Siirry pääsisältöön

Minna Canth: Salakari

Tämä bloggaus on tulkintani Minna Canthin novellista Salakari (1887), jossa päädyn kirjoitukseni lopuksi näkemykseen, joka oli itsellenikin osittain yllätys ja joka syntyi lopullisesti vasta tätä tekstiä kirjoittaessani. Luvassa on kuivaa ja tylsää pohdintaa Salakarin merkityksestä, juoni- ja kaikkia muitakin mahdollisia paljastuksia, analyysiä ja ihmettelyä sekä teoksen syliin heittäytymistä.

Siltä varalta, että lopetat lukemisen tähän, haluan toivottaa jo tässä vaiheessa kirjoitustani kaikille kanssabloggareille ja muille lukijoille

erinomaisen ihastuttavaa Minna Canthin päivää!

Tutkin tilastojani ja niiden mukaan olen lukenut Salakarin edellisen kerran loppuvuodesta 1998. Itse asiassa kirjoitin siitä tuolloin jopa paperin, mutta se on valitettavasti kellarin viimeisessä nurkassa laatikossa, joka on kasan alimpana. Olisi ollut todella mielenkiintoista verrata tätä kirjoitustani tuohon aiempaan, mutta kellarin perkaaminen osoittautui ylivoimaiseksi uraksi. Novellin tapahtumat eivät olleet kovinkaan selkeästi muistissani ja päällimmäiseksi mieleeni oli jäänyt kuvaus Alman ja Nymarkin luisteluretkestä. Muistelin myös, että tässä kertomuksessa oli jotakin, joka jo reilut 15 vuotta sitten jäi mielenpohjalle häiritsemään ja sai minut jo silloin ajattelemaan, että tähän novelliin haluan palata paremmalla ajalla..

*

Salakari on kuvaus avioliitosta ja aviorikoksesta. Alma ja John Karell kuuluvat ylempään keskiluokkaan. John on ammatiltaan rehtori ja lisäksi hän toimii valtiopäiväedustajana. Pariskunnalla on neljä lasta: Arvi, Ella, Lyyli ja Helmi, joista Helmi on vielä vauvaikäinen. Johnin intohimot liittyvät yhteiskunnallisiin asioihin, isänmaahan ja suomalaisuuskysymykseen.

Novellin ensimmäisillä sivuilla pariskunnan yhteiselo vaikuttaa harmoniselta. John lukee ja kirjoittelee kamarissaan ja Alma on lapsilleen omistautunut äiti. Puolisoiden välit vaikuttavat lämpimiltä. Tilanne kuitenkin muuttuu sen jälkeen, kun maisteri Nymark, pormestari Legander ja apteekkari Leistén käyvät vieraisilla. Alma keskustelee Nymarkin kanssa ja tämä saa hänen päänsä pyörälle puheillaan naisten ja miesten välisistä suhteista.

- Te naiset ette ole lainkaan poliittisia, sanoi Nymark.
- Pitäisikö meidän sitten olla? kysyi Alma.
- Kyllä varmaan. Oman itsenne tähden, näettekö. Joka ei osaa etujaan valvoa, hän jää ehdottomasti  tappiolle.
- Missä me mielestänne niin tappiolle joudumme?
- Siinä, joka on koko teidän elämänne perustus ja ydin. Rakkaudessanne.
- Olemmeko tappiolla rakkaudessamme?
- Kieltämättä. Rakkaudessa on nainen orja, mies herra, vaikka pitäisi olla juuri päin vastoin.

Aluksi saattaisi vaikuttaa siltä, että Nymarkin tarkoitusperät ovat vilpittömät ja että hän haluaisi Alman heräävän poliittisesti ja alkavan puolustaa omia etujaan. Edellä siteeratusta vuoropuhelusta käy kuitenkin ilmi, että Nymarkin mukaan naiset ovat tunteidensa vallassa eläviä olentoja, joiden elämän suurin päämäärä on rakkaus. Nymark vetoaa sanoillaan syvälle Alman viattomaan mieleen, kun hän toteaa, että rakkaussuhteessa voimasuhteiden pitäisi olla päinvastoin kuin ne ovat. Palasin tähän Alman ja Nymarkin väliseen keskusteluun vielä Salakarin luettuani. Kun tietää, mitä Alman ja Nymarkin välillä tapahtuu  käy ilmeiseksi, että jo tässä heidän ensimmäisessä keskustelussaan Nymark hahmottelee miehen orjapositiota vaihtoehtona, johon hän itse mielellään asettuisi suhteessaan Almaan. Todellisuudessa hän ei tietenkään ajattele näin, vaan kysymys on Alman viettelystä. Aikalaiskielellä galanteriasta.

Salakari on kannanotto naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon tai paremminkin sen puutteeseen. Canth kuvaa Alman viattomana, lapsenomaisena ja kertomuksen edetessä yhä hysteerisempänä. On suorastaan epäuskottavaa, että Alma joutuu niin kokonaisvaltaisesti Nymarkin pauloihin, että se vaikuttaa jopa tapaan, jolla hän suhtautuu lapsiinsa. Tämä tulee räikeästi esiin esimerkiksi siinä, että Alma käyttää Helmin tissivieroitusta syynä, jonka vuoksi hänen olisi hyvä viettää enemmän aikaa kodin ulkopuolella, ie. käytännössä Nymarkin seurassa.

Canth liittää Salakarin osaksi avioliittoa sekä naisten ja miesten välisiä suhteita käsitellyttä aikalaiskirjallisuutta ja mm. Ibsen, Zola, Strindberg ja Maupassant mainitaan teoksen sivuilla. Henkisen ilmapiirin osalta keskeiseen merkityksen nousee uskonto sekä katsomusjärjestelmänä että ihmisen toiminnan ohjenuorana. Ibsenin kohdalla mainitaan hänen näytelmänsä Rosmersholm (1886) ja Strindbergin osalta Giftas-niminen novellikokoelma (1884).  Rosmersholmissa Rebecca hylkää koko kristillisen ajatusjärjestelmän ja myös Strindberg esittää teoksesaan siinä määrin vahvaa uskontokritiikkiä, että häntä syytettiin teoksen ilmestymisen jälkeen jumalanpilkasta. Alman tutustuminen näihin teoksiin luo pohjaa Nymarkin puheille, joissa korostuvat vanhan ajattelutavan hylkääminen. Ihmisen, myös naisen, tulee olla vapaa ja tehdä omia valintojaan. Vapaa niin avioliiton kuin uskonnonkin kahleista. Alman vapaus on kuitenkin vahvasti Nymarkin taskussa ja hän ohjaa Alman ajatuksia salakavalasti kohti omien tarkoitusperiensä toteutumista.

Yksi teoksen tapahtumakulun kannalta keskeinen Nymarkin kritisoima vanha tapa on puolisoiden osallistuminen seuraelämään yhdessä. Nymark onnistuu vakuuttamaan rakkaudella päänsä sekoittaneen Alman siitä, että eletään uusien tapojen aikaa, jolloin puolisoiden riennot erillään toisistaan eivät ole pelkästään sallittuja, vaan peräti suotavia. Nymarkin onnistuu saada Alma uskomaan sekin, että ei pidä välittää muiden ihmisten ihmettelevistä ja pilkallisista katseista. Hän ylistää Alman kauneutta ja todistelee, että muut ovat seuraelämästä Nymarkin seurassa nauttivalle Almalle vain kateellisia. Nymarkin vaikutuksen alla Almasta tulee sokea ja kuuro. Hän ei näe muuta kuin Nymarkin itsensä, ei kuule muuta kuin sen, minkä Nymark haluaa hänen kuulevan.

Alman hullaantuminen Nymarkiin aina aviorikokseen asti perustellaan pintatasolla sillä, että Nymarkin tavattuaan Alma tajuaa elämänsä olevan tyhjää, puuduttavaa ja näköalatonta. Vaikka Alma on naamiaisissa tajunnut, että muut ihmiset paheksuvat hänen käytöstään ja tuntee syyllisyyttä suhteestaan Nymarkiin, on hänen luottamuksensa Nymarkia kohtaan vahvaa. Alma kokee kotinsa ja kaikkien sen ennen niin tuttujen ja turvallisten esineiden, koko kodin piirin käyneen vieraaksi, mutta ymmärtää, että todellisuudessa muuttunut on vain hän itse. Pelastuksella on vain yksi nimi: Nymark. Kokemastaan tuskasta huolimatta Alma on valmis lähtemään Nymarkin kanssa kohtalokkaalle luisteluretkelle. Kohtalokkaalle siksi, että Alman kiitäessä jäällä Nymarkin kanssa ja antautuessa tälle, sairastuu Arvi tuhkarokkoon, johon hän myös kuolee. Luisteluretken jälkeen Alma itsekin sairastuu, eikä enää palaa entiselleen ja pian vietetäänkin jo hänen hautajaisiaan.

Salakaria voisi helposti tulkita niin, että Arvin ja myöhemmin Alman itsensä sairastuminen on rangaistus hänen aviorikoksestaan. Tällöin Salakarin viesti naisille olisi: älkää tehkö, kuten Alma teki. Jos teette, huonosti käy. Pysykää ruodussa. Keskittykää aviovaimon velvollisuuksiin. Tämänkaltaiset naisen passiivisuutta koskevat ajatelmat ovat kuitenkin kovin kaukana Minna Canthin ajattelutavasta, enkä pidä niitä sen vuoksi uskottavina.

Miksi Alma hullaantuu Nymarkiin? Miksi hän Nymarkin tavattuaan alkaa kokea perhe-elämän tylsänä ja ikävänä? Miksi hän riehaantuu rakkaudesta sellaisella voimalla, että millään muulla kuin Nymarkilla ei enää ole väliä?  Oman tulkintani mukaan Canth osoittaa Salakarissa, että nainen on oman itsensä vanki niin kauan kunnes hän saa kasvatuksen ja koulutuksen kautta välineitä, joiden avulla hän voi tehdä todellisia muutoksia elämässään. Alman tietämättömyys tekee hänestä rakkauden orjan. Johtaa hänet vankilaksi koetusta perhe-elämästä viereiseen selliin, jonka ovea aukoo ja sulkee Nymark omien oikkujensa mukaan. Almalla ei ole välineitä, joilla hän kykenisi näkemään Nymarkin kaunopuheiden läpi. Nymark, uusi maa, iskee rakkausjargonilla Alman sielun tainnuksiin niin katalanimelin kääntein, että Alman päässä hänen sanansa alkavat kukkia rakkautta.

Yllä siteeramastani vuoropuhelusta on luettavissa Canthin esittämää purevaa kritiikkiä naisen asemaa kohtaan, kun myöhemmin käy juuri niin, että Almasta tulee hänen ja Nymarkin välisen suhteen orja. Alman ja Nymarkin keskustelu on keskeisessä asemassa myös Salakarin tematiikan kannalta. Sen kaiut tulevat esiin esimerkiksi naamiaisissa, joissa Alma pukeutuu päivättäreksi ja Nymark yön haltijaksi. Alma on hylännyt uskonnolliset moraalikoodit, mutta tämä on tapahtunut vain näennäistasolla. Canth ei vihjaa, vaan melkeipä julistaa, kun teoksen lopussa Alma tekee sekopäisenä kuolemaa ja lauleskelee kuolleet luut, kuolleet luut, Jumalan armo on palanut pois. Samanaikaisesti  Nymark ajelee vaunuissa uusi viehättävä nainen vierellään.


Kommentit

  1. Onpa Minna Canth aina ajankohtainen! Täytyy häpeäkseni myöntää, että niin feministi kuin olenkin, en ole lukenut Minna Canthia. Tuossahan ne kaikkia naista kuormittavat vanhat traditiot on lueteltu: taloudellinen riippuvuus, uskontojen naista alistavat opit, koulutuksen puute. Ja tietenkin biologia eli raskaus, joka varsinkin aiemmin oli automaattinen ja näkyvä seuraus naiselle intohimoisista rakkaussuhteista siinä vaiheessa, kun mies jo saattoi olla häipynyt. Hyvää Minna Canthin päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Leena. Loistavasti tiivistetty nuo vanhat traditiot. Mietin sitäkin, että uskontokritiikki ei tässä tullut esiin suoraan, vaan lähinnä noiden Salakarissa mainittujen teosten kautta. Varmaan kirjoitusajankohtana varsinkaan naiskirjailijalta ei tuollaista kritiikkiä olisi kovin hyvällä katsottu. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  2. Salakaria en ole tullut lukeneeksi, vaikka Canthia olen melko paljon lukenut. Jostain syystä nimi Salakari on herättänyt jotain kummallisia mielleyhtymiä, jotka ovat pitäneet minut novellista loitolla. Tilanne täytynee korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo Salakari viittaa aika suoraan niihin kareihin, joita Alma kohtaa. Koska hän ei tiedosta vaaroja, ovat karit salaisia. Niin ajattelisin. Harmi, että nimi on pitänyt sinut etäällä tästä novellista. Olisin itsekin voinut valita jonkun Canthin teoksen, jota en ole aiemmin lukenut, mutta tämä veti kovasti puoleensa.

      Poista
  3. Tuo luistelukohtaus! Sepä on jäänyt minullekin päällimmäisenä tästä novellista mieleen. Surkeita ovat näitten kouluttamattomien naisten loput, miehet sen kuin porskuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla Elina. Olemme luistelukohtaussamiksia. Onhan se novellin käännekohta tai ainakin kohta, jonka jälkeen ei ole paluuta entiseen. Se on minusta ihan hirveä kohta, kun kerrotaan, miten Nymark menee vaunuissa toisen naisen kanssa. Kamala liero koko mies. Toivottavasti menee sen toisenkin naisen kanssa luistelemaan ja hukkuu jäihin. :)

      Poista
  4. Omppu, erinomainen kirjoitus Salakarista! Kävin kurkistelemassa kirjoitustasi jo aamulla, mutta päätin palata takaisin rauhallisemmalla hetkellä - sekä lukemaan kaiken uudestaan että sanomaankin jokusen sanasen. Aktivoiduin taas itsekin Canthin novellikokoelmaa lukiessani ajattelemaan, kuinka taitavasti hän sanottavaansa asettelee. Myrskyt, joihin hänen naisensa ajautuvat, ovat usein hyvinkin dramaattisia, ehkä liiallisiakin, mutta ne kuvaavat kuitenkin hienosti niitä myllerryksiä, joissa nämä aikansa naisparat painivat.

    Luin Salakarin viime vuonna ja taisin ajatella ennen kaikkea Alman huomionkipeyttä ja toisaalta hänen kyvyttömyyttään ilmaista sitä aviomiehelleen - tämä onkin minusta yksi keskeinen tragedia Alman hahmossa, ja katala galanteeri Nymark onnistuu tietysti helposti iskemään "rakkausjargonilla Alman sielun tainnuksiin" (voi kirjoittajanlahjojasi!). Minustakin Canth ajaa tässä kuitenkin juuri naisten mahdollisuuksia kasvaa itsenäisesti ajatteleviksi yksilöiksi. Almassa on tahdottomuutta ja vietävyyttä, joka ohjaa hänen kohtaloaan. Siinä, miten alun perin onnelliselta vaikuttava vaimo ja äiti hullaantuu niin kuin hullaantuu, on painavaa kysymyksenasettelua, joka ei kutistu pelkästään hänen avioliittoonsa, Nymarkin hahmoon ja Johnin moniin aikaavieviin menoihin. Ja ei, minäkään en usko myöskään sitä, että Canth olisi kirjoittanut tämän "varoitukseksi" vaan ennen kaikkea kannanotoksi naisen asemasta.

    Kiitos Omppu tästä antoisasta Canth-hetkestä ja erinomaisen hyvää Minna Canthin päivää! Minnassa on voimaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnassa on voimaa! Totta tosiaan on. Olin aamulla ihan pettynyt, kun talomme pihalla ei vielä ollut lippua, mutta tulihan se huoltomies sitten sentään sen salkoon nostamaan.

      Salakarissa on jännää sekin, että minusta Alman ja Johnin suhde ei vaikuttanut mitenkään onnettomalta ja sekin oli oikeastaan hyvä, koska jos aviomies olisi ollut kammo-kamala, niin silloin olisi voinut ajatella, että hänen käytöksensä tietyllä tapaa oikeutti Alman tekemiset.

      Pitää lukea sinun Salakari-tekstisi, mutta on taas niin paljon kertynyt bogattavaakin, että rupeaa kohta pyörryttämään ja en fyysisesti ole vieläkään oikein toipunut. Harmittaa, kun iltaisin on työpäivän jälkeen usein ihan uuvuksissa, mutta onneksi mennään valoa kohti.

      Tulipa vielä mieleeni, että Salakarista saisi varmasti hienon nykysovituksen näyttämölle tai ehkä sellaisia on tehtykin. Kiitän kommentista, joka ilahdutti suuresti ja sinun tämän päivän kirjoituksesi oli mannaa sielulleni. Hyvää Minnan päivän iltaa!

      Poista
  5. Todella mielenkiintoinen syväluotaus Salakariin, Omppu! Pitäisi ottaa Canth taas lukuohjelmaan, aivan liian kauan on mennyt siitä, kun häntä viimeksi luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Salakari oli jäänyt mieleeni kummittelemaan ja siksi halusin Minna Canthin päiväksi lukea juuri sen. Se nyt vaan harmittaa, kun en jaksanut penkoa kellarista sitä vanhaa kirjoitustani, koska olisin halunnut tarkistaa, miten Salakaria silloin luin.

      Canthia kyllä olisi hyvä lukea aina silloin tällöin, mutta enpä tosiaan ollut vuosiin lukenut, mutta nyt hänen juhlapäivänsä kunniaksi onnistuin sen tekemään. Ehkä jatkossa sitten ainakin kerran vuodessa! :) Kiitos kommentistasi.

      Poista
  6. Olen lukenut tämän ja blogannutkin, bloggauksesi avasi minusta hyviä näkökulmia Almaan ja motiiveihin. Minusta myös itse "pettämiskuvaukset" ovat tulkittavissa monella tavalla. Kokonaisuutena olet saanut minusta paljon irti ja sellaista, mitä en ole muiden (enkä kyllä omassanikaan) bloggauksissa nähnyt. Hyvä Omppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke kiitän ja kumarran kehuvasta kommentistasi. Sunnuntaipäiväni muuttui juuri monta astetta kirkkaammaksi. Pettämistä ei tosiaan suorin sanoin kerrota, ei varmaan ollut mahdollista kirjoittaa sitä auki tuolloin.

      Poista
    2. Pohdin uudestaan Salakarin lähtökohtaa:
      Yleensä miehet eivät liehittele valtiopäivämiehen imettävää kotiäitiä, jolla on neljä lasta. Pettämiskuvio menee useasti niin, että kotiäitiä petetään, eli valtiopäivämies vierailisi vapaissa naisissa, tässä siis mulkeromaisteri vikittelee varattua. Aikakauteen ei ole varmasti kuulunut, että kotiin kahlehdittu imettävä äiti tarjoaisi kiellettyä hedelmää. Pettäminen tapahtuisi enemminkin miesten ja paheellisten naisten kanssa. Tämä analyysi on mutu. Flaubertin Madame Bovaryssa on minusta osin sama kuvio kuin tässä Salakarissa.

      Poista
    3. Ajattelen Jokke ihan samoin ja nyt kun kirjoitit yllä olevan, niin se vahvistaa ajatustani siitä, että Nymarkille suhde Almaan oli vain ilkeää leikkiä. Hän halusi nähdä, voisiko ns. saada Alman, onnistuisiko kaunopuheillaan hurmaamaan tämän ja pääsemään niin pitkälle kuin halusi. Alma taas oli aivan puolustuskyvytön Nymarkin edessä ja huonosti kävi.

      Kiitos kun kävit vielä esittämässä jatkokommentin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän