lauantai 23. heinäkuuta 2016

Brooklyn (elokuva)

Katsoin eilen John Crowleyn ohjaaman elokuvasovituksen Colm Toibinin romaanista Brooklyn. Kuinka ollakaan Kaisa V. oli juuri postannut tästä elokuvasta, joten sen sijaan, että olisin kirjoittanut ajatukseni Kaisa V:n bloggauksen kommenttiboksiin päätin kirjoittaa tästä elokuvasta muutaman sanan blogiini. Samalla tulen edistäneeksi Seitsemännen taiteen tarinat -haastetta.

Lyhykäisyydessään Brooklynin juoni on seuraava: Eilis Lacey ei löydä työtä kotimaastaan Irlannista ja lähteen sen vuoksi Amerikan ihmemaahan. Tarkemmin sanottuna New Yorkin Brooklyniin, johon niin monet muutkin irlantilaiset maahanmuuttajat ovat asettuneet. Uudessa maassa kaikki on vierasta ja Eilis huomaa, että pärjätäkseen hänen on opeteltava amerikkalainen jutustelun taito. Myyjänä hienossa tavaratalossa on asiakkaita miellyttääkseen osattava puhua kepeästi.

Kova koti-ikävä vaivaa Eilisiä ja uusi elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta vasta kun hän löytää rakkauden. Kuinka ollakaan Eilis joutuu palaamaan kotimaahansa siskonsa kuoltua ja hänen lähipiirinsä keksii monia ovelia kommervenkkejä, jotta Eilis jäisi Irlantiin. Rakkauttakin on ilmassa ja Eilis joutuu valitsemaan "kotikylän pojan" ja amerikkalaisen rakkautensa välillä.

Elokuva kuvaa Toibinin romaania hyvin uskollisesti. Seikka, joka on sekä elokuvan ansio että puute. Ansio, koska kaikki olennaiset elementit ovat mukana. Puute, koska elokuva jää lähinnä Toibinin romaanin kuvallistetuksi versioksi. Crowleyn ohjaus ei käytä hyväkseen elokuvan keinoja, vaan tyytyy pelkkään tarinan kuvittamiseen. Näin vaikuttaa olevan hyvin usein, kun kirjan pohjalta tehdään elokuva. Teksti muutetaan kuviksi ja elokuva lepää kirjan tarinan varassa. Usein onkin niin, että kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia katsoessani huomaan, että omat lukemisen aikana luomani mielikuvat ja tunnelmat ovat niin paljon vahvempia kuin mitä elokuva pystyy tarjoamaan, että tuloksena on useimmiten jonkinasteinen pettymys.

Brooklynin päänäyttelijät, Eilisiä esittävä Saoirse Ronan sekä hänen italiaisamerikkalainen rakkautensa Tony (Emory Cohen) ovat rooleissaan loistavia ja pelastavat kaiken, mikä pelastettavissa on. He ovat sekä ilmeikkäitä että uskottavia rooleissaan. Saoirse Ronanin kasvoilta on luettavissa paljon ja Emory Cohen taas esittää kutkuttavasti rakkauden pauloihin joutunutta nuorta miestä. Elokuvaa katsoessa tuntuu siltä, että juuri sellaista rakkaus varmaan oli 1950-luvun Brooklynissa. Viatonta ja varovaista. Siinä missä Eilisin täyttää nostalgia kotimaataan kohtaan, minä taas koen viehtymystä elokuvan kuvamaa aikakautta kohtaan. Ollapa tuollaista suloista viattomuutta maailmassa vielä nykyisinkin. 

Hyvä käsikirjoitus ja hyvät näyttelijät eivät vielä tee loistavaa elokuvaa. Brooklyn edustaa hyvätasoista ja varman päälle tehtyä suurille joukoille suunnattua elokuvaa, mutta sen enempään siitä ei ole. Elokuvasovitus toiminee parhaiten katsojille, jotka eivät ole kirjaa lukeneet.


John Crowley: Brooklyn (2016)
Com Toibinin samannimisen romaanin pohjalta elokuvaksi käsikirjoittanut Nick Hornby
Päärooleissa Saoirse Ronan ja Emory Cohen

12 kommenttia:

  1. Minuakin viehätti hirveästi tässä aikakauden kuvaus, niin Brooklynissä kuin Irlannissakin, joskin en taida ihan uskoa tuohon suloiseen viattomuuteen, joka 1950-lukuun niin usein liitetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tullaan nyt samoihin juttuihin, joista oli puhetta Parkkisen Säädyllisen ainesosan kohdalla. Kyllä 50-lukulainen moraalikoodisto oli hyvin erilainen kuin 60-luvulla, joka oli vapautumisen vuosikymmen. Tietenkään mikään ei pidä paikkaansa joka ikisen yksilön kohdalla, mutta noin suurina linjoina. Kiitos Kaisa V. Sinun kirjoituksesi innostamana tosiaan päätin rustata tämän omani. :D

      Poista
  2. Olen kokenut usein samoin kirjan pohjalta tehtyjä elokuvia katsoessani, esim. Poikani Kevin ja Sovitus ovat tällaisia. Parempia ovat elokuvat, joiden idea on jostain huonosta pikkunovellista tai ei mistään valmiista, vaan käsikirjoitus on tehty ilman mitään pohjatekstiä.

    Äläs nyt Kaisa V. ;) Olisitpa lukenut minun äitini saaman kirjeen rannalle jääneeltä kosijalta. Se on tosin kirjoitettu 40-luvun puolivälissä; minä synnyin 1950 ja veljeni sitä ennen 1947. "... Sinä Hilja hylkäsit tarjoukseni ja vauraamman elämän, otit Fransin, jolla ei ole Sinulle paljon tarjota. Kunnioitan päätöstäsi. Tulen silti aina rakastamaan Sinua ja vain Sinua..." Jotain tähän tyyliin. Ja tämä köyhissä maalaisoloissa vähän koulua käyneiden ihmisten keskem.
    Raskauden pelko teki ihmisistä varovaisia, ja kosiskelua tapahtui ilman seksiä kunnes oltiin varmoja, ettei mies jätä. Tässä pidättyväisydessä on jotain hienoa ja arvokasta, mikä katosi 60-luvun vapautumisen myötä. Ainakin minä koen sen niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista Marjatta, että mainitset juuri Poikani Kevinin ja Sovituksen, jotka minusta taas oli varsin onnistuneita. Sovituksessa elokuvana oli paljon hienoa kuvallista juttua ja Poikani Kevin taas oli painostavuudessaan ja jonkinlaisessa jähmeydessään kiintoisa näkemys kirjasta.

      Noista kirjeistä mulla on samantyyppinen kokemus. Olen joskus nähnyt äitini saamia rakkauskirjeitä 50-luvulta ja kyllä niissä tosiaan on paljon viatonta ja suurisanaista rakkautta lyyrisessä puvussa (kirjoittajan kyvyistä tietysti riippuen). Hieno tuo "tulen silti aina rakastamaan Sinua ja vain Sinua" - nykyisin tuo kuulostaisi vaan pateettiselta ja kenties jopa epäuskottavalta konsanaan.

      Vaikka kirjoitinkin, että kaipaan tuollaista viattomuuden aikaa, niin en kyllä suurin surminkaan haluaisi sellaista aikaa itse elää. Eli se on sellaista romanttista kaipausta johonkin, mitä ei ole itse kokenut. Kiitos Marjatta!

      Poista
    2. Joo, on niitä huonompiakin. Minun mielikuvissani Kevinin äiti oli aivan erilainen kuin Tilda Swinton elokuvassa. Sovituksen alku on kirjassa niin runollinen, että petyin elokuvan tavallisuuteen.

      Minä kasvoin nuoreksi naiseksi siinä murrosvaiheessa. Lapsuudessa vallitsi vanhanaikainen maailma, mutta nuoruudessa jo toinen (onneksi, sanon minäkin!). Tulin ylioppilaaksi 1969 ja silloinhan tulivat rymisten kaikki vapautusliikket, The Pill, hippeys jne. Näin kyllä lapsena niitä "puritaanisen" ajan kauhujakin, kun naapurin nuori nainen hukuttautui raskaaksi tulon takia.

      Poista
    3. Mulla sitten taas oli niin, että kun Tilda Swinton oli niin erilainen niin se kääntyi positiivisen puolelle. En kyllä välttämättä haluaisi nähdä tuota elokuvaa uudestaan, oli se sen verran painostava tunnelmaltaan.

      Ihan kauheaa edes ajatella, että naapurisi päätyi noin loputtoman surulliseen ratkaisuun. Onneksi tässä asiassa olemme sentään edenneet.

      Poista
  3. Siltikin haluan katssoa elokuvan, vaikka olen lukenut kirjan. Haluan päästä tunnelmaan, mikä kirjasta nousi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa katsoa elokuva. Se ei ole huono ollenkaan ja tosiaan näyttelijät ovat erinomaisia. Toivon saavani lukea mietteesi elokuvasta tuonnempana. Kiitos Mai!

      Poista
  4. Brooklynin kirjallinen versio ei toiminut minulle lainkaan; taisin antaa sille Goodreadsiin yhden tähden. :) Kirja eteni minun makuuni aivan liian nopeasti, eikä mihinkään oikein syvennytty... mutta leffa voisi toimia paremmin. Elokuviinhan sopii tuommoinen vähän nopsempi eteneminen, ja naispääosan esittäjä on ulkonäkönsä puolesta erinomaisen sopiva osaansa (ups, pahoittelut pinnallisesta kommentista :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle kirjallinen Brooklyn oli suuri. En huomannut ollenkaan, että siinä olisi edetty liian nopeasti. Ehkä ero elokuvaan on juuri siinä, että lukiessa voi rakentaa niitä maailmoja itse ja venyttää ja vanuttaa tarpeen mukaan. Kommenttisi jälkeen jäin miettimään elokuvan rakennetta. Ehkä siinä suhteessa olisi voinut olla jotain toisin. Kiitos Marika! Antoisia hetkin elokuvan parissa.

      Poista
  5. Voi kun Brooklyn oli kirjana niin hyvä, pelkään elokuvan muodostuvan pettymykseksi. Mutta silti aion riskin ottaa, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika tiukkapipo näiden kirjoihin pohjautuvien elokuvien kanssa. Joku Irlannin tuulen ja meren tuoksu jäi tästä puuttumaan ja toisaalta Brooklynin syke, mutta tosiaan näyttelijäntyö on hienoa ja ei tämä nyt ollenkaan huonoimmasta päästä ole niiden elokuvien joukossa, jotka perustuvat kirjaan. Eiköhän tämä ollut Oscar-ehdokkaanakin? Tosin se nyt ei ehkä ole elokuvallisesti paras meriitti, koska listoille pääsevät vaan kassamagneetit.

      Poista