Siirry pääsisältöön

Chigozie Obioma: Kalamiehet



Nigerialaisen Chigozie Obioman (s. 1986) romaani Kalamiehet on herättänyt suurta ja innostunutta huomiota maailmalla ja teos oli myös Man Booker-finalisti. Tämän teoksen osakseen saama suitsutus on ansaittua, sillä Kalamiehet on hurmaava ja mukaansatempaava romaani, jonka tunnelma on harvinaisen aidon ja vilpittömän tuntuinen. Teoksen viimeiset viisikymmentä sivua saivat minut jännittämään kirjan henkilöiden puolesta niin, että annoin piupaut nukkumaanmenolle. Mitäpä yöunista, ne nyt ovat muutoinkin yliarvostettuja.

Kalamiesten loppusanoissa Obioma kertoo, mistä hänen kirjassaan on kysymys. Ihmettelen tätä ratkaisua. Miksi lukijalle kerrotaan, miten hänen pitäisi Obioman kirjaa tulkita? Onneksi sentään Obioman avautuminen omasta romaanistaan löytyy teoksen lopusta, jolloin se ei haittaa itse lukemista ja oman käsityksen muodostamista tästä teoksesta.


Perhe ja sen poissaoleva pää

Kalamiehet on kertomus Agwun perheestä, joka joutuu koko perhettä ravistelevien myllerrysten kouriin. Äiti pitää kauppakojua ja isä on töissä Nigerian keskuspankissa. Lapsia on yhteensä kuusi: viisi poikaa ja yksi tyttö. Suurin osa kerronnasta keskittyy neljään vanhimpaan veljekseen heistä nuorimman, Benin, toimiessa kertojana.

Olen lukenut nigerialaista kirjallisuutta enemmän kuin  minkään toisen Afrikan maan kirjallisuutta, joka johtuu pitkälti siitä, että nigerialaiset kirjoittavat usein englanniksi ja tämän vuoksi sitä on hyvin saatavilla. Lukemieni teosten välille alkaa pikku hiljaa muodostua vuoropuhelua. Erityisesti Obioman tapa kuvata perheen valtasuhteita ja koulutukselle annettua suunnatonta merkitystä muistuttaa Chihamanda Adichien romaanista Puppuranpunainen hibiskus, jossa niinikään perheen isä on Kalamiesten herra Agwun tapainen rankkaa ruumiillista kuritusta käyttävä kasvattaja ja perheen ehdoton auktoriteetti. Kalamiesten isällä on myös valmis ”unelmasäkki” poikiensa tulevaisuutta varten. Vanhimmasta pojasta Ikennasta pitää tulla lentäjä, Bojasta lakimies, Obembesta lääkäri ja kertojana toimivasta Benistä professori. 

Kun isä joutuu lähtemään töihin toiselle paikkakunnalle perhe ajautuu kaaokseen. Tässä on ensimmäinen kohta, jossa voidaan kysyä, että olisivatko tapahtumat menneet toisin, jos isä olisi ollut läsnä enemmän kuin joinakin viikonloppuina. Onko Obioman viesti, että perhe tarvitsee voidakseen hyvin vahvan miespuolisen perheenpään vaiko kenties niin, että olisi jo aika tehdä vallansiirtoa miehiltä naisille.

Oraakkeli Abulu

Kalamiehissä käy Chinua Acheben romaanin mukaisesti: Kaikki hajoaa. Acheben romaaniin viitataan Kalamiehissä myös eksplisiittisesti useammankin kerran ja sillä on ratkaiseva merkitys tapahtumien kululle. Achebe kuvaa, mitä tapahtuu, kun valkoinen mies tulee niegerialaiseen kylään omine tapoineen ja uskontoineen. Obioma siirtää traditionaalisten ja modernien arvojen välisen konfliktin aikaansaamat ristiriidat perheen sisälle painottaen perheensisäisen yhtenäisyyden merkitystä. Se, mitä vastaan ei yhtenäisenä rintamana käydä koituu tuhoksi. Kalamiehissä tuhon enkeli on Abulu, mieleltään sairas mies, eräänlainen oraakkeli, joka lausuu veljeksille ennustuksen, joka alkaa toteuttaa itseään.

Tässä kohdin on toinen paikka, jossa voidaan kysyä, olisivatko tapahtumat menneet eri tavalla, jos veljekset eivät olisi uskoneet Abulun ennustukseen. Vielä nykypäivänäkin erityisesti vanhemman sukupolven afrikkalaisten ajattelua värittävät monet taikauskoiset näkemykset. Kalamiehet sijoittuu pääasiassa 1990-luvulle ja osoittaa, että taikauskon voima on suuri. Toisaalta moni länsimainenkin ennustajalla käynyt ihminen alkaa huomaamattaan elää niin, että ennustus alkaa toteuttaa itseään. Ennustuksesta tulee siemen, jonka ihminen itse kasvattaa.

Kohtalon koukkuinen sormi

Obioman kerronta on hurjan vaivattoman tuntuista. Tuntuu kuin teksti virtaisi hanasta, jonka painetta Obioma vaihtelee. Välillä teksti pisaroi kuin lämmin ja hellä suihku, toisinaan taas se nostattaa iholle surun kipeitä haavoja. Lukiessani olen Nigerian Akuressa. Käyn pahalla joella, josta minua on varoitettu. Kuljeskelen perheen talossa ja kun veljsten äiti joutuu mielisairalaan, minä olen sielläkin hänen mukanaan. Tunnen halua puuttua tapahtumien kulkuun. Estää, että ei kävisi siten, mihin kaikki merkit jo pitkän aikaa ovat viitanneet.

Nigerian yhteiskunnallinen epävakaus vallankumouksineen ja arvaamattomine diktaattoreineen tuo romaaniin omat sävynsä. Taistelu vallasta on brutaalia ja veristä. Ihmisiä hallitaan pelolla. Jännitys tihenee loppua kohti ja sotilaiden saappaista alkaa kuulua yhä kovempi kumina. Tarinan yllä roikkuu kohtalon koukkuinen sormi, jonka kynttä koristaa milloin minkäkin poliittisen ryhmittymän lippu. Se napauttaa veljestä toisensa jälkeen. Se saa tekemään tekoja, jotka ovat yleistasolla väärin, mutta jotka yksilötasolla tuntuvat oikeutetuilta. Ihmisen on tehtävä, mitä hänen on tehtävä, vaikka tekeminen ei olisikaan moraalisesti hyväksyttävää. Oikeuden ottamisesta omiin käsiin ei seuraa hyvää ja koston aiheuttama voitontunne jää kalvaaksi.

Hämmästyttää, kummastuttaa, ihastuttaa

Obiomalla on mielenkiintoinen tapa aloittaa numeroidut kappaleet, joita on yhteensä 18,  metaforisilla luonnehdinnoilla

"Me olimme kalamiehiä." 
"Äitini oli haukankasvattaja." 
"Viha on iilimato." 
"Ikenna oli pyton."  

En aluksi oikein tiennyt, mitä näistä luonnehdinnoista tulisi ajatella. Mietin niiden tarpeellisuutta, mutta loppujen lopuksi kappaleiden alkumetaforat kääntyivät teoksen voitoksi. Ne juurruttivat tarinaa ja yhdistivät ihmisen osaksi laajempaa maailmaa. Ne syvensivät kerrontaa ja muokkasivat maaperää otolliseksi henkilöhahmojen kasvulle. 

Ei tarvitse omata erityisiä ennustustaitoja, kun totean, että Kalamiehet tulee olemaan yksi tämän kirjasyksyn valloittavimmista tuttavuuksista ja toivonkin, että lukijat lähtisivät sankoin joukoin näiden veljesten kanssa kalaan. Obiomalla on taito kirjoittaa niin, että se menee suoraan sydämeen. Kalamiehet on rehellisen romaanikerronnan juhlanäytös. Siinä sykkii John Williamsin Stonerin kaltainen ihmisen ihon lämmin pulssi. Aika näyttää, tuleeko Obiomasta Nigerian uusi Adichie.



Chigozie Obioma: Kalamiehet
336 sivua
Englanninkielinen alkuteos: The Fishermen
Suomentanut: Heli Naski
Kustantaja: Atena
Arvostelukappaleesta kiitos kustantajalle.


Kalamiehistä on kirjoittanut myös Kartanon kruunaamaton lukija -blogin Elegia


Kommentit

  1. Kuvaava arvio tästä hienosta romaanista! Nyökyttelen päätäni ja olen samaa mieltä. Ja ilahduttaa, että sinäkin tästä pidit. Minuun Kalamiehet tosiaan kolahti ja lujaa. Myös vertauskuvat (Ikenna on pyton jne.) kiehtoivat minua, sillä koin ne varsin osuvina - semminkin kun Obioma avaa ne taiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli se tunnelma ja ote jotenkin niin omanlaisiaan ja viehättivä ja hirmuinen imu (erityisesti kirjan lopussa). Kun vielä tähän alle olin lukenut sen Robert Cooverin kirjan, niin tämä tuntui tosi hyvältä siihen päälle. Kiitos Elegia.

      Poista
  2. Jes jes jes, tämä tulossa on lukuun :)! Ja nyt luen sitä Adichieta ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nigeria haltuun vaikka kirja kerrallaan. Yes! On sitten mukava myöhemmin lukea, mitä "matkoillasi" olet kohdannut. Kiitos bleue.

      Poista
  3. Hieno ja houkutteleva arvio. Minä otan myös motokseni 'Nigeria haltuun vaikka kirja kerrallaan.' Se nimittäin ei ole hallussa ollenkaan eikä ylipäätään Afrikkakaan... Olen tainnut lukea vain André Brinkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä periaate. :D Oletko Riitta lukenut Chimamanda Adichieta? Jos et, niin hänestä on hyvä aloittaa, vaikka tietysti "oikeaoppiseseti" kannattaisi aloittaa tuosta tässäkin bloggauksessa mainitusta Acheben kirjasta Kaikki hajoaa. Olen suunnittelut, että tekisin jossain vaiheessa blogin yläpalkkiin välilehden afrikkalaiselle kirjallisuudelle. Katsotaan, jospa saisin sen aikaan. Kiitos kommentista ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Oi, tulisikohan kirjailijasta uusi Adichie. Adichieta ihailen kovin ja ilahduin tästä tekstistäsi, sillä vaivattoman oloisesti kirjoitettuja, suoraan sydämeen solahtavia tarinoita tarvitaan - ja hyvä, että afrikkalaista kirjallisuutta suomennetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä tosiaan, miten käy. Vaikuttaa kyllä, että nigerialainen kirjallisuus on melkoisessa buustissa tällä hetkellä. En ole vielä ehtinyt lukea Teju Colea, mutta mitä hänestä olen muualta lukenut, niin on myös kovaa kamaa.

      Tämä on kyllä tosiaan hirmuisen vaivattoman tuntuista tekstiä, ihan suorastaan hivelee. Uskon, että niin sinä kuin moni muukin tulee tähän teoksen tykästymään. Kiitos Katja ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Pistin tämän merkille kesällä kustantajien katalogeja selaillessa ja bloggauksesi toimi hyvänä muistutuksena sen olemassaolosta! Olen eksynyt Afrikkaan oikeastaan vain André Brinkin matkassa, Adichien Kaikki hajoaa jäi vielä odottamaan vuoroaan, vaikka minun piti lukea se Kansojen juurilla -haasteeseen. No, toivotaan, että pääsen pian kirjamatkailemaan vieraampiin maisemiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Afrikkalainen kirjallisuus on yksi omista erityiskiinnostuksen kohteistani. On ollut jo vuosia. Etelä-Afrikka on vähän oma juttunsa ja sieltäkin tulee paljon kiinnostavaa, kuten nyt vaikka Lauren Beukes, jota on myös suomennettu.

      Tuo Kaikki hajoaa on Chinua Acheben romaani, josta monesti on sanottu, että se on afrikkalaisen kirjallisuuden peruskivi. Hyviä matkoja afrikkalaisiin maisemiin ja kiitos kommentista!

      Poista
  6. Tämä kiinnostaa kyllä kovasti, jospa saisin kirjan pian käsiini. Vaikuttaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Jonna saat Kalamiehet pian käsiisi. On vaikea kuvitella, että tästä voisi olla pitämättä edes yhtään, kun tämä vaan on niin jotenkin valloittava kirja. Kiitos kommentista ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Saitpas tämän kuulostamaan kiinnostavalta! Tuon Kaikki hajoaa olen lukenut ja pidin kovasti, mutta tajusin juuri etten tänä vuonna ole lukenut mitään afrikkalaista kirjallisuutta. Kummastuttaa tämä havainto...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, kun olet lukenut Kaikki hajoaa, niin sinullahan on hyvä lähtötilanne tämän kirjan suhteen. Ei tämä sinällään edellytä tuon Acheben kirjan lukemista, mutta jos sen on lukenut, niin se kyllä rikastuttaa Kalamiesten lukemista.

      Tosiaan välillä sitä huomaa, että jotain kirjallisuuden osa-aluetta ihan itseltäänkin huomaamatta ei ole tullut lukeneeksi. Onneksi voi aina tehdä korjausliikkeen :D Kiitos Jane kommentistasi ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Olipa taas ihanasti kirjoitettu postaus :) Minua odottelee tämä myös tuolla kirjapinossa lukuvuoroaan, se vaikutti jo heti ensitutustumalla mielenkiintoisella, nyt vain entistä enemmän! Itse olen nigerialaiseen kirjallisuuteen tutustunut lähinnä Adichien kautta, mutta häneltä onkin sitten tullut koko tuotanto luettua, että luotto on siinäkin mielessä suuri. Afrikkalaista kirjallisuutta lukisi mielellään vielä enemmänkin, pitäisi ihan syventyä etsimään parhaita käännettyjä, ehkä hieman Nigerian ulkopuoleltakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Kalamiehet on tulossa sinulla lukuun. Tämä kirja kyllä ansaitsee tulla luetuksi ja puhutuksi ja no, vähän hehkutetuksikin.

      Sain eräältä bloggarilta kerran afrikkalaisen kirjan suosituksen ja laitan sen nyt eteen päin sinulle. Kyseessä on zimbabwelaisenJ. Nozipo Marairen romaani Tyttäreni Zenzele. Siinä ei ole kovin houkutteleva kansi, mutta itse teos on vallan ihastuttava. Jos haluat jotain etukäteistietoa, niin olen kirjoittanut siitä tässä: http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2014/03/j-nozipo-maraire-tyttareni-zenzele.html

      PS. Zimbabwesta tulee myös paljon kiinnostavaa, esim. Noviolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet (se oli aikanaan mun eka bloggaus. voi aikoja, voi tapoja :D tai sitten esim. Yvonne Vera. Suomennettu on ainakin Palava perhonen. Aivan loistava on Tendai Huchu, jolta valitettavasti ei ole suomennettu, mutta hänellä on teos The Hairdresser of Harare, josta innostuin niin, että laitoin hänelle jopa kiitosmeilin ja johon sain häneltä myös vastauksen, jossa hän suositteli luettavaksi juuri tuota Bulawayon teosta.

      Kiitos Laura ja viikonloppuja!

      Poista
    2. Ihania vinkkejä, KIITOS! :) Pitää tutustua vielä lähemmin, mutta laitoin suoraan jo lukulistalle, voisikin pian jo jonkun varata kirjastostakin omaan lähikirjastoon noudettavaksi. Olen jumiutunut tänä vuonna niin vahvasti kotimaisen kirjallisuuden pariin, että käännettyä pitää ihan etsimällä etsiä, jotta keksii edes mitä haluaisi lukea. :D

      Poista
    3. Mukava kuulla, että vinkit ilahduttivat. Hyviä lukuhetkiä afrikkalaisen kirjallisuuden parissa.

      Poista
  9. Mulla on tämä pariakymmentä sivua vaille luettu. Jostain syystä olen halunnut vain venyttää kirjan lukemista, en millään haluaisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska aina kun luen pätkän, kirjassa tapahtuu niin paljon. Kai tämä on pakko lukea loppuun, kävi miten kävi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olet hurja, kun pystyt säätelemään Kalamiesten lopun lukemista. Itse en todellakaan olisi siihen kyennyt, vaan luin välittämättä, että kello oli siinä vaiheessa jo aivan liian paljon ajatellen seuraavan aamun herätystä. Joskus kyllä on niinkin, että pitkitän viimeisten sivujen lukemista, kun en haluaisi teoksen päättyvän. Kiitos Mari.

      Poista
  10. En tiedä, onko se sitten jotenkin miehekästä luoda näitä kansallisia allegorioita - minuakin hieman hämmensivät Obioman jälkisanat, jotka tuntuivat jonkunlaisena "lukuohjeena". Muutenhan kirja oli esimerkillisen ei-selittelevä ja jätti lukijalle paljon tilaa tulkita itse.

    Ydinperhekeskeisyys oli myös kiinnostavaa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Nigeriassa on tosi paljon yksinhuoltajaperheitä, kun "ukot" ovat suurissa määrin Euroopassa kalalla. Tosin tässä kuvataan aikaa, jolloin maastamuutto ei ehkä vielä ollut niin laajaa kuin nyt. Mua äitihahmon perinteisyys/heikkous ei häirinnyt, olihan tuo pariskunta kuitenkin jollain tapaa tasa-arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan missään haastattelussa kysytty Obiomalta noista jälkisanoista? Olisi tosiaan kiinnostavaa tietää, miksi hän ne kirjoitti. On kyllä sinänsä minusta hienoa, että oman maan tarinoita ja tarustoa otetaan mukaan.

      Mua aina ottaa päähän, kun on juttuja, joissa asioiden hoituminen edellyttää perheen miespuolisen jäsenen päätöksentekoa ym. Sinänsä tietysti noin se varmasti on ollut ja onhan meillä ihan koti-Suomessakin paljon (eli liikaa) esimerkkejä siitä, miten lapset ei lotkauta korvaansa äidin sanoille, mutta kun isä kerran korottaa ääntän, niin johan tottelevat. Tämä nyt vaan sen takia, että tuo Kalamiesten perhe ei tässä asiassa ollut, kun asiaa miettii, ollenkaan erikoinen vallanjaon suhteen. Tästä nyt voisi tietysti jatkaa paljonkin. Kiitos Anu kommentista.

      Poista
  11. Nigerialaista kirjallisuutta... vai pitäisikö sanoa igbo-kirjallisuutta? Kalamiesten lopussahan Obioma melko tylysti kirjoittaa, että ei ole olemassa mitään Nigeriaa (lopun selitysluku oli todellakin outo ratkaisu). Niin Obioma, Adichie kuin Achebe ovat igboja.

    Adichie on suosikkikirjailijani ja Nigeriaan liittyy minulla henkilökohtaisia, lämpimiä muistoja, joten tartuin tähän kirjaan innolla. Mutta valitettavasti en oikein innostunut kirjasta. Kirjassa oli liikaa tyhjäkäyntiä dramaattisten käännekohtien (2kpl) välissä. Dramaturgisesti (toisin kuin Adichien kirjoissa) tässä tapahtui vähän.

    Lisäksi minua jäi vaivaamaan kirjan sanoma. Kirjan lopussa kertojan isä siunaa poikansa teot. Oliko tämä tietoinen ratkaisu ja mitä sillä haluttiin kertoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa, olisiko igbo-kirjallisuus oikeampi nimi. Tietysti osasta Afrikkaa kuitenkin käytetään nimitystä Nigeria, joten ei kai se ihan väärin ole sekään. Hyvä muuten, kun tämäkin asia tuli puheeksi, sillä en oikeastaan ole kiinnittänyt huomiota siihen, ovatko nigerialaiset kirjailijat, joita olen lukenut, olleet igboja vai ei.

      Adichie on minunkin suosikeitani ja myös Sefi Atta ja pidin kovasti myös tänä vuonna Baileys-palkintolistalla olleesta Ayobami Adebayon romaanista Stay with me. Tämän Obiomankin parissa viihdyin kyllä hyvin. En muista nyt ihan tarkasti tuota loppua enää, joten en uskalla ottaa asiaan kantaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän