sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kirjamessut 2014 - raportti

 Ihan ensiksi kiitos messujärjestäjille, jotka ystävällisesti antoivat minulle bloggaripassin, jolla pääsin messuille ilmaiseksi kuin tärkeämpikin henkilö. Kiitos myös siitä, että bloggareille järjestyi oma nurkkaus, jossa ottaa kontaktia messuvieraisiin ja antaa heille kirjavinkkejä.

Lauantaina kävin kirjabloggarien aamubrunssilla, jossa uutuskirjoistaan kertoivat Maritta Lintunen, Sinikka Nopola, Riina Katajavuori, Jari Järvelä, Kim Leine ja Paolo Giordano. Tästä tilaisuudesta löytyy mainio raportti esim. Kirsin kirjablogista. Kiitos Bonnier/Wsoy ja Tammi, jotka lahjoititte meille bloggareille läsnä olleiden kirjailijoiden uutuuskirjat. Mukavaa oli lähteä tilaisuudesta signeeratun kirjakasan kanssa.

Tänään suuntasin ensin moikkaamaan muita bloggareita omalle pisteellemme. Sieltä lähdin Takauma-lavalle, jossa keskustelivat Kaari Utrio, Tiina Raevaara ja Tuula-Liina Varis. Pompsahdin paikalle, kun Kaari Utrio kertoi, että hän oli jossakin teoksessaan sijoittanut torakat aikakaudelle, jolloin niitä ei vielä ollut. Keskustelussa taustatyön tekemisestä sekä Utrio että Raevaara jakoivat mieltymyksen tutkimuksellisen taustatiedon etsintään ja vaikeuden sen lopettamiseen jossakin pisteessä.

Utrion kuvaamat vaikeudet luoda keskiajan ihminen olivat mielenkiintoisia. Hän puhui keskiajan ihmisen hämmästyttävän pienestä tietomäärästä, sekä mm. perheeseen ja aikaan liittyvistä käsityksistä, jotka eroavat melkoisesti nykyihmisen vastaavista. Keskiajalle sijoittuvien romaanien taustoittamiseksi hän lukee myös keskiaikaisia kronikoita - tosin jatkuvasti tiedostaen, että niiden kirjoittajat ovat olleet miehiä, jotka ovat intoutuneet sodista, sankaruudesta ja uskonnosta.  Utrio kiteytti lopuksi, että nykyperspektiivistä on mahdotonta luoda keskikaista ihmistä ko. ajan ihmiselle tyypillisenä ihmiskuvana niin, että se kiinnostaisi myös nykylukijaa. Kompromisseja on tehtävä.

Anu Silfverberg ja Tommi Melender
Utrion, Raevaaran ja Variksen jälkeen Takauma-lavalle asteli Tommi Melender ja Long Playn päätoimittaja Anu Silfverberg puhumaan kirjailijan ja sosiaalisen median välisestä suhteesta. Tämä keskustelu oli etukäteen minulle sunnuntain odotetuin tapahtuma. Keskustelu sujui kuitenkin vähän liiankin sopuisissa merkeissä, koska kummatkin keskustelijat olivat samaa mieltä siitä, että kirjailijan ensisijainen tehtävä on kirjoittaminen, ei itsensä brändääminen. Silfverberg piti omituisena sitä, että kirjailijalta toisinaan vaaditaan jatkuvaa läsnäoloa, eikä hänen mukaansa voida edellyttää, että kirjailija olisi some-aktiivinen. Hän myös korosti, että itsensä markkinoiminen ja esiintuonti vaativat monien eri taitojen osaamista, jotka ovat kirjailijan kohdalla toissijaisia.

Silfverberg sanoi panneensa merkille, että aktiivisuus Facebookissa ja twitterissä näkyy nousevina myyntikäyrinä. Hän korosti, että kannattaa miettiä tarkkaan, miten itseään ja teoksiaan tuo esiin. Tämä neuvo lieni tarkoitettu sekä kirjailijoille että kustantamoille. Sekä Silfverberg että Melender pohtivat, että usein some-aktiivisuus vaatii niin paljon ajankäyttöä, että se ei kirjailijan kannalta ole mielekästä. Melender ei myöskään uskonut, että kirjailijan teoksista kirjoitetuilla blogiarvioilla olisi Suomessa juurikaan vaikutusta teosten myyntiin ja jatkoi, että Suomessa kirjablogeja luetaan vielä varsin vähän verrattuna esimerkiksi muoti- ja lifestyleblogeihin. Silfverberg mainitsi, että kirjablogeissa harrastetaan kirjallisuutta (nikottelin hieman tässä kohdin), kun taas Melenderin Antiaikalainen-blogia hän pitää julkaisuna. Mielenkiintoista on, että tämäntapainen erottelu piti ihan erikseen tehdä.

Melender kuitenkin näki, että some on sekoittanut ammattilaisten ja amatöörien välisiä rooleja. Hän kritisoi sen tapaista kehitystä, jossa kaikkea kirjallisuuden ympärillä tapahtuvaa toimintaa perustellaan vetoamalla siihen, että toimitaan rakkaudesta kirjaa kohtaan. Tästä esimerkkinä oli taannoin Kotilieden julkaisema ilmoitus, jossa kysyttiin: Haluatko kriitikoksi. Melender kertoi kiinnittäneensä huomiota myös siihen, miten Helsingin sanomissa viime aikoina kritiikki on lähestynyt muotoja, jotka ovat yleisesti olleet tyypillisempiä kirjablogeille. Hän pitää tätä merkkinä kirjablogien vaikutuksesta kritiikin kirjoittamiseen. Hän kuitenkin korosti, että kyseessä on ns. neutraali huomio ja että hänen tarkoituksensa ei ollut syyttää kirjablogeja tästä kehityksestä.

Kiinnostava oli Melenderin näkemys siitä, että kritiikin kriisillä on tapana tuottaa hyvää kritiikkiä. Hän painotti myös, että kritiikki on aina tavallaan jo lähtökohtaisesti tuomittu epäonnistumaan, koska siltä odotetaan niin monia erilaisia asioita, kuten analyysiä, esseistiikkaa ja lukusuosituksia. Silfverberg kyseenalaisti nykyisen klikkauskulttuurin ja totesi, että klikkaus ei tarkoita oikeastaan mitään. Tästä en voisi olla enempää samaa mieltä ja olen juurikin tätä asiaa miettinyt paljonkin viime päivinä. On tavallaan liian helppoa painaa like tarkoittamatta yhtään mitään. Tästä huolimatta on mukavaa, jos niitä liketyksiä omiin juttuihin tulee.

Yksi keskustelun mielenkiintoisimpia huomioita oli Melenderin havainto siitä, että esimerkiksi New York Timesin ja New York Review of Booksin kaltaiset julkaisut arvostavat lukijoitaan ja luottavat lukijoidensa älykkyyteen. Samaa ei hänen mukaansa voi sanoa suomalaisesta lehdistöstä. Melender piti kirjablogien ansiona sitä, että parhaimmassa tapauksessa niitä kirjoitetaan intohimolla ja kirjallisuutta kohtaan tunnetun pyyteettömän rakkauden voimalla, joka voi tuottaa mainiota jälkeä. Tämä oli oikein mukavaa kuulla ääneen lausuttuna.

Silfverbergin ja Melenderin keskustelun jälkeen suuntasin bloggaripisteellemme, jossa kävimme bloggareiden kesken mainioita keskusteluja. Kiitos kaikille, joihin siellä törmäsin. Oli ihan superia tavata teitä. Myös Paula Havaste istahti sohvallemme ja hänen kanssaan puhuimme mm. perinteisen ja e-kirjan välisistä eroista. Havaste kertoi myös seuraavansa blogeja aktiivisesti - muutoinkin kuin vain pelkästään kirjoituksia omista kirjoistaan. Lukuvinkkejäkin annettiin ja mietiskeltiin, miten bloggaripistettä voisi kehittää ensi vuonna.

Hajanaisia huomioita muista keskusteluista:

Blóggaripisteeltä kiiruhdin kuulemaan Rosa Liksomia, jolla oli aivan ihana nauru. Liksom puhui uudesta Burka-kirjastaan ja sanoi, että haluaa tehdä välillä muutakin kuin kirjoittaa, koska kirjoittaminen on yksinäistä hommaa ja on raskasta, joskin myös antoisaa, pitää pitkiä aikoja päänsä sisällä valmisteilla olevaa kirjaa. Hänen lähtökohtansa oli, että jokainen on taiteilija. On vaan tehtävä ja harjoiteltava tarpeeksi. Tämä oli hieno neuvo.

Seuraavaksi onnistuin ihailemaan Kirsi Kunnasta lähietäisyydeltä. Siinä vasta nainen. Ja se hattu! Ehdin paikalla, kun esitys oli jo ohi, mutta onneksi sentään ehdin mukaan taputtamaan, sillä Kunnaksen esityksen jälkeen taputukset olivat varmasti messujen kuuluvimmat. Suomalaiset kirjallisuuden ystävät rakastavat Kirsi Kunnasta ja syytä onkin.

Jukka Mallinen ja Jani Saxell
Kuuntelin myös Jukka Mallisen ja Jani Saxellin keskustelua venäläisen kirjallisuuden nykytilanteesta. Suurin osa ajasta meni Mallisen kertomiin anekdootteihin ja olisin mieluusti kuullut lisää asiaa keskustelun varsinaisesta otsikosta. Venäjällä tilanne on nykyisin se, että kirjailijat äänestävät jaloillaan. Esimerkiksi Viktor Jerofejev on muuttanut Pariisiin ja Viktor Pelev Pariisiin (vai olikohan se toisin päin). Mallinen kertoikin Jerofejevin sanoneen, että viime vuosina kirjailijan asema on ollut Venäjällä siinä mielessä hyvä, että aiheista ei todellakaan ole puutetta. Lukijan osa sen sijaan on Jerofejevin mukaan surkea.

Saxell puhui suomalaisten kustantamojen haluttomuudesta julkaista venäläistä nykykirjallisuutta. Tämä perustunee siihen, että kustantamot eivät usko venäläisen nykykirjallisuuden myyvän Suomessa. Tässä suhteessa olemme Saxellin mukaan todella pienien kustantamojen varassa - niin pienien, että vaikkapa Savukeidas on niihin verrattuna iso kustantamo.  Keskustelu päättyi Mallisen naurahduksia aikaansaaneeseen toteamukseen: Putin on palauttanut venäläisen kirjallisuuden ainutlaatuisen tärkeyden.

Hannu Harju ja Leena Lehtolainen
Seuraavaksi vuorossa oli Leena Lehtolainen ja Kuusi kohtausta Sadusta. Häntä haastatteli Hannu Harju ja tilaisuus käynnistyi Leena Lehtolaisen luennalla teoksensa prologista. Teoksensa taustoista Lehtolainen kertoi, että ajatus elämäkertanäytelmästä syntyi, kun hän oli ollut katsomassa näytelmää Henry Parlandista. Hän oli pannut katsojien joukossa merkille hyvin iäkkään miehen, joka eläytyi voimakkaasti näytelmän tapahtumiin. Kyseessä oli Herman Parland, jo nuorena kuolleen Henry Parlandin veli. Tähän väliin on pakko todeta, että suosittelen kovasti Henry Parlandin teosta Sönder, joka on yksinkertaisesti todella todella hieno.

Parland-esityksen jälkeen Lehtolainen kertoi alkaneensa pohtia, miltä tuntuu istua katsomassa, kun omien lähisukulaisten elämää esitetään näyttämöllä. Kenellä on tekijänoikeus? Saako toisen elämästä kertoa mitä tahansa? Mielenkiintoisia kysymyksiä. Lehtolainen kertoi kirjastaan todella kiinnostavasti ja lukuhalua herättävästi. Ihmetellä sen sijaan pitää, miksi Hannu Harju halusi kysyä Lehtolaiselta, onko tämän uudessa romaanissa omaelämäkerrallisia aineksia. Miten nyt minusta tuntuu, että tuollainen kysymys esitetään tyypillisesti juuri naiskirjailijalle. Mietin tätä sitäkin suuremmalla syyllä, koska Lehtolainen otti puheessaan kantaa juurikin siihen, että edelleen puhutaan kirjailijoista ja naiskirjailijoista.

Anna Kortelainen ja Hannu-Pekka Björkman
Hannu-Pekka Björkmaniakin kipaisin kuuntelemaan. Björkman on ihana, mieletön presenssi ja säteily. Hän aloitti siteeramalla Tarkovskia, jonka mukaan taiteen tehtävä on etsiä jumalaa ihmisessä. Olin myyty. Tarkovski on minulle jotain todellakin elämää suurempaa. Jopa siinä määrin, että en oikein uskalla katsoa hänen elokuviaan, koska ne herättävät niin paljon ajatuksia ties mihin suuntiin. Björkman puhui kaipauksesta ja koti-ikävästä. Jälkimmäisen hän näkee henkisenä tilana, joka kutsuu ihmistä lepäämään, mikä tosin kiireisessä 24/7 -maailmassa on usein haasteellista. Hän vertasi kaipausta myös taiteeseen ja koki niiden jakavan jatkuvan pakenemisen ihmisen ulottuvilta.

Björkmania haastatteli Anna Kortelainen ja tämä keskustelu oli hyvin suosittu. Kaikki tuolit olivat täynnä ja reunustoillakin paljon porukkaa. Pakko myöntää, että tunnelmassa oli jotakin suurta, suorastaan pyhää.

Hanno Möttölä
Lopuksi kävin vielä kuuntelemassa esittelyn Susijengi-kirjasta, jossa ääneen pääsivät suomalainen huippukoripalloilija Hanno Möttölä ja Susijengin valmentaja Henrik Dettman. Päivä päättyi täydellisesti, kun tungin itseni Möttölän seuraan ja kerroin, että tyttäreni pelaa korista ja että hänelle olisi suuri juttu saada nimikirjoitus. Nyt on tyttärelleni omistettu Möttölän nimikirjoitus seinällä.

Edellä mainitun lisäksi harrastin yleistä haahuilua ja tuli sitä muutama kirjakin ostettua, kuten tämän bloggauksen ensimmäisestä kuvasta näkyy.

Mahtia oli! Ensi vuonna uudestaan!


38 kommenttia:

  1. Ah, osuttiin samaan fakta/fiktio-juttuun. Ja kiitos tuosta kirjailijat ja some -raportista, kiinnosti mutta jäi väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katos vaan, en tunnistanut sinua, kun ei vielä silloin ollut tavattu.:)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen messuraportti, kiitos! Some-julkisuus on kinkkinen juttu. Toisaalta kirjailijoita haluaa fanittaa ja seurata mutta toisaalta haluaisi nauttia vain itse kirjoista ilman painolastia. Olen huomannut (kuten varmasti niin moni muukin) some-julkisuuden voivan kirjailijan (kuin kenen tahansa muunkin) kohdalla kääntyä myös negatiiviseksi asiaksi. Harva kun huomaa itse olevansa ärsyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida tähän, että olen täysin samaa mieltä. Olen esimerkiksi itse lakannut seuraamasta tiettyä kirjailijaa somessa, koska hänen persoonansa alkoi ikävästi tunkea kirjojen ja minun väliin. Kirjoista tykkään, mutta kirjailija alkoi ärsyttää! Onneksi kanavan voi halutessaan sulkea.

      Poista
    2. Minullakin on vähän tämä sama ongelma. Jos kirjailija alkaa tunkea joka tuutista, niin se voi vaikuttaa kohdallani jopa negatiivisesti hänen teostensa vastaanottoon. Toisaalta sitten monien kirjailijoiden ajatuksia haluaisin kuulla lisää, mutta oikeastaan enimmäkseen vain kysymyksistä (yleensä kirjallisuuteen liittyen) joista olen itsekin kiinnostunut.

      En kyllä oikein taida fanittaa erityisesti ketään, mutta tottakai - kuten inhimillistä on - toiset kirjailijat ovat persoonina kiinnostavampia kuin toiset, ei sitä voi kieltääkään.

      Poista
    3. Minäkin kommetoin sopivasti tähän väliin. Mulla on yksi kirjallinen fanituskohde; venäläinen nykykirjailija, jota ei juurikaan suomenneta. Venäjän taitoni on sen verran heikot, ettei "yliannostuksesta" ole vaaraa.;) Tosin, ko. kirjailija ei ole somessa ja haastiksetkin pysyy pitkälti kirjallisuudessa ja yhteiskunnassa. (Muistaakseni muuten Jerofejev on asunut jo pitkään osan vuodesta Pariisissa. Ehkä nykyään sitten kokonaan siellä.)

      Kiinnostava ja hyvä tuo Kaari Utrion puhe kompromisseista keskiaikaista ihmistä kuvattaessa nykyihmiselle.
      Ja tämä koko kirjoituksesi oli mainio! OIkein mukavaa luettavaa tällaisellekin, joka ei kirjamessuilla käynyt.

      Poista
    4. Pystyt kuitenkaan lukemaan venäjäksi? Onpas hienoa. Olisi mahtavaa, jos itsekin pystyisi, mutta en enää muista venäjän tunneista paljon muuta kuin joten kuten kirjaimet. Suomalaisista kirjailijoista muuten venäjäksi ollaan kääntämässä Riikka Peloa ja Anita Konkkaa. Jälkimmäisellä on venäläisiä sukujuuria ja Pelo nyt luonnollisesti kiinnostaa Venäjällä Tsvetajeva-yhteyksien vuoksi.

      Tuo Utrion mainitsema pointti oli sellainen, jota en itse ollut tullut edes ajatelleeksi. Harmillista, että en kuullut tuosta keskustelusta kuin osan. Se olisi varmasti ollut mielenkiintoinen.

      Poista
    5. Ei, ei en todellakaan pysty lukemaan kirjoja venäjäksi! Unelmoin vaan siitä päivästä. (Laiskuudestani johtuen se päivä ei taida koskaan koittaa...) Joitain yksinkertaisempia ja lyhyempiä tekstejä joskus luen,yleensä vielä sanakirja apuna.;)
      Olisipa kiinnostavaa sitten tietää, minkälaisen vastaanoton Pelo Venäjällä saa. Anita Konkkaa en ole lukenut, mutta olen kyllä ajatellut joskus lukevani. Lainaisin muuten juuri kirjastosta tuon brunssimainitun Maritta Lintusen uusimman.

      Poista
    6. Mulla tulee aina Anita Konkasta mieleen, kun hän jossain kertoi, että hänellä on herätyskello soimassa yöllä, jotta hän voi kirjoittaa unensa muistiin, että eivät pääse unohtumaan :)

      Kuten sanoit, olisi kiinnostavaa tietää, mitä Pelosta sanotaan/uskalletaan sanoa Venäjällä. Nykyisin kai sentään saa Tsvetajevasta puhua.

      Poista
    7. Tulen vielä tänne kommentoimaan, tälleen jälkijunassa... En nyt satavarma ole, mutta käsittääkseni Tsvetajeva on hyvin tunnettu, luettu ja pidetty Venäjällä. Myös paljon tutkittu. Virallisestikin häntä "uudelleenjulkaistiin" jo Neuvostoliitossa. En kyllä muista missä vaiheessa. Mullakin on yksi venäjänkielinen neuvostoaikainen runoteos, missä on Pushkinin ja Majakovskin ynnä muiden lisäksi myös esim. Ahmatovaa, Tsvetajevaa. Luulenpa, että ne on ihan eri asioita kuin ns.kulta- ja hopeakauden kirjallisuus mistä Venäjällä nykyisin ei saa/uskalla puhua.

      Luin Tommi Melenderin Kylmän sodan ja menen nyt lukemaan uudestaan sun kirjoituksesi siitä.:)

      Poista
    8. Mallinen kertoi messuilla, että kun Politkovskaja kirjoitti väitöskirjansa Tsvetajevsta oli se 1980-luvulla aika radikaali juttu ja häntä pidettiin (uhka)rohkeana aihevalintansa vuoksi.

      Onpa mukavaa, että luit Kylmän sodan. Sen ympärillä vallitsee blogimaailmassa suuri hiljaisuus. Jään kyttäilemään postaustasi.

      Poista
  3. Kiitos kiinnostavasta raportista, tätä odotinkin!

    VastaaPoista
  4. Erittäin kiinnostavaa! Olenkin miettinyt, millainen herra on kirjailija Mellender. Hänessä on kuin olisi jotain herrasmiestä ja sitten sieltä jostain kuitenkin pursuaa aina joku piikki. Mulla on vain etiäinen, että vaikka hän kuinka sanoisi, että sitä on blogeja joissa harrastetaan kirjallisuutta, niin hänenkin on hyvä tiettää, että näinkin hulluja on, että sitä tekevät 60 tuntia viikossa. Aika satsaus harrastukseen, mutta eipä mitä: Minä aion pitääkin tämän harrastuksena.

    Noin yleensä ottaen minua aina jaksaa ihmetyttää, miksi juuri kirjallisuusblogit ovat niin tapetila aika ajoin, mutta muotiblogit yms, saavat porskuttaa kaikessa rauhassa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Melender ei sanonut, että blogeissa harrastetaan kirjallisuutta. Sen sanoi Silfverberg. Vaikka tikulla kaivaisin en löytänyt Melenderin puheista mitään negatiivista kirjablogien suhteen. Hän itse on nimennyt oman bloginsa julkaisuksi, johon Silfverberg viittasi.

      Harrastamisesta vielä. Melender nimenomaan otti esiin, että amatööri-sanan kantasana on amor. Hän korosti harrastamiseen liittyvää intohimoa, joka voi tuottaa hienoja tuloksia, esim. juuri blogikirjoituksia. Sinänsä siis, asian tulkinta riippuu siitäkin, että mitä itse kukin harrastamisella tarkoittaa. Minä näkisin tämän osana ns. undergroundin ja valtavirran välistä suhdetta. Underground on usein virkistävän railakasta ja sen vuoksi valtavirta, joka on jo saavuttanut jonkinlaisen tyynen tympeyden asteen, pyrkii imemään undergroundin sisäänsä voimistuakseen itse.

      En kyllä itsekään oikein miellä harrastavani kirjallisuutta. Sen sijaan voin sanoa, että kirjallisuus on intohimoni. Se antaa jotakin sellaista, jota en saa mistään muualta.

      Poista
    2. Omppu, ok, luin tätä rankassa univajeessa;)

      Oih, sanoiko hän niin: Ihan mies mun makuuni, amor <3 Minä olen sukupolvea, jossa ns. underground oli ja on just nimenomaan positiivista. Virkistävää herättelyä. Meillä on muutama tällainen kiinnostava kustantamokin, mutta en tohdi mainita nimeltä, sillä en voi tietää ajattelevatko he itse niin omasta 'putiikistaan'.

      No, kun luet minun profiilini eli sen esittelyn siinä muistaakseni intohimo on johtavin teema ja sanaakaan en ole siitä muuttanut yli 5 vuoden aikana. Kun tein puutarhastani 7 sivun jutun (kuvineen) Viherpiha -lehteen, jutun nimi oli tietysti Intohimolla puutarhasta. Nuorille pareille toivontan: Intohimoa, intohimoa, intohimoa. Intohimosta lähtee kaikki. Ja missä sitä ei ole, sitä ei sinne tule. Mutta missä sitä on, siellä se kantaa pitkälle.

      Sanot sen hienosti ja minä lisään: Intohimo kirjallisuuteen on minulle varma passi pois ikävän maasta.

      <3

      Poista
    3. Sinusta Leena välittyy inhohimo ja amoristinen suhde kirjallisuuteen. Se on hienoa. Olet sinuna itsenäsi kirjallisuuden taideteos. Muun hyvän lisäksi intosi on tarttuvaa!

      Poista
  5. Oi, Kirsi Kunnas ja Hannu-Pekka Björkman, heitä kumpaakin olisin halunnut kuulla, mutta en päässyt. Mutta messuille mahtui toki paljon, paljon muuta ja nyt illalla olo on väsynyt ja onnellinen.

    Silfverbergin ja Melenderin keskustelua olisi ollut kiinnostava olla seuraamassa.

    Oli hauska tavata nopeastikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Oli kiva nähdä edes vilahdukselta. Tuo Björkman kyllä värisyttää mua ihmisenä, vaikka en hänen kirjoituksiaan ole lukenutkaan.

      Missasin itsekin Kirsi Kunnaksen ja ehdin paikalle tosiaan vasta tosiaan lopputaputuksiin. Olen kyllä iloinen siitäkin, että näin Naisen ja sen kuuluisan mustan hatun. Yhdistelmä, joka saa sydämen poreilemaan.

      Poista
    2. Kommentoin vielä tähän väliin: Anne, lue Björkmanin Kadonneet askeleet!

      Poista
    3. En pidä itseäni etukäteen kovin potentiaalisena Björkmanin teksteihin ihastujana, kumma kyllä. Vaikkakin jossain fiiliksessä varmaan saattaisin pitää niistä suurestikin. Jokin vaan pistää vastaan. Se tosin ei yhtään estä ihailemasta Björkmania. Olisi hienoa, jos hän lukisi tekstejään itse. Siihen tilaisuuteen rientäisin heti.

      Poista
  6. Kiitos, todella kiinnostava raportti ja hyviä pointteja nostat esiin! Ja kukapa messuvieraaksi olisi tärkeämpi henkilö, jos ei kirjojen rakastaja ja julkinen, sujuvasanainen ja asiantunteva puolestapuhuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja. Olin eilen niin väsynyt, että paljon jäi kirjoituksesta pois. Mietin jopa lisäyksiä, mutta olkoon. Tällä raportilla mennään.

      Poista
  7. Olin Kunnasta katsomassa, ja hän on kyllä tosi ihana! Tosi kiinnostava postaus;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme siis samassa tilassa. Harmi, että en bongannut sinua, vaikka yritin katsoa, näkyykö bloggareita. Ensi vuonna uusi yritys.

      Poista
  8. Kiitos perusteellisesta raportista, melkein kuin olisi ollut mukana. Huomaa, että hyvin tehty oma ohjelma ja aikataulu sekä siinä pysyminen kantaa hedelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikataulu kyllä auttaa. Tosin aikataulun tein osin siksi, että en ehtisi niin paljoa haahuilemaan kirjahoukutusten ääressä. Sorruin kuitenkin muutaman kerran, se sallittakoon. :)

      Poista
  9. Tosi kiinnostavaa, kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla. Nämä olivat päällimmäiset jutut. Tosin tärkeitäkin pointteja eilen väsymyksessä unohtui.

      Poista
  10. Kiitos Omppu antoisasta raportista! Välitit minulle messuilta monta kiinnostavaa ajatusta. Minä en ollut paikalla tänä(kään) vuonna, kotipesän hiljainen pehmeys vei voiton ja hyvä niin - onhan sinunlaisiasi ihania sanailijoita, jotka tuovat messujen parasta antia myös minulle pesäilijälle... Jatkakaamme jumalan etsimistä ihmisessä ja tätä intohimoista ja rakkaudentäyteistä harrastusta :) Kiitos vielä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. En ole oikein messuihminen. Liikaa virikkeitä. Liikaa kiinnostavaa. Samaan aikaan ihanaa uupumusta kaikkien kiinnostavien ihmisten ja asioiden takia. Olin siellä sentäs vaan yhden päivän (jos lauantain brunssia ei lasketa). Olisin varmaan läkähtynyt, jos olisin ollut paikalla enemmän. Kotipesä on aina kotipesä. Oi, H-P Björkman olisi kyllä ollut ihan sulle. Mutta tuleehan niitä uusia kertoja.

      Poista
    2. (Kommentoin tähän Katjan ihanan kommentin perään, koska jotenkin niiin samaistun siihen, vaikka itse siis messuilla olinkin ja oli ihanaa - mutta yksi päivä riitti kyllä hyvin ja seuraavana päivänä lepäilin niin paljon kuin mahdollista.)

      Mutta minäkin siis kiitän ihan mahtavasta messuraportista! En kyllä ihmettele, että Kortelaisen ja Björkmanin keskustelussa oli täpötäyttä; molemmat ovat todella karismaattisia ja älykkäitä, sydämenviisaita ihmisiä.

      Ai sinäkin olit Bonnierin brunssilla, Omppu! Olisi ollut kiva vaihtaa pari sanaa, mutta en tunnistanut sinua ja taisipa siellä olla jokunen muukin, jota en ehtinyt/osannut moikata vaikka olisi ollut virtuaalisesti tuttu. Minähän tulin vähän myöhässäkin ja kiiruhdin takariviin, mutta jonottelin kyllä niissä samoissa signeerausjonoissa. Mutta ensi kerralla sitten! :)

      Poista
    3. Katja kyllä osaa aina laittaa sanansa niin hienosti. Kortelainen ei minusta oikein onnistunut siinä haastattelemisessaan tai ei se nyt mitenkään huonostikaan mennyt, mutta jotenkin Björkman ei päässyt loistamaan siinä määrin kuin olisi ollut mahdollista, jos kysymykset olisi olleet toisenlaisia. No, tämä nyt on vaan minun näkemykseni.

      Sinun kanssa muuten oikeastaan tavattiinkin tai ainakin melkein. Olin siinä ihan hollilla, kun Kim Leine mietiskeli sun etunimen oikeinkirjoitusta. Sitten vaan tuli mun vuoro saada signeeraus ja en sitten sua enää nähnytkään. Että lasketaanko tämä nyt tapaamiseksi vai ei. Määrittelykysymys :)

      Poista
  11. Voi Omppu, olimme molemmat brunssilla, enkä tunnistanut sinua! Olisi ollut tosi mukavaa tavata! Toivottavasti ensi vuonna?

    Hieno messuraportti, kiitos! Minun sunnuntaini kohokohta oli juuri tuo Kirsi Kunnaksen kuuleminen. Menimme ystäväni kanssa kuuntelemaan Leena Kirstinää puhumassa Kunnas-elämäkerrasta, ja minulle oli täysi yllätys, että itse Kunnaskin nousi lopulta lavalle. Se oli jotain niin ihanaa, että nieleskelin vaan koko ajan ja olin pakahtua liikutuksesta. Olen nähnyt Kunnaksen tänä syksynä kahdesti, mikä onni! <3

    Sen sijaan Hannu-Pekka Björkmanin missaaminen jäi kaivelemaan kaikkein eniten. Olen suuri Björkman-fani ja rakastan miehen esseitä. Olisin todella halunnut kuulla hänen haastattelunsa. Kiitos siis, että kerroit tilaisuudesta, tämä oli iso juttu minulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellähän sitä minäkin olin. Tosi harmi, että ei tavattu, mutta se tilanne oli vähän sellainen, että siinä ei paljon jäänyt mahdollisuuksia. Tulin myöhässä ja lähdin kiireellä. Ensi vuonna ei kyllä kuljeta toistemme ohi. Jookos?

      Olisi muuten ollut aivan ihanaa kuunnella Björkmania yhdessä sinun kansaasi. Ehkä sekin vielä jonain päivänä toteutaa. Ja sitten hehkutetaan!

      Poista
  12. Mahtavaa lukea näistä eri tilaisuuksista muiden blogeista, kun en itse ehtinyt moneenkaan! Mielenkiintoisen ohjelman olit itsellesi kasannut :)! Silfverbergiä ja Melenderiä olisin ainakin halunnut kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri mainiota, kun ihmiset on käyny eri jutuissa ja bloggaa niistä. Tulee paljon laajempi kuva messuista, kuin mitä itse olisi kyennyt itsekseen luomaan.

      Oli kiva törmätä sinuun bloggaripisteessä.

      Poista