, ei mikään paras mahdollinen, koska olin vasta aloitellut tätä bloggailemista.
    Vaaleanpunainen meri oli Runeberg-ehdokas 2015 ja oli aikomus silloin lukea, mutta nythän sille olisi tilaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä, miten mulla on voinut mennä ohi Vaaleanpunaisen meren Runeberg-ehdokkuus. Onneksi Mai sinä toit asiaan esiin. Kaiketikin on kuitenkin ollut tästä teoksesta jonkun verran ainakin myös puhetta, mutta itse olen ollut juuri tuolloin pää pensaassa tai jotain.

      Tässä on tosiaan erinomainen vinkki novellihaasteeseen. Pidin ihan älyttömän paljon.

      Poista
  2. Oi kyllä, Rasi-Koskinen osuu minunkin sisimpääni! Tämä Vaalenapunainen meri ja edellinen Valheet ovat molemmat tehneet minuun todella suuren vaikutuksen. Erityisesti Valheissa oli jotakin mikä suorastaan hämmensi, koska se osui niin lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, mukava kuulla. Mulla on mennyt ihan ohi kaikki Rasi-Koskisen teoksista käyty puhu täällä blogeissa kuin muuallakin. Nyt kyllä laitoit sellasen teaserin Valheista, että pitääpä siihenkin tutustua jossain vaiheessa. :D Kiitos.

      Poista
  3. Hienoa, että nostit Rasi-Koskisen blogeihin. Pistän tämän tuppona korvan taa.
    Kuten myös hienoa oli, että nostit aikoinaan Puikkosen (kiitos), jonka F-ehdokkuudesta olin myös sangen iloinen.
    Minullekaan Viikilä ei ylettynyt täydelliseen kliimaksiin (harva pystyy siihen!), vaikka hyvä kirjahan se on. Ja voittajaksi oikein hyvä. Kauniin melankolinen, lähes jollakin tasolla hauska kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bleue, muistan että kirjoitin vastausta kommenttiisi, mutta näemmä olen sössinyt jotain ja se ei ole päätynyt tänne asti. Pahoitteluni asiasta.

      Tämä tosiaan kannattaa pistää korvan taa isona tuppona ja jos mahtuu, niin sinne kannattaa laittaa Rasi-Koskisen muutkin teokset. Hänen romaanistaan Valheet olen kuullut myönteisiä ja myös esikoista on kehuttu. Mulle tässä oli kyllä paljon enemmän kliimaksia kuin Viikilän kirjassa. En suoraan sanottuna oikein ymmärrä, miten sitä on niin paljon kehuttu. Ehkä sitä pitäisi lukea nimenomaan hauskan näkökulmasta, saattaisi toimia niin paremmin. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Minä olen lukenut Marisha Rasi-Koskisen kaikki kolme tähän mennessä julkaistua kirjaa ja kaikki ovat mielestäni nerokkaita! Mutta vaikka olen kuinka yrittänyt paukutella rumpua blogissani, niin kirjat ovat jääneet vähälle huomiolle. Se on harmi se. Nyt häneltä on tulossa uusi kirja, ehkä sen myötä kirjailija saa vähän lisää näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kieltämättä kummallinen tuo logiikka, joka "määrää" mikä teos lähtee blogeissa lentoon ja mikä ei. No, me tiedämme, että porukka menettää paljon kun ei lue Rasi-Koskista ja aion kyllä meluta hänestä jatkossakin.

      Huomasin juuri eilen, että R-K:lta on tulossa uusi kirja ja laitoin heti varauskupongin vetämään. :D Kiitos!

      Poista