Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikaisen 'Nälkävuosi' on naturalistis-realistinen kertomus, joka kuvaa nimensä mukaisesti 1860-luvun lopun nälkävuosia. Aikaa, jolloin noin 8 prosenttia Suomen väestöstä kuoli nälkään ja kulkutauteihin.

Ollikaisen romaani liikkuu kahdella tasolla. Aluksi esitellään Juhani, Marja sekä heidän lapsensa Mataleena ja Juho. Toisella tasolla Ollikainen kuvaa tapahtumia Helsingissä, senaattoria ja Renqvistin veljeksiä Teoa ja Larsia. Rikkaampaa kansanosaa nälkä ei kosketa samalla tavalla kuin köyhempiä, mutta nälkävuosien vaikutus ulottuu monin tavoin myös heidän elämäänsä. Ollikainen selkeästi haluaa välttää kansan ja herrasväen vastakkainasettelua ja kuvata nälkävuodet koko kansakuntaa ravistelevana katastrofina.

Lukukokemuksena 'Nälkävuosi' oli loisteliaisuudestaan huolimatta raskas ja ahdistava, joka tosin lienee kirjailijan tarkoituskin. Ollikainen osoittaa, miten raadollinen ihminen on. Kun nälkää jäytää sisuksia, ei leipäpalaa jaeta kaverin kanssa, vaan se pistetään omaan suuhun ja jos mahdollista varastetaan lisää vielä kaverin taskustakin. On kyse henkiinjäämistaistelusta, jossa vastapelaajina on muiden ihmisten lisäksi kulkutaudit ja kuolema.

'Nälkävuodessa' ihmisen vietit ovat paljaimmillaan. Elämänvoima repii riutunutta ruumista yhteen suuntaan, kuolemanvietti toiseen. Tavalliselle kansalle olemassaolo on kamppailua päivästä toiseen, leipäpalan perässä raahautumista, kerjäämistä ja häpeää. Kiertolaisen sielu ei ole minkään arvoinen ja usein kuolema ottaa omansa. Juhani kuolee. Mataleena kuolee. Marja kuolee. Eikä kuolema ylenkatso parempaakaan väkeä, vaan vie mukanaan myös tohtori Bergin. Vain Juho pelastuu, kun hänet otetaan kasvattipojaksi.

Ollikaisen romaanille on ominaista poikkeuksellisen suorasanaiset seksuaalisuuden kuvaukset, jotka nousevat teoksen muusta kuvastosta kuin punainen kipinä loputtoman pimeän pakkastalven hämäryydestä. Epilogissa "Marja tarttuu kiinni Juhanin kovana seisovaan kaluun. Hänenkin tekisi mieli, mutta pelko on vielä polttavaa himoakin suurempi. Entä jos hän tulee raskaaksi." 

Marjan ja Juhanin välillä seksuaalisuus on kaunista, mutta muualla teoksessa se muuttuu usein joko halveksunnan tai vallankäytön välineeksi, kuten käy esimerkiksi silloin, kun Marja juuri ennen kuolemaansa raiskataan. "Mies tunkee sormensa Marjan jalkojen väliin, vetää ne sitten pois, sylkäisee niihin ja työntää ne takaisin sisälle. Mies survoo huohottaen Marjaa, jota kauhun kylmä käsi painaa pinnan alle, ei päästä pois. Happi loppuu. Sitten mies työntyy Marjan sisään."

'Nälkävuodessa' naiset ovat usein objekteja, joille mies voi tehdä mitä haluaa. Naisen alisteisesta asemasta hyvä esimerkki on kohtaus, jossa Teon tuttava Matsson pyytää Teoa tutkimaan, onko hänen sukulaistytöllään Saaralla kulkutauteja. Tyttö kiinnostaa Teoa, koska hän kokee voivansa muokata tytöstä ajatuksissaan sellaisen kuin haluaa. Teolle Saara on kuin näyttelyesine, jonka intiimejä paikkoja hän tarkastelee ja törkkii lääkärinammattinsa tuomilla valtuuksilla.

Paradoksaalisesti ainoa nainen, joka teoksessa välttyy seksuaaliselta väkivallalta on prostituoitu Cecilia, Teon rakastettu. Ceciliaa Teo ei pysty alistamaan, ei edes saamaan selvää siitä, kuka tämä todella on. Siinä missä Marjan toiveissa väikkyy unelmakaupunki Pietari, ei Teo lakkaa kaipaamasta saavuttamattoman Cecilian perään.

Minua Ollikaisen seksuaalikuvaukset hämmensivät. Niiden ja muun teoksen välillä tuntui olevan sovittamaton ristiriita. 'Nälkävuosi' ei juurikaan toivoa tarjoa. Jäinkin miettimään, että ehkäpä teoksen seksuaalisuus tulisikin tulkita niin, että olipa nälkä ja puute kuinka kovia tahansa, seksuaaliviettiä ne eivät pysty nujertamaan. Elämä jatkuu kaikesta huolimatta.

Teos, joka lukiessa nousi mieleen: Lars von Trierin elokuva 'Dancer in the Dark'