Siirry pääsisältöön

Madeleine Bourdouxhe: La Femme de Gilles

Madeleine Bourdouxhen romaani Le Femmes de Gilles (1937) pomppasi lukutarjottimelleni, kun Pinon päällimmäinen -blogin Sannabanana sitä suositteli. Tapa, jolla hän tästä romaanista kertoi vakuutti minut heti kättelyssä, että tässä on kirja, jonka ehdottomasti haluan lukea.  Sannabananassa ihan selvästi on ainesta lukuvinkkaajaksi.

Madeleine Bourdouxhe (1906-1996) oli belgialainen kirjailija, jonka teokset eivät hänen elinaikanaan herättäneet mitenkään erityisen suurta huomiota. 1990-luvulla Bourdouxhe löydettiin uudelleen ja mm. juuri tästä lukemastani kirjasta otettiin uusi painos. Bourdouxhe asui elämänsä aikana myös Ranskassa ja kuului Simone de Beauvoirin ystäväpiiriin. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten teoksestaan Marie (A la recherche de Marie), jonka hän kirjoitti vuonna 1940, mutta jolle hän löysi mieleisensä julkaisijan vasta kolme vuotta myöhemmin. Marie viittaa suoraan Marcel Proustin A la recherche -sarjaan (suom. Kadonnutta aikaa etsimässä) ja de Beauvoir viittaa useita kertoja Bourdouxhen eksistentialismin klassikkoon teoksessaan Toinen sukupuoli (La dexieume sexe).*

En tunne Bourdouxhen ja de Beauvoirin ystävyyssuhteen tarkempia yksityiskohtia, mutta mieleen tulee toinen ranskalainen kirjailija, Violette Leduc (1907-1972), jonka kirjailijantyölle de Beauvoirilla niin ikään oli ratkaiseva merkitys. Tässä yhteydessä muistutan itseäni jälleen kerran siitä, että minun olisi jo korkea aika lukea Leducia.

*

La Femme de Gilles on kertomus Elisasta, joka uhraa kaiken miehensä eteen. Hänen elämänsä on jatkuvaa itsevalittua aviomiehen ehdoilla elämisen sarjaa, jossa Elisa ei jätä korttakaan kääntämättä saadakseen pitää miehensä Gillesin. Niinpä kun mies rakastuu Elisan siskoon ja suhde viimein paljastuu, Elisa kuuntelee tunti toisensa jälkeen miehensä rakkaushuolia ja pyrkii antamaan hänelle neuvoja. Aika sairasta, vai mitä?

Pintatasolla kyseessä on 1800-luvulle tyypillinen narratiivi, jossa naisen elämällä on kaksi vaihtoehtoa: avioliitto tai kuolema. Usein vielä niin, että edellä mainitut kaksi tarkoittavat suurin piirtein samaa asiaa. LFG:stä puuttuu tarinan tasolla emansipatorinen aspekti niin kokonaan, että lukiessa on mahdotonta olla panematta merkille, että Bourdouxhe kirjoittaa Elisasta tietoisesti juurin niin rakkauden palasia matelevan madon kuin millaisena hän romaanissa esiintyy. Voisikin sanoa, että teksti on täynnä näkymättömiä varoituksia naisille. Bourdeuxhen toteutustapa on sikäli ovela, että ulkoisesti teksti toimii kuin kulissi, jonka taakse voidaan kurkistaa, mutta jonka kulissiluonnetta ei voida todisteluin kyseenalaistaa. Well done, sister.

Lukiessani manaan Elisaa moneen kertaan. Välillä suorastaan kihisen kiukusta. Kävelen hänen mukanaan öisillä kaduilla Elisan seuratessa miestään. Tekisi mieli läväyttää hänen poskelleen mojova litsari ja raahata hänet takaisin kotiin. On nerokasta, että Gilles ei millään tavalla pakota Elisaa, vaan Elisa tekee kaiken omasta tahdostaan. Jos hänen tahtoaan käy tarkastelemaan tulee selväksi, että se on tulosta kaikista niistä monista teoksen kirjoitusajankohdan naisille asettamista vaatimuksista. Miestäsi sinun tulee palveleman muuttuu LFG:ssä Elisan lihaksi.

*

Bourdouxhe kritisoi naisen asemaa puhumatta asiasta kertaakaan suoraan. Hän rakentaa sen sijaan Elisan, joka on naiseen kohdistettujen toiveiden ja vaatimusten manifestaatio, hyvä vaimo par excellence. Naisihminen, jonka avioelämässä tulee todeksi raamatun lauseet rakkaudesta, joka kestää ja kärsii kaiken. Monesti Bourdeuxhen tarjoamat vihjeet ovat pieniä kuin pienimmän jäänaskalin pisto rakkausjuonen pirtaan. Tästä esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Bourdouxhen toteamus Gillesin rakastumisesta Elisan siskoon. "Desire takes hold suddenly, out of nowhere."

Elisan maailma on Gilles. Vaikka vihjeitä siitä, että Elisan selän takana tapahtuu asioita alkaa ilmaantua yhä enemmän, Elisa pysyy vaiti, eikä käy taisteluun puolustaakseen itseään. Bourdouxhe ei mässäile tunteilla, vaan kuvaa Elisan tilannetta pikemminkin kliinisen tehokkaasti.

There is also the day when he [Gilles] comes home with a little bruise on his lip: her [Elisa's] heart will bear the trace of that bruise much longer than his mouth.

Bourdeuxhe rinnastaa tehokkaan tyrmäävästi Elisan raskauden ja Gillesin avioliiton ulkopuolisen suhteen etenemisen. Elisa kasvattaa itsessään elämää, Gilles suuntautuu kaikin tavoin pois hänen ja Elisan yhteiselämästä. Siinä missä Elisan alistuminen saa minut raivoihini, tunnen helpotusta kun voin nauraa Gillesille, jonka haluntäyteiset pakkomielteet Elisan siskoa kohtaan saavat paikoin varsin surkuhupaisia - jos tosin myöskin väkivaltaisiakin - muotoja.

Verkko Elisan ja Gillesin ympärillä kiristyy pikkuhiljaa, kunnes ollaan tilanteessa, josta ulospääsyä ei ole. Se, mitä Elisa on eniten odottanut sinetöi hänen kohtalonsa. Viimeistään Bourdouxhen romaanin loppu soittaa hälytyskelloja sellaisella volyymillä, että sitä ei voi olla kuulematta.


Madeleine Bourdouxhe: La Femme de Gilles (2014/1937)
142 sivua
Ranskasta englanniksi kääntänyt Faith Evans
Kustantaja: Daunt Books

 Sannabananan teksti klik


Osallistun tällä kirjalla Sivutiellä blogin Feministiseen lukuhaasteeseen sekä Helmetin lukuhaasteen kohtaan 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.



* ks. Nicholas Lezard: Marie by Madeleine Bourdeuxhe - a wonderful discovery, Guardian klik

Kommentit

  1. Kiinnostuin! Myös kirjan kannessa on jotain mitä jäin tuijottamaan pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, mukava kuulla. Minustakin tuo kansi on vallan hieno. Siinä on jotain hvyin vangitsevaa, jota en osaa määritellä. Kiinnostuin tästä Bourdouxhesta nyt niin, että haluaisin lukea häneltä myös tuon bloggauksessani mainitsemaan Marien.

      Ilahduttaa kovasti, että Bourdouxhe ns. löydettiin uudelleen. Kiitos kommentistasi ja hyvää viikonloppua!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän