keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

En taida ketään muuta ystävää olla tänä vuonna odottanut niin kiihkeästi kuin Loistavaa ystävääni.

Pidän lukemistani kirjoista excel-taulukkoa, johon merkitsen kirjailijan nimen ja teoksen lisäksi mm. julkaisuvuoden, sivumäärän, ja kirjailijan sukupuolen. Elena Ferranten kohdalla joudun jättämään viimeksi mainitun kategorian tyhjäksi. Ferrante on salaperäinen henkilö, jonka oikea identiteetti on onnistuttu pitämään visusti salassa. Ferrante itse on sanonut, että kirjailija ei ole tärkeä, vaan hänen teoksensa. Kuulostaa Hemingwayltä.

Tutustuin Ferranteen ensimmäistä kertaa helmikuussa 2015, jolloin luin hänen esikoisteoksensa Amalian rakkaus. Tämä teos valikoitui luettavakseni, koska maailmalta oli kuulunut suorastaan hurmoksellista puhetta Ferrantesta ja hänen Napoli-sarjastaan. Nyt lukemani Loistava ystäväni on tämän tetralogian aloitusosa.

Loistava ystäväni kertoo ystävyksistä nimeltä Raffaella Cerullo, jota kutsutaan nimellä Lina ja josta kirjan toinen päähenkilö Elena Greco käyttää nimeä Lila. Elena Greco, miksi juuri Elena? Onko Elena Grecon ja Elena Ferranten välillä jokin yhteys? Onko Napolisarjan pohjalla Ferranten oma elämä? Tähän kysymykseen ei tietenkään ole vastausta, enkä pidä vastausta edes erityisen tärkeänä. Kysymys sinänsä on kyllä erittäin kiinnostava ja mielikuvitusta ruokkiva.

Loistavaa ystävää lukiessani olen jatkuvasti suorastaan piinallisen tietoinen siitä, että tätä teosta lukee moni muukin  juuri samalla hetkellä. Koen olevani Ferranten luomassa kirjallisessa kuplassa, joka vierii pitkin Napolin katuja. Sanottakoon nyt heti, niin se on sanottu. Nimittäin: Loistava ystäväni ei ole mestariteos. Otaksuisin, että se on pikemminkin sen tontin paalutusta, jolle Ferrante jatko-osissa rakentaa talon. Paikoin teos on jopa vähän tylsä. Ferranten kieli ei avaa huikeita maailmoja, eikä teos tarjoa kutkuttavia rakenteellisia ratkaisuja tai kokeellisia kiinnostavuuksia, vaan edustaa taidokasta peruskerrontaa. Napolilaisia nuoria ja heidän vanhempiaan ja sisaruksiaan vilisee teoksessa tungokseen asti. On erinomaista, että teoksen alkuun on painettu luettelo kirjan henkilöistä.

Loistavassa ystävässäni on edellisestä huolimatta sitä jotakin ja erityisen paljon sitä on teoksen alkupuolella, jossa käsitellään Lilan ja Elenan lapsuutta. Teoksen kertojana on Elena, joka tarinan alkaessa on yli 60-vuotias nainen, joka saa Lilan pojalta tietää, että Lila on taas kadoksissa. Se on normaalia - tiettyyn rajaan asti. Lila on mysteerihenkilö teoksen alusta lähtien. Hänestä ei ole saatavilla muuta tietoa kuin se, jonka Elena ystävättärestään kertoo. Koko romaani suodattuu Elenan näkökulman kautta. Tämä avaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia jatko-osia ajatellen.

Tyttöjen ystävyys on kuvattu realistisella mikro-otteella. Jokapäiväisten tapahtumien ja ystävysten välillä vellovien tunteiden sekä sivuhenkilöiden kautta piirtyy kuva napolilaisesta ympäristöstä, jossa väkivalta on arkipäivää. Jos joku ei miellytä, häntä vedetään turpaan. Väkivalta kasvaa teoksessa Ferranten tavaksi kuvata luokkaa. Köyhiä ihmisiä, joilla ei ole paljon muuta menetettävää kuin ylpeytensä.

Lilan ja Elenan ystävyys kiinnitetään muistoihin kohtalonomaisin kääntein. Lila on uskalias ja rohkea, aina muutaman askeleen Elenaa edellä. Hän on magneetti, jonka vetovoimaa Elena ei voi vastustaa. Koulussa Lila on ylivoimainen, eikä Elenan auta kuin pureskella hopeamitalin karvasta syrjää. Lila ottaa paikkansa maailmassa epäröimättä, Elena taas tuntee olevansa "etäällä, jopa omista tekemisistään." Elena haluaa miellyttää kaikkia, Lilalle puolestaan ei tulisi mielenkään edes miettiä, mitä muut hänestä ajattelevat. Elenalle kauheinta olisi tulla samanlaiseksi kuin hänen kierosilmäinen ja ontuva äitinsä, jonka ruumiista hän inhoaa. Hänelle Lila on sekä pakopaikka että tie.

Ferrante nostelee pinseteillä esiin Lilan ja Elenan ystävyydestä syviä ja kivuliaita yksityiskohtia. Ystävyys on liimaa, joka jättää jälkensä. Myös ne jäljet, joita aika ei paranna. Myös ne jäljet, jotka saavat ihon kutisemaan. Elenan ja Lilan välisessä verkossa kateuden kalat polskivat pulleina ja ystävyyden voima on Mooses, joka siirtää vuoria.

Loistava ystäväni on sukua Silvia Avallonen Teräkselle. Sekä Ferrante että Avallone kuvaavat nuorten tyttöjen valtaa sekä vallan kohteena olemista.  Nuoruuden holvi on korkea, mutta elämä talloo unelmat rautakorkoisten saappaidensa alle. Kummassakin teoksessa italialaisuus on vahvasti läsnä, talojen seinät rapautuneet ja kaduilla hengittää seksin eau de cologne.

Vaikka Loistava ystäväni ei minua täysin vakuuttanutkaan on se lupaava prologi jatko-osia ajatellen. Mitenköhän tässä nyt malttaa odottaa seuraavaa suomennosta?


Elena Ferrante: Loistava ystäväni (2016)
362 sivua
Italiankielinen alkuteos: L'amica geniale (2011)
Suomentanut: Helinä Kangas
Kustantaja: WSOY
Kiitos arvostelukappaleesta


Muissa blogeissa: 

35 kommenttia:

  1. Uskon samoin, että jatko-osissa on enemmän ns. paukkuja. Minä pidin tästä sarjan aloitusosastakin suuresti, solahdin helposti sen maailmaan. Mutta mestariteos tämä ei ole: sujuvaa ja äärimmäisen nautittavaa luettavaa kylläkin. Mietin lukiessani sitäkin, että tuleeko Elenan kertojanääneen säröjä tai epävarmuuksia - onko hän ensimmäisen osan kaltainen muisteleva kertoja vai muuttuuko vaikkapa epäluotettavaksi kertojaksi. Tätä en voi tietää, mutta on hauska spekuloida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, noi spekulaatiot on ihan parasta. On monta tapaa, mitä voisi seuraavissa osissa tapahtua ihan kerronnankin osalta. Tosi mielenkiinoista nähdä, miten tämä jatkuu. En voi uskoa, etteikö tässä tulisi jotain The juttua, koska tämä sarja on ollut niin suuri juttu maailmalla. Kiitos!

      Poista
  2. Tämä on seuraava kirja, jota odotan kovasti kirjastosta :)

    VastaaPoista
  3. No...nyt minä annan sinulle yhden avaimen minuun, jos sen halaut. Vihaat sitä sanaa, mutta se sana on osa minun lukijaidentiteettiäni, joten pyydän ota se vastaan: Ferranten Loistava ystäväni on loistava LUKUROMAANI. Puolustan haudan tuolta puolenkin käsitettä lukuromaani, laadukas lu,uromaani, kirja joka saa viedä ja kirja jonka ääressä saa myös viihtyä. Minusta kirjan yksi tärkeä funktio on viihdyttäminen. Minä ikävystyn helposti. Olisin takuulla kuollut jo 45 vuotta sitten ellen olisi oppinut lukemaan 4-vuotianaa. Lukeminen pelastaa!

    Olen täysin samaa mieltä sen kanssa mitä sanot Loistavasta ystävästäni, mutta mietinnpä hiukan, missä jännite katkesi. Luin kirjan ja haudutin sitä pari vuorokautta ennen kuin kirjoitin siitä. En saanut kiinni, missä ote herpaantui, mutta se oli jossain puolen välin jälkeen tms. Alku nimittäin on helvetin tiheää ja takuulla vie mukanaan. Miksi jännite katkeaa just silloin, kun aloin odottaa, että tytö voisivat 'alkaa tositoimiin' (hyi minä!)? Petyimmekö me Lilan tekemään ratkaisuun? Vai jaaritteliko Elena liikaa? Vai mitä taphtui? Tätä minulle ei tapahtunut Teräksen kanssa.

    Silti, aion lukea joka ikisen tämän sarjan kirjan, sillä jos Ferrante nyt on kirjoittanut vahvaa, kaikki vasta alkaa. Nyt perustettiin gruntti ja tämän päälle rakentuu iso tarina ja se ei voi olla ilman suurta draama ja tragediaa! Mieti kuka vaarallinen tyyppi nyt hautoo kostoa? Ja eikö Lilan aviomiehen käytös ole vähintäinkin omituista, kun peilaamme sitä kenkiin jotka häissä kiiltelevät Lilan vaarallisen exän jaloissa? Kenet hän on oikein nainut? Minua on nyt alkanut kiinnostaa sekin, että saamme seurata näitä naisia ainakin 66 -vuoden ikään asti.

    Toistan itseänsi, mutta tässä oli tyylissä jotain Doerrin Kaikki se valo jota emme näe, se oli minulla kai 5. ilmestymisvuonnaan. Ja tässä on paljon Terästä, joka oli minulla 5. ilmestymisvuonnaan. Sattumaako? Ehkä. Tai sitten ei.

    Edelleen jään miettimään, miksi ensimmäinen puolikas niin vei ja mitä sitten tapahtui: Ei se pudonnut, ei katkennut tarinan lanka, mutta se taisi vähän venyä, löystyä, sillä siitä puuttui teräs!

    VastaaPoista
  4. Haluan. Haluan ehdottomasti!

    Samaa mieltä, että tämä alkoi vahvasti. Koko se lapsuusosa oli vahvaa. Sitten tapahtui jotain, kun tuli Kengät-osioon. Ja tuo lukuromaani, kuten tiedät, kun kuulen sen sanan juoksen kovempaa kuin Usain Bolt. Ehkä tässä tosiaan on sitä, että ei ole rakenteita ja muita venkuroita, joista niin diggaan. Alussa kuitenkin on jotain jännää vahvaa magiaa ja jos sitä olisi ollut koko teos loppuun asti, olisin kirjoittanut ihan eri tavalla.

    Mutta uskon samoin, että kyllä tästä vielä tulee kova juttu. Itse asiassa muistan jonkun instakaverini maininneen, että homma loksahtaa todella vasta neljännessä osassa. Kiinnostavaa! Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ps. Tässä ei ollut sitä vimmaa, mitä Teräksessä on. Teräs oli vielä parempi kuin edes tajusin silloin, kun siitä kirjoitin.

      Poista
    2. Magia! Se se sana oli jota hain. Sitä oli alkupuolella paljon.

      Teräksen vimma oli ihanaa!!!Mutta pidän myös toisenlaisista kertojista, kunhan Elena ei nyt vain sitten ala olemaan joku kirjan tätityyppi:)

      Tiesin, että vihaat tuota yhtä sanaa, mutta kun olen kuollut, kun olen kuollut, tulen uniisi ja sanon sen aina uudestaan, että muistaisit...Mitä me tehtiin jsokus jossain kirjablogistaniassa.

      R. haluaa niin hirveästi olla Usain Bolt, että kävi vuoden treenillä juoksemassa itsensä maailman 7. nopiemmaksi omassa ikäsarjassaan. Nain intelligentin, olen avioliitossa urhheilijan kanssa:) No, ei niin vakavaa, sillä nyt on menossa koripallo, jossa tosin pelaavat entiset ammattilaiset, mutta onneksi R. lukee kaiken mitä susoittelen! Siis R. voisi sitten saada sut kiinni, mutta en nyt enmpää ärstyä sanalla, joka mulle soi ihan hyvänä, kunhan siinä on edessä huikea, laadukas tms.

      Ole hyvä<3

      (Joktut kirjat muuttuvat ajan myötä. Joko huonompaan tai parempaan. Teräs on sikahyvä ja minä olisin arvannut, että se on sun kirjasi. Nyt se on kypsynyt.)

      Poista
    3. Tervetuloa vaan. Voidaan sitten kuolleina kiistellä lukuromaanista. Kyllä ymmärrän lukuromaanin viehätyksen, mutta yleensä omalla kohdalla on niin, että jään kaipaamaan jotakin sen lukuromaaniominaisuuden lisäksi.

      Onpas R. hurja. Naurattaa tuo, että nait intelligentin ja sait urheilijan. Onneksi kuitenkin nuo molemmat ominaisuudet löytyy samasta miehestä.

      Kauhea ajatus tuli mieleeni. Nimittäin se, että kun Ferranten Napoli-sarja on ollut hyvin suosittu maailmalla, niin onko tuo suosio mahdollista, jos se on oikeasti tosi hyvä. Siis jotenkin niin, että voiko todella laadukas kirjallisuus miellyttää suuria piirejä? Vrt. best sellerit.

      Pakko tunnustaa, että sain Amalian rakkaudesta enemmän kuin tästä Loistavasta ystävästäni, mutta edelleen toistan ja uskon, että tämä on vasta alkua ja myöhemmät osat ripustaa meidät koukkuun.

      Poista
  5. En osaa kommentoida kirjaa. Mutta:
    Excel-taulukot <3 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Excel on ihana, kun se toimii, niin kun haluan. Kun ei, se on hel**tistä. Kiitos.

      Poista
  6. Määrittelet teoksen kiinnostavasti prologiksi, ja sellaisena minäkin sen haluan nähdä. Pidin kyllä tarinasta, mutta odotukseni eivät aivan täyttyneet. Ehkä jatko toimii vahvemmin, vaikka ei tämä avauskaan huono ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aavistelen samaa kuin sinä. Jatkossa kierrokset kasvavat. Tietysti aina on oma ongelmatiikkansa siinä, kun jotain teosta on ihan mahdottomasti hehkutettu. Kiitos Jonna.

      Poista
  7. Omppu, palaan tähän juttuun Ferranten kirjan luettuani :) <3

    VastaaPoista
  8. Sanonko mä 'kunhan saan kirjan 'luettuani'... Painoin lähetä nappulaa, enkä tarkistanut mitä raapustin :)

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä, ettei tämä ollut vielä täyden kympin suoritus, mutta herätti ehdottomasti uteliaisuuteni! Useiden mielestä sarja vain paranee edetessään, joten katsotaan, katsotaan. Vähän ärsyttää, että toinen osa on vielä kirjastolla tilauksessa, mutta kolmas osa on jo saapunut hyllyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin nyt itsekin, että jaksanko odottaa suomennosta vai jatkanko lukemista englanniksi. En haluaisi pitää kovin pitkää taukoa eri osien välillä.

      On ymmärrettävää, että tämä on tavallaan tulevan rakentelua. Oma vikani, että odotin heti tämän ensimmäisen osan olevan suuri huippu. Kiitos Laura.

      Poista
  10. Apua! Olen ollut Ferrantesta kovin kiinnostunut. Mainitsit kommenteissa kuitenkin tuon sanan "best seller", joka aiheuttaa vuosi vuodelta suurempia pettymyksiä minulle. Sitä tarttuu ihmisten hehkuttamaan kirjaan innoissaan ja sitten ihmettelee, mikä oli kaiken sen kohun aiheuttanut, vaikka lukukokemus jää keskiverroksi. Loistava ystävä ei ilmeisesti ole kuitenkaan keskiverto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, en ole ajatellut, että tämä olisi best seller ja tuossa kommentissa toin esiin kauhen ajatukseni, että jos onkin niin. Olen kyllä ihan vakuuttunut siitä, että jatko-osissa tulee kovaa kamaa. Pitää myös muistaa, että kirjoitin tästä omien odotusteni kehyksessä, jotka muodostuvat toisaalta Ferrante-hehkutuksesta, toisaalta niistä fiiliksistä, joita herätti Amalian rakkaus. Tämä ei purrut yhtä vahvasti kuin edellä mainittu, mutta noin ylipäänsä tämä Napoli-sarja on tosi kiinnostava projekti, jota en missään nimessä halua missata. Kiitos Elina.

      Poista
  11. Jälkijunalukijalle on aina helpotus lukea erilaisia, ja varsinkin maanpinnalle palauttavia, arvioita teoksesta. Juonikuvailut yritän hyppiä yli, mutta fiiliksiä imen mielelläni :). Taitaa tämä kirja ainakin niitä nostattaa, pientä ihmettelyä, kuhinaa. Ja sepä parasta kirjablogimaailmassa, kun kommentit täyttyy ja ihmiset supattaa!

    Jatkan Toibinini nauttimista rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs Toibin sulla on nyt menossa?

      En halua osallistua hehkutukseen, jos en koe siihen olevan syytä. Onhan näitä tapauksia ollut, että suunnilleen kaikki muut bloggarit ovat innostuneet jostain teoksesta, mutta itse en ole. Sitten vaan kirjoitan yksinäisessä marginaalissani.

      Loistavan ystävän kohdalla pitää kuitenkin muistaa, että tämä on vaan yksi osaa laajempaa sarjaa. Vähän niinkuin teaseri jatkoa ajatellen. Kiitos bleue.

      Poista
  12. Nora Webster. Mielenkiintoinen. Nautin rauhassa, kun en tiedä minne tämä johdattaa. Ainakin kirjailija osaa nähdä ja kirjoittaa näkökulmia!

    (-ni)

    Ja hmm, joskus itsekin huomaan olevani samassa marginaalilukijaporukassa. Mikäpä siinä ollessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nora Webster on .... enpäs paljastakaan, mitä siitä mietin. Olen ihan täydellisen salamyhkäinen. :) Marginaalit on hyvin jees.

      Poista
  13. My God mikä romaani... Aivan yhtä terävä kuin Teräs ja mikä tunnelataus... Hikoilen vieläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykästyit. Mun ei vielä tämän kanssa tarvinnu vähentää vaatteita, joka ei tarkoita, etteikö niin saattaisi käydä jatkossa.

      Ottaa nyt päähän, kun Avallonen seuraavaa teosta ei ole vielä suomennettu. Ruotsiksi se tietysti on jo käännetty. Aina ne on meitä edellä. Mokomat.

      Kiitos kommentista!

      Poista
  14. No kas, sinäkin teet Teräs-vertauksen! Ja sitten Loistavaan ystävään, joka herätti monenmoisia tunteita, ristiriitaisiakin, mutta myös hienoja hetkiä. Olen samaa mieltä, että lapsuuden aika etenkin tenhoaa. Spekulaatioista kiitos, kuten muustakin luistavanloistavasta tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se jo melkein ihme, jos Loistavasta ystävästä ei tulisi Teräs mieleen. Se on mahtava kirja, henk. koht. minulle tärkeämpi kuin tämä, mutta luulen silti, että kun Napoli-sarja etenee innostun enemmän. Nyt loppupäätelmä oli loistavan sijasta lupaava. Kiitos Tuija kommentistasi.

      Poista
  15. Et ollut ainoa, en tykännyt, sanon suoraan en ihastunut väkivaltaan ja omituiseen kieroiluun, joka mielestäni ei ole ystävyyttä. Tästä ei tarttunut mitään käteen tai mielenpohjalle, ehkä lievä ärtymys sille, että tulipa taas luettua jotain jonka olisin voinut jättää lukemattakin. Herrajjestas, että yksien kenkien valmistus kesti ja siitä nyt sydänjuuria myöten suututaan, sekös se oli tämän kirjan anti...olihan siinä tietysti temperamenttia ja köyhien ja rikkaiden vertailua...kyllä köyhät kuvattiin aika raadollisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mai, ei todellakaan ollut sinun kirjasi. Minusta kyllä tuo luokka-aspekti oli oivallinen ja tuo väkivaltapuolikin todenmukainen, vaikkakin tosin tässä se tuli hyvin vahvasti esiin . Myös Lilan ja Elenan ystävyys oli kyllä kiinnostavasti kuvattu, mutta odotin silti jotain suurempaa. Jotain mahtavuutta, jota löysin Amalian rakkaudesta. Uskon, että tulen pitämään jatko-osista tätä enemmän.

      Kiitos paljon rehellisestä kommentista.

      Poista
    2. Täällä yksi jälkikommentti: yritin nimittäin nyt lukea tätä Ferranten kirjaa mutta se ei kerta kaikkiaan iske. 50 sivua on takana ja yhtä tuskaa... Olen yrittänyt löytää jostakin vertaistukea ja löysin sitten tänne :-) Mielestäni kirjan tyyli on jotenkin ulkokohtaista, en pääse sen sisälle. Kirjailija kirjoittaa ikään kuin raportoiden, ilman tunnetta. Vai johtuisiko siitä, että luen kirjaa ruotsiksi?

      Poista
    3. Olen lukenut sittemmin myös jo toisen osan (englanniksi) ja se oli hurjan paljon parempi. Siinä oli semmosia ihan kunnolla jysäyttäviä kohtia. Minusta tässä ekassa osassa on se ongelma, että kun pitää tuoda esiin laaja joukko henkilöitä, niin se on pois itse tarinalta.

      Mietin vielä, että jos sulle ekat 50 sivua on tuskaa, niin voi apua. Minusta se alku oli tässä paras osuus. Kääks! Kiitos komemntista.

      Poista
    4. Siis olen juuri lukenut kirjan parhaan osan...?! Tää taisi olla sitten tässä :D

      Poista
    5. Yritin kommentoida sulle jo aiemmin, mutta blogger ei ollut yhteistyökykyinen.

      Sitä vaan, että voihan se olla, että se loppuosa on sun mielestä kiinnostavampi. Tämä Ferranten "saaga" on kyllä sen verran kova juttu, että toivon, että lusisit sen ekan osan läpi, sillä toisessa osassa on sen verran kovaa menoa ja monelta olen kuullut, että neljäs osa sitten vasta hurja onkin.

      Poista