Siirry pääsisältöön

Jouko Turkka: Aiheita - BAR Finland, 6


Mikä se sellainen baari on, jossa ei välillä esitetä näytelmiä? Miten olisi vaikka joku suomalainen klassikko uudella miehityksellä ohjaajana Jouko Turkka. Bar Finlandissa ovat ennestään Tommi Melender, Märta Tikkanen, Raija Siekkinen, Tove Jansson ja Jari Järvelä. He tapelkoot rooleista tai no, saavat he ne sulassa sovinnossakin valita.

BAR Finlandin järjestyssääntöihin ja siellä oleskeleviin kirjailijoihin pääset tutustumaan lähemmin kirjoituksen lopussa olevista linkeistä, mutta annetaanpa nyt raikuvat aplodit Jouko Turkalle. 


*

Jouko Turkka ei ole viime vuosina ollut mitenkään aktiivisesti mielessäni, mutta kyllä se pysähdytti ja teki onton olon, kun kuulin hänen poistuneen joukostamme. Olipa Turkan persoonasta mitä mieltä tahansa, ei käy kiistäminen, etteikö hän olisi vaikuttanut suomalaiseen teatterielämään lähtemättömällä ja radikaalilla tavalla. Tämä bloggaus ei ole muistokirjoitus, sillä en tuntenut Turkkaa henkilökohtaisesti, vaan oma "suhteeni" häneen tiivistyy yhteiseen lähi-Siwaan, jossa häneen törmäsin muutaman kerran Kalliossa asuessani. Sattuipa kerran myös niin, että hän astui eteeni ja pysähtyi ja tuijotti sillä kuuluisaksi tulleella hieman mielipuoliselta vaikuttavalla tuijotuksellaan. En kysynyt miksi. Menin itse asiassa täysin sanattomaksi. Enkä tässä nyt tarkoita, että kyse olisi ollut mistään seksuaalissävytteisestä tai vastaavasta kaatotuijotuksesta, vaan ihan vaan Turkan tavaramerkiksi muodostuneesta ns. perusturkkamaisesta tuijotuksesta.


Aihe vie miestä, mies aiheita

Kirjoituskokoelma Aiheita sisältää nimensä mukaisesti erinäisiä aiheita, joista olisi voinut tulla näytelmä tai romaani tai jotain. Aiheissa maailma makaa niin kuin se on teoksen syntyaikoina 1980-luvulla maannut ja Turkka ruoskii tätä maassa makaavaa, kuinkas muutoinkaan. Aiheet ovat tinkimättömiä näkemyksiä, joissa on vahva viettiperusta. Monesti lukiessani kuulin Turkan ääneen ja näin hänen kasvojensa ilmeet. Kuten teatterissa myös Aiheissa Turkkaa kuvaa todellisuutta todempana kuin se maailmassa näyttäytyy. Hän kurkistelee seinien taakse, katsoo sinne, mihin ei ole totuttu katsomaan. Kaivaa esiin yllätyksen jos toisenkin ja valokeilaa asioita, joita ei haluta nähdä. Hän on metsästäjä, jonka metsää on koko suomalainen yhteiskunta. Pois tieltä oksat ja männynkävyt, ennen oli sentään paremmin, vaikka silloinkaan ei ollut hyvin, eikä oikeastaan hyvin ollenkaan, vaikka nykypäivästä katsoen saattaa hetken aikaa siltä näyttää. Suodaan nyt tähän väliin edes vähän nostalgiaa: Ennen puolikarkeat vehnäjauhotkin olivat puolikarkeampia.


"Luominen  on moraalista uhmaa"

Älä tule paha horkka, tule hyvä horkka. No kumpi tuli? Tätä voi miettiä vaikka katsomalla Turkan televisiolle ohjaaman 12-osaisen Seitsemän veljestä -sarjan, joka aikanaan kirvoitti sanan säilät niin kovaäänisiin tyrmäyksiin kuin kiivaisiin puolustuspuheenvuoroihinkin. Jumalan otteella Turkka vei projektinsa läpi ja samalla poltti suuren osan TV 2:n kulttuurille varatuista määrärahoista.

Aiheita lukiessa ei voi olla ihastelematta Turkan ajatuksenjuoksua. Tuiki tavallisiakin tilanteita hän lähestyy raikkaan yllättävistä näkökulmista. Turkkaa pohtii taiteentekemisen ehtoja ja kysyy, minkälaista olisi taide, joka olisi välttämätöntä. Yksi hänen "teeseistään" kuuluu, että päinvastoin kuin yleensä ajatellaan "tunteet seuraavat arvoja. Näet miehen repivän kukkia pustossa ja suutut. Kuulet että hän vie niitä äitinsä haudalle ja liikutut." Tunteet ovat siten sidoksissa itse tapahtumaan liittyvään laajempaan kontekstiin.

Aiheissa Turkka piiskaa niin itseään taiteentekijänä kuin taidetta laajemminkin. Kaikki totutut käytännöt ja konventiot saavat kyytiä. Elämä on aina isompaa kuin mitä siitä pystyy kirjoittamaan. Kun tekstiä ei synny, Turkka pohtii, että todella uutta luodakseen olisi ensin kirjoitettava uusiksi koko kielioppi. Kieli näyttäytyy kahleena, joka kuljettaa mukanaan vanhaa ja totuttua ja estää todellisen uuden syntymisen. Vaikka Turkka ei pidä itseään kirjailijana hän ironisoi omaa olemistaan kirjailijuuden kautta. "Minä olen tekeytynyt yksinäiseksi ja keuhkotautisen näköiseksi koska se on kirjailijoiden tauti."


Esineellistyminen

Luin Turkan Aiheita ensimmäisen kerran 90-luvulla ja tein siihen silloin monia alleviivauksia. Myös tällä toisella lukukerralla yksi minua eniten puhutelleista kohdista liittyy ihmisten tapaan rakentaa itseään ja luoda itselleen eri tilanteissa käyttökelpoisia minuuksia. Vaikka ulospäin saattaisi näyttää, että ihminen tekee jotakin toisen ihmisen vuoksi, paljastuu pinnan alta oman minän eri puolien tuunausoperaatio. Ihminen tulee olevaksi suhteessa toiseen, paikkaan ja materiaan, jolla hän itsensä ympäröi. Eri paikoissa ja yhteyksissä hän näyttää eri puolia itsestään käyttämällä eri korostuskeinoja. 

Ja nämä henkilöt ovat sen paikan mukaisia jossa ollaan. Puettuja niin kuin pitää, tekevät mitä pitää. Ihminen saa kulloisenkin luonteensa esineistä. Tätä on kaiken esineellistyminen. Ihminen saa voimansa esineistä ja vaatteista, saa tarkoituksen ja imagon, on esine ja vaate itsekin.  


Jos haluaa kuvata ihmisen, onnistuu se Turkan mukaan parhaiten kuvaamalla hänet esineiden kautta. Mietin tätä ottamalla tähän väliin itse keksimäni käytännön esimerkin. Kuvitellaan, että on neljä ihmistä, joista kullakin on olohuoneen pöydällä lehti. Yhdellä se on Nuori Voima, toisella V8-Magazine, kolmannella Seiska ja neljännellä Financial Times. Nyt on sinun vuorosi. Pidetään myös mielessä, kuten Turkka huomauttaa, että ihminen voi kuvitella olevansa mitä tahansa, mutta ollaakseen sitä, mitä hän kuvittelee olevansa, on hänen saatava siihen muilta ihmisiltä vahvistus.

Ihminen on sekä haastattelu itsestään että muiden ihmisten lausunnot hänestä.


Jos sanaa draivi ei olisi olemassa, se pitäisi Turkan vuoksi keksiä

Turkan lauseet ovat usein niin koomisia että ne ovat traagisia ja niin traagisia, että ne ovat koomisia. Hyvästä esimerkistä käy vaikkapa se, miten hän rinnastaa toisiinsa Jeesuksen nostamisen ristiltä ja pultsarien nostamisen kadulta poliisiautoon. Turkka lähestyy aiheitaan väliin tavalla, josta tekisi mieli käyttää vanhanaikaista sanaa 'rienaava.' Vaikka maailma on muuttunut monella tapaa Aiheiden julkaisemisen jälkeen, ei niihin sisäänkirjoitettu draivi ole hävinnyt minnekään. Yhteiskunta tarvitsee tulkkinsa ja Turkka oli tässä tehtävässä yksi lahjakkaimmista. Hän pöyhi ja myllersi, oli ristiriitaisen ihastuttava ja vihastuttava.


Helmet-järjestelmässä on tällä hetkellä 90 varausta Aiheisiin. Tämä todistanee osaltaan, että Turkan kirjoitukset kiinnostavat yhä uusia lukijasukupolvia. Ilokseni kuulin lisäksi, että Otavalta on tulossa Aiheista uusi painos. Suosittelen Aiheita lukijoille, jotka nauttivat tinkimättömästä ja hikisestä menosta ja haluavat nähdä ihmisen lähietäisyydeltä joskus suorastaan kiusallisen tarkasti. Turkan läsnäolo tässä kokoelmassa on vahvaa ja autenttista. Hänellä on paljon sanottavaa ja harvinaislaatuinen sanomisen taito.

RIP.


Jouko Turkka: Aiheita (1990/1982)
170 sivua
Kustantaja: Otava (Parasta kotimaista -sarja)


BAR Finland, edelliset kirjoitukset:

BAR Finland -projektin esittely

BAR Finland 1 - Tommi Melender: Onnellisuudesta
BAR Finland 2 - Märta Tikkanen: Personliga angelägenheter
BAR Finland 3 - Raija Siekkinen: Saari
BAR Finland 4 - Tove Jansson: Kesäkirja
BAR Finland 5 - Jari Järvelä: Romeo ja Julia


Kommentit

  1. Baarissa kun ollaan sallittakoon, että vähän, en paljoa, aiheen ohi avaudun itsestäni (hah ha): joskus nuoruudessani olin jossain toisessa baarissa ja sattumalta seurueessa oli (kuuluisa!) astrologi. Hän kertoili kaikkea mun horoskoopista ja mainitsi kolme kuuluisuutta, jotka on samantyyppisiä kuin mä. Yksi niistä oli Jouko Turkka. (Me ei olla horoskooppisamiksia, just tarkastin.) En oikein tiedä miten suhtautua asiaan.;) Joskus myös esitän/imitoin Jouko Turkkaa, itseni mielestä tosi hyvin tietenkin. Täytysköhän mun siis lukea tämä kirja?

    Tää Bar Finland on mainio. Ehkä tää ois mun kantis.:)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketkä oli ne kaksi muuta? Mielenkiintoista, että myös Turkka mainittiin samantyyppiseksi. Oliskohan jostain tietynlaisesta ehdottomuudesta ja tavallisimman hylkäämisestä kyse? Voit vastata ihan rauhassa, sillä baarissa on porukka jo niin juovuksissa, että ei ne enää huomenna muista mitä tänään puhutaan. :D

      Niin ja pitää sun tämä lukea. Sehän on vähän sitten kuin lukisit omien ajatustesi elämäkertaa. :D Kiitos Sanna ja tervetuloa kanta-asiakkaaksi. Lupaan, että pääset aina sisään jonon ohi ja ensimmmäinen drinkki on ilmainen ja jotain muitakin yllätyksiä on luvassa.

      Poista
    2. Siis mitä, ooksmä ehdoton??! En mä nyt tiedä uskallanko kertoa muita. Ehkä X:n drinkin ja valomerkin jälkeen, jos löydät mut jostain pöydän alta.:D

      Mahtavaa, mähän saan ihan vip-kohtelua!

      Poista
    3. Olet sä vähän siihen suuntaan, mut hyvällä tavalla. Paha tehtävä, koska siinä vaiheessa mun silmälasit on varman jo kadonnu. :D

      Toi VIP on ihanaa. Mitä sitä muuta ihminen elämältä kaipaakaan kun olla VIP. :D :D :D

      Poista
  2. Turkka on suuri tuntematon - Hänen poismenonsa myötä Suomen kulttuuritaivaalta himmeni jälleen yksi uniikki tähti. Tekstiäsi oli jälleen hienoa lukea, kiitos!

    Bar Finland = <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uniikki tähti - hienosti ja kauniisti todettu. Minä kyllä jotenkin pelkäsin Turkkaa, mutta ihannoinkin kyllä ja enimmäkseen aika ristiriitaisin fiiliksin, mutta valovoimainen persoona hän oli ja jätti jälkensä ja arpensa Suomen teatterielämään.

      Kiitos Kaisa Reetta ja hyvää viikonloppua.

      Poista
  3. Surua ja kunnioitusta Turkan kuolinuutisesta. Joskus on mietitty neroja, hän lienee sitä kategoriaa. Neroja ei ole helppo ynmärtää. Aikalaisten ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaa on olla profeetta omalla maallaan ja omana aikanaan. Mielenkiintoista ajatella, miten Turkan rooli osana suomalaista teatterielämää tullaan näkemään esim. parinkymmenen vuoden päästä. Kiitos Arja kommentista.

      Poista
  4. Hyvin samanlainen kokemus on meillä tästä kirjasta! Itse luin sen nyt vasta ensimmäistä kertaa ja totesinkin, että ehkä toinen kerta avaisi vielä enemmän, vaikka olin nyt jo hyvin vaikuttunut. Mutta juuri tuo tragikoomisuus ja käytäntöjen & konventioiden ravistelu nousivat myös omassa lukukokemuksessani pinnalle. Hienoa, jos kirjasta on tosiaan tulossa uusi painos, menee ostolistalle sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin just lukemassa sun tekstin. Aika lailla samoilla linjoilla mennään tosiaan. Kannatta kyllä ostaa omaksi, kun taas on saatavilla. Kiitos kun kävit kommentoimassa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän