En liioittele, kun kerron, että Korvaushoito sai minut unohtamaan ajan ja paikan ja koko henkilökohtaisen elämäni. Se vei niin täysin mukanaan, että kun olin viimeisen sivun lukenut huomasin, että olin tiedostamattani ollut vahvassa fyysisen jännityksen tilassa, joka purkautui outona tärinänä. Kun elämme aikoja, jolloin rulettavat sen tapaiset ilmaukset kuin "mene töihin" ja "oma vika", ja jolloin ollaan aivan liian usein valmiita viemään elämisen oikeudet niiltä, jotka eivät ole ns. tuottavia yhteiskunnan jäseniä, on entistä tärkeämpää antaa ääni niille, jotka eivät sitä itse pysty tekemään. Korvaushoito on huimaavan intensiivinen kuvaus miehestä, jolla on rankka huumetausta, josta hän on pyrkimässä eroon korvaushoidon avulla. Teos liikkuu sekä miehen nykyisyydessä, jossa hänen elämänsä on siinä määrin kuosissa kuin sen on mahdollista olla, että hänen menneisyydessään, jota hallitsevat addiktio ja huumehelvetin karu meininki, jossa moni putoaa "pelistä"
Milja Sarkolan uutuusromaanissa Psykiatrini teoksen naispäähenkilö alkaa kuvitella, millaista hänen terapeuttinsa elämä on. Nainen on keski-ikäinen ja keskiluokkainen, ja elää parisuhteessa juristikumppaninsa Eevan kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi lasta. Kaikki on sinänsä hyvin, mutta nainen on sairaslomalla, koska kokee suurta merkityksettömyyden tunnetta. Voisi olla niin, kenties voisi, kuka sen tietää voisiko, että terapeutin elämä on kaikkea muuta kuin merkityksetöntä. Että hänellä on elämästä vankka ote tai ainakin vahvempi ja täydempi ote kuin naisella. Kenties myös sillä, että terapeutti on valkoinen heteromies on osansa asiassa. Ehkä terapeutin on myös helpompi tulla toimeen omien tunteidensa ja päänsisäisten ajatustensa kanssa, jotka naiselle aiheuttavat kosolti vaivaa. Että ei oikein osaa sitä lähintäkään ihmistä rakastaa tai ainakaan sillä tavalla täydesti ja mutkattomasti kuin haluaisi. Että on rakkaudessaan kömpelö, huonoina päivinä posliinikaupan norsu. Koska naine