Siirry pääsisältöön

Lirio Abbate: Mafian naiset


Se on ameeba. Se on joka paikassa. Politiikassa. Talouselämässä. Yritysjohdossa. Eri viranomaisissa. Se omistaa liiketiloja ja ihmisiä. Se määrää, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Se ei ole kaukana. Se on Euroopassa. Maassa, jota moni suomalainenkin rakastaa. Sen nimi on Ndrangheta. Se on yksi tiukimmin säännöin toimivista mafiaklaaneista Italian Calabrian maakunnassa.

Vaikka Mafian naiset on faktaa, edustaa se mielestäni samaa sarjaa kuin Jennifer Clementin romaani Varastettujen rukousten vuori. Kummatkin näistä teoksista on "pakko lukea", jos on yhtään kiinnostunut naisen kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. 

Jennifer Clement on halunnut tuoda maailmaan tietoon Meksikon syrjäkylien tyttöjän kohtalon. Toimittaja-kirjailija Lirio Abbate taas on päättänyt lähteä taistelemaan mafiaa vastaan, vaikka se tarkoittaa hänen ja hänen perheensä turvallisuuden vaarantamista. Abbate onkin jo vuosikausia elänyt henkivartijoiden ympäröimänä. En voi kuin ihailla hänen tinkimätöntä asennettaan. Mafian naisia kirjoittaessaan hän on haastellut lukemattomia ihmisiä ja käynyt läpi uskomattomat määrät oikeudenkäyntipöytäkirjoja ja muuta mafiaan liittyyvää aineistoa. 

Abbate kuvaa kirjassaan, miten taitavasti ja ovelasti Ndrangheta luikertelee osaksi yhteiskunnan toimintoja. Pelon ja hyödyn vuoksi monet myös tukevat sen toimia vapaaehtoisesti tai ainakin valitsevat vaikenemisen sen harjoittamista julmuuksista. Isät jopa tarjoavat tyttäriään mafiapomoille paremman elämän toivossa. Usein tytöt naitetaan jo nuorina ja karu todellisuus alkaa hahmottua heille vasta siinä vaiheessa, kun on jo liian myöhäistä.  Nrandgheta vartioi naisten jokaista askelta ihan kirjaimellisesti, eikä ole harvinaista, että naiset katoavat jäljettömiin kesken tomaattikastikkeen keittämisen.

Mafian ytimessä on kunnian käsite, joka on kuin haavi, jonka avulla mafian kuristusotteesta pois haluavat vedetään takaisin sen piiriin. Mafian jäsenille kunnia tulee aina ensin. Perheen, suvun ja mafiaklaanin kunnia. Kapinointi on tukahdutettava hinnalla millä hyvänsä, käytännössä  usein tappamalla, jotta yhteisön yhtenäisyys, elinvoima ja kulttuuriset koodit eivät pääsisi rapautumaan. Jos nainen toimii klaania vastaan, hän tekee virheen, jota on mahdoton saada anteeksi. Vain naista rankaisemalla klaani voi palauttaa menetetyn kunniansa. Klaani voi tarjota äveriästä elämää, mutta samanaikaisesti se on vankila, josta pakeneminen on käytännössä usein mahdotonta. 

Mafian naisissa tutustumme naisiin, jotka ovat päättäneet luoda uuden, mafiasta irrallaan olevan elämän. Kun nainen on tehnyt päätöksensä jättää klaani, merkitsee se irtautumista paitsi aviomiehestä ja suvusta, myös lapsista. Irtautumiseen liittyvät ehdot ovat täysin kohtuuttomat ja klaanit osaavatkin käyttää taitavasti hyväkseen sitä, että useimpien naisten on äärimmäisen vaikea jättää lapsensa. Jotakin hyvin olennaista mafiakulttuurista kertoo se, että kun nainen päättää ryhtyä tekemään yhteistyötä oikeuslaitoksen kanssa, eivät mafiamiehet ole ensisijaisesti huolissaan siitä, mitä heidän rikoksiaan nainen saattaa paljastaa, vaan siitä, että nainen kertomalla julkisesti jättäneensä mafiakulttuurin on vaarallinen esimerkki, joka saattaa saada muutkin naiset kapinoimaan.

"Selän kääntäminen klaanille on vakava rike, sillä koodi määrää miehille ehdottoman vallan naisiin. Kapinointi murentaa mielikuvaa yhtenäisyydestä, jota klaani tarvitsee julkiseen kuvaansa, se kyseenalaistaa perheen arvomaailman ja paljastaa miesten kyvyttömyyden pitää naisiaan käskyvaltansa alla. Ennen kaikkea se kuitenkin saattaa saada muut naiset tiedostamaan tilanteensa ja haluamaan eroon tukahduttavasta taakastaan. Klaanin käskyvallasta irrottautuva nainen saattaa näyttää toisten naisten silmissä houkuttelevalta esikuvalta: hän osoittaa tien toisenlaiseen elämään ja todelliseen mahdollisuuteen pelastua."

Mafian naiset ei ole sinänsä erityisen kiinnostavasti kirjoitettu. Henkilöitä on paljon ja ainakin minulla heidän välisensä sukulaisuussuhteet eivät meinanneet pysyä järjestyksessä. Asia on kuitenkin sitäkin painavampaa. Abbaten kuvaamat esimerkit kertovat lähes uskomattomalta tuntuvaa tarinaa naisten täydellisestä alistamisesta. Abbaten teoksen ehdoton vahvuus on se, että hän raportoi lähietäisyydeltä mafian toimintatapoja. Sen käytäntöjä leimata nainen psyykkisesti tasapainottomaksi ja sitä kautta horjuttaa naisen oikeuslaitokselle kertomia totuuksia klaanien teoista. Sen harjoittamaa väkivaltaa ja murhien lavastamista itsemurhiksi. Sen kunniakäsityksiä, jotka sitovat myös leskeksi jääneet naiset loppuiäkseen edesmenneeseen mieheensä. 

Lohdullista on, että yhä useammat naiset ovat päättäneet taistella Nrandghetaa vastaan. Klaanin jättäneiden naisten yhteistyö oikeuslaitoksen kanssa on myös johtanut monien merkittävien mafian parissa toimivien miesten pidätykseen ja vangitsemiseen ja rohkaissut kanssasisaria jättämään ahdistava elämänsä. Naisille, joiden elämä on ajautunut mafian luomaan umpikujaan, Abbaten teos voi olla todellinen rohkaisija ja uuden elämänsuunnan näyttäjä. 


Lirio Abbate: Mafian naiset
Italiankielinen alkuteos: Fimmene ribelli
Suomentanut Taru Nyström
Atena


Kuulin tästä teoksesta ensimmäisen kerran Kirja joka maasta -blogista, josta löytyy linkkejä myös bloginpitäjän, Marian, kirjoittamiin lehtijuttuihin Lirio Abbatesta. Ks. myös esim.:  Ota ja lue, Anna minun lukea enemmän, Kirjakirppu, Lukuneuvos


Kommentit

  1. Tämä kuulostaa pelottavan mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoinen ja kamalinta on, että Abbaten kertomat tarinat ovat totta. Kannattaa tutustua.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän