Siirry pääsisältöön

Erik Axl Sund: Kråkflickan (Varistyttö)

Kannen tuunaus by Omppu
Päivänä eräänä veivät askeleeni kirjakauppaan ja pysähdyin ruotsalaisten dekkareiden hyllyn eteen. Siinähän sitten kävi niin, että mukaan tarttui Kråkflickan eli Varistyttö. Itse asiassa meinasin ostaa jatko-osatkin samoin tein, mutta puhuin itselleni järkeä, että jospa nyt ensin lukisin teossarjan ensimmäisen osan ja miettisin seuraavien osien ostamista vasta sen jälkeen.

Ensimmäisen lukemani bloggaus Varistytöstä oli Leena Lumin kirjoitus. Silloin kommentoin, että en taida lukea Varistyttöä, koska aihe on niin rankka. Kun Anni lopetti bloggauksensa sanoihin: "ihan vitun hyvä," tein lopullisen päätöksen tutustua Varistyttöön. Ei siitä mihinkään pääse, etteikö Varistyttö sisällä vastenmielisiä kuvauksia moninaisista tavoista, joilla lapsia kohtaan tehdään niin seksuaalista kuin muuta väkivaltaakin. Lapsipornoa, pedofiliaa, lapsisotilaita. Nyt teoksen luettuani sanoisin kuitenkin, että väkivallanteot eivät Varistytössä ole pääosassa, vaan enempi on kysymys ihmisen mielen käsittämättömistä poluista ja toimintatavoista. Jotta ihmisen pään sisällä tapahtuvia asioita voitaisiin selvitellä niin mielenkiintoisesti kuin mitä Varistytössä tehdään, ovat väkivaltakuvaukset välttämättömiä. Varistytössä ei kuitenkaan mässäillä väkivallalla, vaan kaikki paha on itse tarinasta käsin perusteltua.

Kaksikko Erik Axl Sund tuo oman lisänsä niihin fiktiivisiin poliiseihin, jotka elävät työn ja henkilökohtaisen elämän välisessä puristuksessa. Rikospoliisi Jeanette Kihlberg on keski-ikäinen nainen ja poliisi kolmannessa sukupolvessa. Hänen miehensä Åke on viimeiset parikymmentä vuotta elätellyt haavetta kuvataiteellisesta läpimurrosta. Leivän pöytään tuo Jeanette ja silloin kun talous ajautuu solmuun, otetaan avuksi Jeanetten vanhempien rahavarat. Lisätuskaa Jeanettelle aiheuttaa, että roistojen jahtaaminen vie hänen aikansa siinä määrin, että hänellä ei tahdo riittää aikaa perheen 13-vuotiaalle pojalle. Huono omatunto on jatkuva seuralainen.

Jeanetten lisäksi toinen hyvin mielenkiintoinen henkilö on Sofia Zetterlund, psykoterapeutti, jonka erityisalaan kuuluvat niin lasten kuin aikuistenkin traumaattiset kokemukset. Sofiallakaan ei mene kovin hyvin. Ihmissuhteet ovat pettymyksiä ja häntä vaivaa jatkuva väsymys. Menneisyyden rankat kokemukset vaikuttavat hänen työhönsä, eikä helpotus pilleripurkistakaan ole hänelle vierasta. Ihmisiä on helppo rikkoa, mutta hidasta ja vaivalloista korjata. Nykytietämys ihmisen psyykestä antaa monia välineitä vaurioituneen mielen korjaamiseen ja ajatus siitä, että on asioita, joista ei vaan yksinkertaisesti voi selvitä, on loputtoman surullinen ja lohduton.

Rakenteellisesti tämä psykopatologian anatomia etenee kahdella eri aikatasolla. Useimmiten liikutaan nykyhetkessä, mutta välillä käydään myös menneisyydessä. Kun luemme lehdestä erinäisistä rikoksista ja niiden tekijöistä, on kuvaus pakostakin pintapuolista. Yksi Varistytön ansioista on, että siinä mennään pintaa syvemmälle ja avataan niitä moninaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, että ihmisestä tulee paha, suorastaan hirviö. Varistyttö ottaa kädestämme sen kuuluisan ensimmäisen kiven ennen kuin sen heittämistä ehtii edes miettiä. 

Minulle Varistyttö oli ns. välipalakirja, koska viime aikoina olen lukenut niin huimaa kirjallisuutta, että halusin välillä vähän hengähtää. Valintani ei ollut huono ollenkaan, vaikkakin kävi niin, että arvasin kaikki ratkaisevat juonenkäänteet jo hyvissä ajoin. Tämä ei minua suuremmin haitannut, koska enhän kuitenkaan voinut olla varma mistään ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Lisäksi ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustajaeukko, jos väittää, että Varistyttö on vasta alkusoittoa. Houkuttaisi mennä ostamaan seuraava osa hetimmiten, mutta koska olen juuri sitouttanut itseni Kesä ilman miehiä -projektiin tulen näillä näkymin käymään jatko-osan kimppuun 1. päivänä syyskuuta.


Kommentit

  1. Kirjoitat kirjasta houkuttelevasti. Tämä olisi varmasti hyvä dekkari kesäksi, mutta lapset rikoksen kohteina on vähän turhan hurja juttu tällä hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina ensi ajatukseni kirjasta oli ihan sama kuin sullakin. Kestän hyvin huonosti mitään lapsiin kohdistuvaa kurjuutta. Tässä teoksessa (teossarjassa) on kuitenkin juttunsa, jonka takia tämä on varsin kiinnostava. En nyt kuitenkaan ihan niin innoissani tästä ole kuin moni muu, jonka bloggauksia tästä kirjasta olen lukenut. Mielipiteeni toki saattaa muuttua jatko-osien lukemisen jälkeen.

      Poista
  2. Minullakin on tästä kirjasta hyvin kolkko ennakkoasenne, juuri tuon aiheensa vuoksi. Avasit sen teemoja hyvin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ei siitä mihinkään pääse, etteikö tuo aihepiiri olisi ihan kamala. Kiitos kommentista.

      Poista
  3. Minä palautin kirjan kirjastoon jättäen lukemisen kesken. Tunsin, että voin käyttää aikani paremmin. Kehut saivat minut tarttumaan kirjaan, mutta se ei ollut mun juttu. Kuvauksesi on kuitenkin mielenkiintoinen. En minä ankeutta pelkää, sillä sain tänään loppuun Hoffmanin Aavikon kyyhkyset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli Ulla reippaasti tehty. Itse olen aika huono jättämään kirjoja kesken, koska aina ajattelen, että ehkä tulossa on vielä jotain, jonka vuoksi kannattaa lukea loppuun. Ns. kaikkien ylistämiin kirjoihin minun on vaikea suhtautua. Joko odotukset kasvavat hirmuisiksi tai sitten tulee vastareaktio.

      Poista
  4. "Ihmisiä on helppo rikkoa, mutta hidasta ja vaivalloista korjata. Nykytietämys ihmisen psyykestä antaa monia välineitä vaurioituneen mielen korjaamiseen ja ajatus siitä, että on asioita, joista ei vaan yksinkertaisesti voi selvitä, on loputtoman surullinen ja lohduton." - Sinä saat kirjan kuin kirjan kuulostamaan houkuttavalta! Silti varmaankin jää lukematta, enkä laita edes lukulistalle. Liian rankkaa minulle. Mutta tuohon lainaukseen sen verran, että tiedän /tunnen itsekin muutamia, jotka eivät jaksa selvitä, koska selviytyminen vaatisi miltei yli-inhimillisä voimia, ja tiedän ihmisiä, jotka sinnittelevät. Eivät voi unohtaa, mutta kummasti elämä on kantanut sen jälkeen, kun on kyennyt antamaan itselleen luvan käydä paska läpi uudelleen. Tästä voisi keskustella loputtomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varistyttö oli psykologiseseti mielenkiintoinen, mutta jatko-osat jäivät kuitenkin lukematta. Kestän hyvin huonosti sitä, että lapsille tehdään pahaa. Itse asiassa taitaa olla niin, että tämän kirjan jälkeen en ole lukenut rankempia ruotsalaisdekkareita ollenkaan.

      Poista
  5. Poistin jo lukulistaltani Sandströmin Valkean kuulaan, koska siinä ilmeisesti koira joutuu väkivaltaisen ja julman käsittelyn kohteeksi. En kestä! (Näen vain koko ajan upean, nyt jo edesmenneen koirani silmät...) Lapset ovat toinen ryhmä, joiden kaltoinkohtelu menee yli sietorajani - olkoon vaikka kuinka hienosti kirjoitettua tekstiä täynnä. kiitos vastauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Valkea kuulaassa on yksi hyvin julma kohtaus. Se ei kuitenkaan ole mitenkään itsetarkoituksellista julmuutta, vaan teoksen tematiikan kautta perusteltu kuvaus. Siitä huolimatta se on kamala kohta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä